Virgil Abloh — A Sweet Guy

Virgil Abloh

Louis Vuittonin miesten pääsuunnittelijaksi nimitetty Virgil Abloh on aiheuttanut rutkasti paitsi keskustelua, myös suoranaista paheksuntaa. Miten lähinnä streetwearin ja siihen liittyvästä hypeskenestä ponnistava konseptisuunnittelija on päässyt arvokkaan muoti-instituution keulakuvaksi? Onko Abloh luonut vielä mitään oikeasti uutta? Ei ainakaan muotieliitin mielestä. Mistä on kyse ja ketä uskoa?

Internet muutti muodin syklit

Näytösmuoti on alusta alken ollut yläluokan hupia, varsin elitististä ja poissulkevaa. Näytöksiin pääsivät paikalle vain sisäänostajat, vaikuttajat ja lähipiiri. Tämä oli ennen internetin aikaa.

Helmut Lang esitti ensimmäisenä 1998 syysmallistonsa internetissä koko maailmalle. Hitaasti kaikki muut seurasivat perässä. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta näytökset ovat melko kattavasti dokumentoitu muun muassa Vogueen ja FirstViewiin. Nyt vuonna 2018 kaiken voi nähdä netistä heti. Internet mahdollisti muodille entistä suuremmat yleisöt, mutta myös muutti liiketoiminnan syklejä.

Tänä päivänä internet-aika tarkoittaa sitä, että hype ei kestä edes kalenterivuotta. Muodilla rahastajilla on ongelma. Näytösmallistojen tuotteita pitäisi pystyä ostamaan heti, ei vasta vuoden päästä. Rehellisille toimijoille se on lähes mahdoton yhtälö. Ainoastaan halpamuodin megakolossit, kuten kaiken tuotannon, moraalin ja eettisyyden ulkoistava Zara, pystyy tuottamaan liukuhihnalla huonolaatuista paskaa suunnittelupöydältä kauppoihin kolmessa viikossa. Esimerkiksi verrokkimerkki H&M ei tähän pysty, sillä Hennesillä on omat tehtaat.

Todennäköisesti Zaran rättejä.

Onko kahdeksan mallistoa vuodessa liikaa?

Hi fashion -merkkien tapauksessa on taas nähty kaikennäköisiä hienosti markkinoituja budjettien säästämisyrityksiä, kuten esimerkiksi miesten ja naisten näytösten yhdistämiset jne. Kornein kaikista oli slow fashionia tuottava Vetements, joka siirsi pääkonttorinsa Zurichiin verosyistä ja järjesti edellisen näytöksen metroasemalla. Onko kahdeksan mallistoa luksusmerkille liikaa vuodessa? Todennäköisesti on. Haluaako yleisö nähdä pari kertaa vuodessa yli 100 lookin megakolossinäytöksen? Todennäköisesti ei. Kuluttajan halu uudelle tavaralle on syy, miksi on olemassa pre-collectionit, capsulet ja muut rahastukset.

Tavanomaisesti luksusbrändillä on vuodessa 8 mallistoa: pre-spring naisille ja miehille, kevät-kesä naisille ja miehille, pre-fall naisille ja miehille, syksy-talvi naisille ja miehille. Tähän sykliin nähden aktiivista suunnittelutyötä ja ideoiden kypsyttämistä per mallisto ei paljon jää. Markkinat kuitenkin näitä isoja kolosseja ohjaavat. Niin kauan kun useille mallistoille vuotta kohden on kysyntää, niitä tulee olemaan – aivan sama miten paljon jostain ”slow fashionista” jauhaisi.

Muotieliitti = muotimaailman AY-liike

Muotieliitti elää erossa nykypäivän realiteeteista. Kyseessä on muotimaailman oma AY-liike, josta aika on ajanut ohi. Nyt nämä muotivaikuttajat ovat saaneet uuden vihankohteen: Virgil Ablohin. Aiempi vihankohde, kahdeksan kuukautta Lanvinilla viettänyt Olivier Lapidus, sai juuri hiljattain kenkää. Monet Ablohin nimitystä käsitelleet kommentit paljastavat kuitenkin enemmän pinnan alla olevista asenteista, kuin hyödyttävät keskustelua.

