Très Bienin kevään ja kesän 2015 parhaat palat
Très Bien julkaisi vastikään jo kolmannen oman mallistonsa vuoden sisällä. Aikaisemmat mallistot ovat myyneet hyvin, mutta ensimmäistä kertaa malliston julkaisu osui järkevään ajankohtaan, sesongin puoliväliin. Kuten aikaisempienkin kohdalla, osa kamoista ei ole tälläkään kertaa järin onnistunutta. Näitä enemmälti avaamatta ajattelin nostaa onnistuneempia juttuja ja kaupan valitsemaa linjaa.
Sosiaalidemokraattista minimalismia?
Très Bieniä voi hyvin pitää pohjoismaiden johtavana miesten tyylien verkkokauppana. Kyseinen liike on ollut alusta alkaen rakentamassa nykyistä skeneä, mistä luonnollisesti seuraa, että kaupan valikoima ja näkemys ovat omaa luokkaansa. Très Bienillä on ollut alusta asti selkeä oma tyylinsä trendien nopeasta omaksumista huolimatta. Nykyisen valikoiman kattaessa useita designer-labeleita Dries Van Notenista Raf Simonsiin on edelleen selvää, että kaupan tyylien juuret ovat 90-luvun katumuodissa. Kun itselläni ensimmäiset varsinaiset muotiin ja tyyliin liittyvät kokemukset ovat peräisin 90-luvulta, on yhtä selvää, että Très Bienin meno on aina iskenyt vahvasti. Nyt kaupan omien mallistojen julkaisuja onkin ollut mielenkiintoista seurata, vaikka tähän mennessä hankinnat ovat jääneet tekemättä.
Kolmannessa mallistossa ei tehdä rajua irtiottoa aiemmista kokoelmista, vaan vaatteet jatkavat samoissa tunnelmissa. Kamoissa yhdistyy juuri nyt pinnalla olevista jutuista 90-lukulainen minimalismi ja sporttivaikutteet. Kokoelman vaatteista paistaa tietynlainen ankeus, mutta hyvällä, pohjoismaisella tavalla. Yleensä yksinkertaisuus on hyvästä ja näin on myös tällä kertaa. Pelkistetyn malliston useimpia osia voi yhdistellä oikeastaan kaikkien Très Bienillä myynnissä olevien merkkien kanssa, mikä on varmasti ollut mielessä sitä suunnitellessa.
Positiivisessa mielessä erottuvimpia palasia mallistosta ovat erilaiset takit. Tarjolla on useita tänä keväänä ajankohtaisia malleja, kuten lyhyt nailon pusakka (coach jacket) sekä muutama pidempi päällystakki. Tarjonta on myös näiltä osin todella ysärihenkista – fittiä lukuun ottamatta, ja kamojen kanssa toimisi hiustyylinä keskijakaus kuin nyrkki silmään.
Takkien lisäksi esiin on syytä nostaa asuste- ja kenkäosasto. Kun kysymys on kaupan in-house labelista, ei ole yllättävää, että tarjolla on myös muiden merkkien kanssa toteutettuja kollaboraatio-malleja. Très Bienin versiointi Common Projectsin Achillesista on oikeastaan aika tuoreen oloinen yhdistelmä sinistä canvasta ja luonnonkumia. Common Projects -kollaboraation lisäksi mallistoon on päätynyt Haerfestin kanssa toteutettu reppu. Merkki tuskin sanoo useimmille yhtään mitään, mutta eipä sillä ole niin väliä. Joka tapauksessa kysymys on Etelä-Koreassa japanilaisesta nylonista valmistetuista vähäeleisten tyylikkäistä ja osin varsin Mismo -henkisistä repuista. Näiden hinta on kova, mutta niin on oletettava laatukin. Etelä-Koreassa on kovassa nosteessa oleva vaateteollisuus ja esimerkiksi foorumeiden kautta tietoisuuteen noussut, huippulaadukkaista nahkatakeista tunnettu TOJ valmistutti takkinsa siellä.
Très Bienin mallisto on nyt myynnissä verkkokaupassa.

Isoilla taskuilla varustettu lyhyt ja lievästi A-linjainen parka on ollut mukana ensimmäisestä mallistosta lähtien.

Usein coach jacketit pilataan liiallisilla logoilla. Nyt näin ei ole, vaan Très Bienin versiointi aiheesta on Acnen ohella onnistuneimpia.

Paitatakki on omiaan kesäiseen menoon tai kerroksena jo keväällä. Très Bienin versiossa on jo parkassa nähty over size tasku.