Stone Island, paitatakit & kommentti haippi-kulttuurista

Kevät saavutti vihdoin Suomen. Sen tunnistaa masennuksesta, yleisestä turhautumisesta ja kevätmallistoista. Säähän eikä kalenteriin voi luottaa. Kevät on mielentila, synkkä sellainen.

Maalis- ja huhtikuun karuutta pehmentämään sopiikin hyvin huli-suosikista jokaisen hypebeastin ja #menswear-harrastajan vakiovaatettajaksi muuttuneen Stone Islandin tuoreet vaatteet. Siinä on merkki, johon voi luottaa. Tarjolla on aina tutut jutut, kuten paitatakit, mutta erikoisuuksia ei ole unohdettu.

Kulttuurin tila

Vaikka kirjoituksen aiheeksi piti tulla Stone Islandin kevätmallisto, päädyin aluksi avautumaan minua viime aikoina vaivanneesta asiasta. Aina tasaisin ajoin pohdin vaateskenen mielekkyyttä ja sitä, mihin suuntaan se on menossa. Esimerkiksi Stone Island on ollut  muutaman viime vuoden ajan suorastaan naurettavan paljon esillä, jos on erehtynyt esimerkiksi tälle sivustolle. Instagramia seuratessa tuntuu, että kompassilta ei ole voinut välttyä missään. Nyt kuitenkin alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että pahin haippi alkaa olla ohi. Ehkä tämä tuntemukseni johtuu siitä, että olen lopettanut monen saitin säännöllisen lukemisen ja Facebook-ryhmiä tulee seurattua enää lähinnä kursorisesti. Insta-feediä tulee selailtua lähinnä sen toivossa, että näkisi jotain uutta ja edes hieman säröä omaavaa. Turha toivo.

Instagram on muuttunut todella tylsäksi, kun lähestulkoon jokainen seuraamani vaikuttaja on omaksunut saman kuvausestetiikan, eikä inhimillinen särö näy enää ollenkaan. Myönnän syyllistyväni samaan. Oikea filtteri ja oikeat brändit: likejä tippuu. Saako joku vielä inspiraatiota instagramista? On muuten todella mautonta sanoa inspiroituvansa, kun kysymys on lähinnä siitä, että ostaako uudet lenkkarit (niidenkin ostaminen on nykyään aivan tarpeettoman vaikeaa) vai jotain muuta. Tämä taas on johtanut todella vastenmieliseen lieveilmiöön – jopa näinkin pienessä maassa kuin Suomessa. Tuotteiden arvo nähdään määräytyvän vain niiden resell-hinnan kautta, ei tuotteiden mielihyvää aiheuttavan arvon kautta.

Resell-arvo ≠ tuotteen arvo

En mainitse ryhmän nimeä, mutta Suomessa juuri se on yksi suuri syy tähän kulttuuria koskettavaan syöpään. Todella asiallisena alkanut ryhmä on luisunut kasaksi teinejä keskustelemassa tuotteiden resell-hinnoista. Tavallaan samanlainen ilmiö on ollut havaittavissa kellopiireissä, vaikka kysymys ei siltä osin ole resell-hintakeskustelusta. Kaipa se on niin, että kun ryhmän koko saavuttaa tietyn kriittisen massan, kohinan ja lieveilmiöiden määrä lisääntyy vääjäämättä. Kelloryhmissä esimerkiksi ammattimaiset kauppiaat myyvät kelloja ikään kuin he harrastaisivat kauppaa harrastajalta harrastajalle. Tällä tavoin pyritään välttämään kuluttajansuojalaki. Limaista menoa.

Pukeutumiseen liittyvässä pahimmassa resell-menossa on rakkaus lajiin kaukana. Totta kai streetwear- ja lenkkariskeneen on aina kuulunut resellaus, mutta mittakaava ja tapa nähdä se on muuttunut. Ilmeisesti muutos vain kuuluu eri sukupolvien tapaan nähdä pukeutumisharrastus. Enää vaatteita ja kenkiä ei arvoteta niiden omistajalle mielihyvän kautta tulevan lisäarvon kautta, vaan ainoa mittari on hinta, jolla tuotteen saa myytyä eteenpäin. Toistan itseäni, mutta tämä nyt vain on tärkeä pointti.

Kuvattu ilmiö on surullinen, mutta tämä tunne vain kuvannee omaa setäytymistäni. Se, että en ymmärrä nuorisoa, kertoo siitä, että jotain he tekevät oikein tai tässä tapauksessa aivan vitun väärin. Minulle niin rakas asia kuin pukeutuminen tuntuu raiskatulta koko ylimitoitetun resell-menon takia. Tämä saattaa vaikuttaa pelkältä setämiehen ruikutukselta, mutta vaatteilla ja kengillä on muutakin arvoa, kuin mihin hintaan ne liikkuvat Grailedissa. Esimerkiksi Niken Off-White Vapormax -julkaisun yhteydessä oli postaus, jossa kirjoittaja ilmoitti kenkien arpaonnen suosiessa tulevan omaan käyttöön. Kuinka ollakaan kengät olivat arvontavoiton jälkeen heti myynnissä. *facepalm*

Onneksi ankea meno koskee lähinnä muutamia vaatemerkkejä. Valitettavasti satun pitämään yhdestä sellaisesta todella paljon. Stone Islandin kohdalla edelleenmyyminen ei kuitenkaan näyttäydy ongelmana. Stonarin kanssa ongelmana on hihamerkkien varastelu. Tämä on jälleen asia, jota en vain voi ymmärtää. Ei se halpis-college siitä aidoksi muutu varastetun äidin paikoilleen ompeleman hihamerkin myötä.