Seuraavaksi lainaus Angelo Flaccaventolta (se Vyacheslav Molotovin näköinen tyyppi):

Mr Abloh represents to me everything that is wrong about the fashion system right now: excess of communication, abundance of needless hype, lack of true innovation, paucity of design. He is the smartest of communicators, for sure. Abloh has convinced everybody that he is the pinnacle of cool and a new breed of conceptual designer, and everybody believes so. The fact is, though, that he communicates nothing: the clothing he designs is average, evolved streetwear with some styling trick to make it look conceptual. Everything seems to me just like a pose, and heavily derivated of what Comme, Yohji, and the like have already done way better over the years. Abloh has suave manners, and appears to be a nice person, if a bit too keen on self-promotion. I’ll be convinced of his talent when he truly delivers something original. He hasn’t yet. For the moment, it’s just blah-blah.
— Angelo Flaccavento

Mitäs tästä anekdootista voimme sitten oppia? Ablohilla on selvästi kaikkea liikaa, kuten kommunikaatiota ja hypeä. Häneltä puuttuu aitoutta ja uutuutta ikään kuin ne olisivat mitenkään itseisarvoja. Varsinkin tyylit-porukan olisi hyvä miettiä uutuutta itseisarvona. Miettikää vaikkapa menswearia. Kuinka monta aidosti uutta asiaa sen kontekstin sisällä tapahtuu? Ei kovin montaa – valtaosa on klassikoista johdettuja, hienoisesti säädettyjä jo olemassa olevia asioita.

Liikaa kommunikaatiota. Mitähän sillä haetaan? Brändäystä ehkäpä? Tästä voi olla samaa mieltä. Ablohin kaikki aiemmat tuotannot kuitenkin perustuvat ylivisuaalisuuteen, eli typistäen silkkipainetaan jotain kornia kuosia tai jotain kyseenalaisia lainauksia. Louis Vuittonin monogrammi on Burberryn nova checkin ohessa myös oksettavuuteen asti ylituotettu kuosi. Vuitton ei varsinkaan viime vuonna ollut pelkkää Monogrammia. Abloh taas on monotonista silkkipainoaan.

Luksusmerkit tähtäävät rikkaiden kiinalaisten lompakoiden sisältöön. Kiinassa on väkilukunsa takia moninkertaisesti enemmän potentiaalisia huippumuodin kuluttajia kuin Euroopassa, jossa markkina ei enää kasva, ainakaan isojen muotitalojen osalta. Ablohin nimityksen perusteet pitäisi olla kaikille kaikkea muuta kuin epäselvät. Muotikolossi Louis Vuittonin on kuitenkin tarkoitus ensisijassa tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, ei tuottaa fashion-ihmeitä muotimaailman pitkänokkaiselle sisäpiirille. Ablohin nimityksessä piilee kuitenkin riski. 

Flaccaventon mielestä se on sisällötön hype. Korniuden rajamailla toimivan Ablohin juttu on vaarassa tulla pyyhkäistyksi pois kartalta, kuten Vetements. Kaikelle on aikansa ja lyhytaikaisille ilmiöille aika on vielä lyhyempi. Flaccaventon mielestä huippumuotia markkinoidaan liikaa, siihen liitetään streetwearia, lisää ja liikaa yleisöä ja siitä tehdään liian kaupallista. Ja se kohdennetaan muille! Toisaalta luotetaan Ablohin kykyyn haistaa tuleva trendi.

Virgil Abloh — A sweet guy

Virgil Abloh aloitti uransa tekemällä rahaa ehkäpä ensimmäsellä todellisella hypemerkillä, eli PYREX VISIONILLA. Hän kävi  ostamassa flanellipaitoja 35 dollarin kappalehinnalla Ralph Lauren Rugby -linjan loppuunmyynneistä ja sen jälkeen painatti niiden selkään painoväreillä “Pyrex 23”. Paidat myytiin loppuun 550 dollarin kappalehinnalla. Käytännössä sama temppu toistettiin Championin treenishortseilla.

Pyrex 23

Abloh totesi myöhemmin, että Pyrexin tarkoitus oli pelkästään tehdä rahaa. Hän on jatkanut menestyksekkäästi tilin tekemistä Off-Whitellä, jonka rahoitusprojekti Pyrex alun perin oli. Menestys ja nuorison kiinnostus ei jäänyt keneltäkään epäselväksi, mutta itse suunnittelijaa ei haluta laskea parhaiden joukkoon.

Not Off-White. He’s a sweet guy. I like him a lot actually. But I’m inspired by people who bring something that I think has not been seen, that is original.
— Raf Simons (GQ Style Tammikuu 2017)

Ovatko muotielitistit oikeassa?

Mitä muoti sitten edes on? Onko se pelkästään korkeaan asemaan inflatoituja vaatteita ja hienoja näytöksiä? Jos kaiken typistää kaupallisuuteen, vastaus on kyllä. Usein elämässä asiat eivät kuitenkaan typisty yhteen määrittäjään. Kauneus on ollut ihmiskunnan ihanne jo ties mistä lähtien. Ei tarvitse kuin mennä satunnaiseen keski-eurooppalaiseen vanhaankaupunkiin ja katsoa ympärilleen. Muodille on ehdottomasti paikkansa. Lanvinin pohjamudista nostanut Alber Elbaz sanoi asian hyvin. 

