Suitsupply kevät ja kesä 2015

Hollantilaisen Suitsupplyn kevään mallisto ilmestyi tilattavaksi pari viikkoa sitten ja tällä viikolla yhtiö julkaisi mallistoon liittyvän lookbookin. Niiden, joille brändi ei ole ennestään tuttu, kannattaa käydä lukemassa viime keväänä kirjoitettu postaus täältä. Toki se hieman spoilaa sitä, mitä alempana on tulossa, mutta sen ei kannata antaa häiritä.

Suitsupply teki sen taas – ”Tulipa hinku ostaa puku tai irtotakki”

Yhden sesongin verran jaksoi Suitsupply olla luottamatta tissien voimaan. Syksyn lookbookissa kuvituksen taustoiksi oli haettu taidetta sekä urheilujoukkueita, astronautteja ja armeija-teemaa, mutta kesän kunniaksi on jälleen palattu tuttuihin ja turvallisiin NSFW-tunnelmiin.

Tällä kertaa kuvat on otettu Etelä-Afrikan Capetownissa. Kuvaajana on jälleen toiminut tunnettu muotikuvaaja Carli Hermés, joka on vienyt mallit sekä heidän topless-seuralaisensa veden alle. Virkistävää ja uutta ehkä sinänsä, mutta toisaalta joku voisi nostaa esiin kysymyksen, eikö tämä ole jo vähän nähty?

Kampanjasta voi toki olla montaa mieltä ja yhden ”ylistävän” sekä Suitsupplyn innovatiivisuutta & rohkeutta korostavan näkemyksen voi lukea mm. Complexin sivuilta. Kampanjan idea – pukujen kuvaaminen veden alla – on sinänsä ihan hyvä ja jopa raikas. Lisäksi voin kuvitella, että kuvien ottaminen ja niiden onnistuneiksi saaminen ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Vahingollisesti tämä kuitenkin, ainakin omissa silmissäni jättää sen tärkeimmän, eli vaatteet hieman sivuosaan. Huomio kiinnittyy ensin paljaisiin rintoihin ja vasta sen jälkeen tulee kaikki muu. Mallisto, joka lähemmin tarkasteltuna näyttäisi sisältävän useammankin kiinnostavan palasen, jää jälleen rekvisiittojen varjoon. Hieman ironista on myös – ehkä tarkoituksellisesti – että koko lookbookin onnistunein setti löytyy kuvasta, jossa äijä on jätetty ilman seuralaista.

Suitsupply kesä 2015 - 1 Suitsupply kesä 2015 - 2 Suitsupply kesä 2015 - 3 Suitsupply kesä 2015 - 4 Suitsupply kesä 2015 - 5 Suitsupply kesä 2015 - 6  Suitsupply kesä 2015 - 8 Suitsupply kesä 2015 - 9

 

Suitsupply SS 2015 – Mitä vaatekaappiin kesäksi

Mutta olipa tästä(kin) lookbookista mitä mieltä tahansa, Suitsupply tarjoaa edelleen hyviä perustuotteita kohtuuhintaan. Lisäksi verkkokaupan nopeat toimitukset ilmaisine postitukseen ja palautuksineen kannustaa ehdottomasti kokeilemaan. Toistaiseksi ei ole tietoa Suitsupplyn rantautumisesta Suomeen, mutta Tukholman myymälän pitäisi avautua ensi syksynä.

Lopuksi siis vielä muutama poiminta kevään ja kesän valikoimasta.

 

Suitsupply SS 2015 -2

Copenhagen-malli sopii rentoa kesäpukua etsivälle ja toimii myös erillisenä ala- tai yläosana.

Suitsupply SS 2015 - 1

Vaalea houndstooth-kuvilla varustettu pellava-irtotakki on ehdottomasti kevään malliston parhaimmistoa. Toimii niin farkkujen kuin vaikkapa valkoisten chinojen kanssa.

Suitsupply SS 2015 - 5

Irtotakki toimistolle ja viikonloppuun. Sopii myös lopputalveen, tummansinisen tai ruskean pooloneuleen päälle.

Suitsupply SS 2015 -3

Kevään mallistossa on jälleen tarjolla useampi vaihtoehto tummansinistä irtorotsia etsivälle.

Suitsupply SS 2015 -4

Uusi malli Montauk. Kevytrakenteinen ja täysin vuoreton, pesty kangas ja täysin pehmeä olkapäärakenne. Kevyeen kesämenoon.

Suitsupply SS 2015 - 6

Kun kelit hieman lämpenee, neuleliivi sopii kerrospukeutumiseksi.

Suitsupply SS 2015 -7

Vaaleat housut sinisen irtotakin pariksi. Ja luonnollisesti ilman vyölenkkejä.

Suitsupplysta keskustellaan ahkerasti myös foorumilla. Jos mitoitus tai muut kysymykset askarruttaa, kannattaa käydä tsekkaamassa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Seuraavaksi