Ylipäänsä meno, jossa nuoriso kyselee, että olisiko Palacea, Supremea tai Yeezyjä myydä tai vaihtoehtoisesti hankkimansa tuotteen resell-hintaa, on hämmentävää ja ajattelutavaltaan minulle vierasta. Tosin en tuon ikäisenä ajatellut oikeastaan mitään. Nykyäänkin lähinnä äimistelen maailmaa ja ahdistun kaikesta.

Tyhmentymistä ilmassa?

Koska aloitin avautumisen, jatketaan samalla linjalla. Mietin streetwear-ryhmien keskusteluja seuratessani usein yhtä kysymystä: ovatko ihmiset tyhmentyneet? En tarkoita tietomäärän puutetta. On täysin ymmärrettävää, että nuorena ei voi olla samanlaista määrää tietoa ja historiantajua kuin vanhempana. Sen sijaan kirjoitustaidon puute saa minut pohtimaan tyhmentymistä. Ilmaisu on toisinaan lähes kirjoitustaidotonta ihmisiltä, jotka ovat kuitenkin käyneet peruskoulun, ainakin melkein loppuun. Suomen koulujärjestelmä on rapautunut, kun on niin selvää, että monelle ymmärrettävä kirjallinen ilmaisu ja lueutunymmärtäminen ovat haastavia asioita. En tarkoita, että jokaisen välimerkin pitäisi olla kohdillaan, sillä eihän minullakaan ole. Silti edes välttävä taito välittää ajatuksensa tekstimuodossa on nettikeskusteluissa varsin keskeistä.

Tästä kaikesta paistaa ikänsä kohdanneen miehen katkeruus. Kyllä. Olen katkera sille, että vastoin odotuksiani vanhenin. Eihän näin pitänyt tapahtua minulle! Ei saa kuitenkaan katkeroitua liikaa eikä muuttua umpimieliseksi. Kyky innostua uusista asioista tai edes samoista vanhoista on todella tärkeää. Tästä päästään vihdoin hyvin heikkona aasinsiltana suosikkiteemaani: Stone Islandin paitatakkeihin.

Samaa vanhaa uusissa väreissä

Stone Island on innovaattorin roolistaan huolimatta varsin muuttumaton sesongista toiseen. Varsinkin Massimo Ostin jälkeen staattisuus on hyve. Lainaan itseäni ja totean seuraavaa, merkki jatkaa tutulla linjalla. Kankaat pysyvät mielenkiintoisesti käsiteltyinä, ja erityisesti päällystakit näyttävät todella hyviltä. Takit ovat olleet aina Stonarin lippulaivatuote, joten on luonnollista, että niihin on panostettu eniten. Niissä, jos joissakin, erikoiset kankaat pääsevät oikeuksiinsa. Luonnollisesti myös paitatakit ovat jälleen todella kovia. Itse asiassa pari sellaista on haltuuni jo päätynyt.

Olisi varmaan hyvä, jos jotenkin analysoisin kevätmallistoa, mutta eipä siitä ole mitään sanottavaa. Osa on aivan järkyttävää, kun taas osa on mahtavaa. Stone Islandia kannattaa mallistojen sijaan lähestyä yksittäisten tuotteiden kautta, kuten parin paitatakin. Jani Niipolan sanoin: ”Tuskin missään käydään niin intohimoista keskustelua paitatakeista kuin täällä” tarkoittaen Tyylit-foorumia ja blogia.

Minulla on SS18-sesongilta kaksi paitatakkia: nylon metal -kankainen ja perinteinen pestyä puuvillaa oleva. Ensimmäinen on sitä aitoa Stonaria, ts. kangas muistuttaa lähinnä rypistettyä jätesäkkiä. Laskuvarjonailon on ilmeisesti tällaista. Materiaali ja paitatakin detaljit, kuten kyljissä olevat taskut tekevät siitä enemmän takkia päin kallistuvan.

Vastikään hankkimani puuvillainen paitatakki on sen sijaan todella monikäyttöinen ja helppo vaate. Tässä vaiheessa kaikki sanottava paitatakeista lienee sanottu useissa aihetta käsitelleessä kirjoituksessa(1, 2, 3 ja 4). Tiivistettynä kyseessä on nerokas vaate, jota voi käyttää paitana, takkina tai rentona ”pikkutakkina”. Kyseessä on kaiken kaikkiaan täydellinen vaate.

Stone Island ja kompassin normalisaatio

Jos vielä pari vuotta sitten minua pohditutti Stone Island ja sen #menswear approved -statuksen omaaminen. Tilanne on muuttunut totaalisesti. Helsingissä kompassia näkee hihassa perusjanareista haippiteineihin. Tavallaan tämä on tylsää, mutta en todellakaan ole ollut mikään edelläkävijä merkin suhteen.

Tämän sesongin ehdottomia kohokohtia on alligaattori camo -kokoelma

Ihmiset ovat yllättävän omistushaluisia juttujensa suhteen, mikä ilmenee kummallisena käyttäytymisenä. Mitä suurempi yleisö löytää oman jutun, sitä huonommaksi se muuttuu. Merkin muuttuminen suosituksi ja sen hylkääminen tämän vuoksi on naurettavaa, jos sattuu siitä itse pitämään.

On mielenkiintoista nähdä, milloin kasvavan suosion ilmiö iskee kunnolla Stone Islandiin. On täysin väistämätöntä, että näin tapahtuu. Siihen asti fiilistelkää merkkiä mukanani.

Stone Island

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna



Seuraavaksi