Without designers there are not going to be dreams, and without dreams there is no fashion, and without dreams, there are no perfumes. When we designers create, we must first start with a dream and intuition. Marketing comes later, not before – I repeat: marketing comes later, not before. Using intuition is risky and I know that making a mistake can be costly, and I know shareholders might fire you for making these mistakes. But some of the best innovation in the world happened because someone trusted their intuition and went for it.
—  Alber Elbaz

Elbaz erotettiin Lanvinin luovan johtajan paikalta vuonna 2015, kun kiinalainen sijoitusyhtiö oli ostanut Lanvinin. Ennen tätä hän oli ollut Lanvinin luova johtaja 14 vuotta. Elbazin erosta lähtien Lanvin on ollut sekavan myllerryksen tilassa ja luovana johtajana kävi kääntymässä ranskalainen Olivier Lapidus, joka hiljattain sai kenkää kun Lanvin vaihtoi jälleen kerran omistajaa. Muotieliitti paheksui myös Lapidusta ja oli päätetty jo ennalta, että hänen luotsaamansa Lanvinin mallistot olivat paskoja. Lapiduksen poistuessa uusi eliitin vihan kohde on Abloh. Jos emme muuta tiedä, niin ainakin sen, että tämän eliitin mielestä seuraava Louis Vuittonin miestenmallisto tulee olemaan paska.

Yhteenveto — Mitä muodissa pitäisi vaihtaa

On varsin selvä asia, että luovan johtajan on tasapainoiltava taiteellisuuden ja kaupallisuuden välimaastossa. Elbaz oli urallaan onnekas, sillä Lanvin oli arvokas brändi, vaikkakin hetkellisesti unohdettu. Hän onnistui saamaan Lanvin uudestaan muotimaailman keskiöön. Christophe Decarnin taas nosti Lanvinin miesten puolen menestykseen. Monesti tuntuu, että taiteellisuus ja kaupallisuus ovat suorastaan ristiriidassa, kuten Elbazin ajattelu osoittaa – markkinoinnin homma on myydä asioita, jotka suunnittelijat luovat. Näihän se typistäen on, mutta typistämisestä opimme jo jotain. Monet muoti-ihmeet ovat kuitenkin olleet retail-katastrofeja, kuten esimerkiksi osa vanhoista Helmut Langin mallistoista, joista ”archivekaupat” ja muut kujeilijat nykyisin kiskovat järjettömiä hintoja. Ne tuotteet olivat pitkän, pitkän ajan outlettien rekeillä ja loppualennuksissa. Luovan johtajan on ymmärrettävä myyntiä ja ymmärrettävä myös markkinoita.

Miuccia Pradan puoliso ja Prada Groupin CEO Patrizio Bertelli lienee yksi muotimaailman tuhoisimmista henkilöistä, jonka tappolistalta löytyvät mm. Helmut Lang ja Jil Sander. Monen muotitalon alamäki alkaa siitä, että myydään ensin puolet ja sitten myydään loputkin. Langille ja Sanderille oli käynyt juuri näin. Kun sijoitusyhtiöt pääsevät kääntämään vipua, jää taiteellisuus pois ja huomio siirtyy pelkästään myyntiin. Tutkitaan vaan, mitkä asiat myivät edellisvuonna. Näin tilanne on ”muoti-ihanteen” kannalta päinvastainen ja myös kuluttajien kannalta ankea. Virgil Abloh jää kuitenkin kysymysmerkiksi. Hänen mallistoillaan on selvä yhteys hyvään myyntiin, mutta selvä yhteys taiteellisuuteen ja muoti-ihanteeseen puuttuu. On vaara, että hänestä tulee sijoitusyritysten uusi lempilapsi ja uuden suunnittelijan arkkityyppi – suunnittelija, jolla on kykyä ennustaa tulevat trendit, mutta ei koherenttia omaa taiteellista näkemystä.

Itse poistaisin muotielitismin yleissitovuuden, mutta en luopuisi muodin ihanteista. On mielestäni huonompi diili vaihtaa etuoikeutettu ryhmä sinänsä vain ärsyttävästä eliitistä sijoittajafirmapamppuihin. Virgil Abloh saa mahdollisuutensa, mutta aika näyttää mihin suuntaan tässä päädytään. Toivottavasti hän onnistuu, sillä Louis Vuittonin puikoissa homma ei ole helppo. Katsokaa vaikka, mitä Kim Jonesille tapahtui vuosien aikana.

Virgil Abloh

Ablohilla on käsissään mahdollisuus todistaa kaikkien muiden olevan väärässä.



Seuraavaksi