Spartacus – Hurjaa menoa antiikin Roomassa

aamu areenalla

aamu areenalla

Tämä on kirjoitus ja suosittelu viime vuonna päättyneestä Spartacus-saagasta. Jos Spartacuksen legenda on aiemmin tuntematon, voi pari pientä spoileria tulla vastaan mutta ei mitään itse sarjan katsomista pilaavaa.

Autenttinen representaatio?

autenttinen representaatio? no nyt kyllä…

Tähän malliin, authentic representation

perusautenttista menoa

Spartacus on aika saastainen sarja.  Siitä ei välttämättä pidä heti, eikä myöhemminkään siitä aina pidä mielellään. Ensivaikutelmaltaan se vetoaa katsojan kaikkein alhaisimpiin vietteihin – väkivaltaa ja pornoa. Joku voisi haukkua Spartacusta roskaksi, enkä ihmettelisi. Se on niin konstailematon sarja, että se helposti jää hillitympien ja arvokkaampien sarjojen varjoon. Se ei ole samalla tapaa hyvällä maulla toteutettu kuin vaikkapa HBO:n Game of Thrones. Miettikää miten suhtautuisitte Game of Thronesiin, jos taistelukohtausten taustalla soitettaisiin AC/DC-tyylisiä kitarariffejä? Niinpä.

spartacus1-3

two’s up!

Spartacus on kuitenkin hieno sarja. Ajattelin kertoa teille, miksi näin on.

Sarja perustuu äärimmäisen löyhästi tositapahtumiin. Se ottaa historiasta joukon hahmoja ja kattaa pääpiirteittäin roomalaisten kolmannen orjasodan (73 – 71eaa) ja siihen johtaneet tapahtumat. Traakialainen gladiaattori Spartacus nousi kapinaan Lentulus Batiatuksen gladiaattorikoulussa, kooten vapautetuista gladiaattoreista ja orjista itselleen armeijan, joka marssi halki silloisen Rooman tuhoten tieltään sitä vastaan lähetetyt konsuliarmeijat.

(varsin pieni) roomalainen armeija

Spartacuksen sota päättyi veriseen tappioon, mutta taistelu orjuutta vastaan on ymmärrettävästi inspiroinut taitelijoita erityisesti viimeisen parinsadan vuoden aikana. Tunnetuimpana aiheen dramatisointina on tietysti Kubrickin samanniminen elokuva ja melko tunnettu balettikin on aiheesta väännetty. Baletti on näkemättä, mutta Kubrickin kliiniseen elokuvaan verrattuna tv-sarja on aivan toista maata. Se maalaa hurmeisen vision maailmasta, jossa väkivalta ja seksi ovat yhtä lailla suurta viihdettä. Dekadentit roomalaiset viihdyttävät itseään vuorotellen gladiaattoriareenoiden verikekkereillä ja marmorihallien orgioilla. Spartacus näyttää molempia aivan yhtä estottomasti ja esteettisesti.

perusroomalaiset bileet, seksiä...

perusroomalaiset bileet, seksiä…

...ja väkivaltaa

…ja väkivaltaa

Ensi näkemältä sarja voi vaikuttaa todella kököltä. Se ei löydä heti omaa ääntään ja ykköskauden alkupuoli on oikeastaan vähän vaivaannuttava. Vaatimaton budjetti näkyy ajoittain hieman tuhnuisessa kuvastossa, sillä pitkälti greenscreenin edessä kuvattu sarja on pahimmillaan todella feikin näköinen. Koko hommasta tulee mieleen vähän halvalla kasattu imitaatio Zack Snyderin (itsessäänkin jo aika hölmöstä) elokuvasta 300 – lihaksikkaat, puolialastomat (tai kokonaan alastomat) miehet silpovat toisiaan verisuihkujen halkoessa ruutua. Hidastuksia käytetään paljon. Niitä käytetään itse asiassa todella paljon. Kun ruudussa tapahtuu väkivaltaa tai seksiä, tilanne luultavasti näytetään hidastettuna, jotta katsoja varmasti näkee mitä tapahtuu.

roomalainen romanssi

roomalainen romanssi

Crixus - mies ja jenkkisiili

Crixus – mies ja jenkkisiili

Tämä on aluksi jopa vaivaannuttavaa. Hurmeiset gladiaattoritaistelut ovat alkupuolella vähän vaatimattomia ja säännölliset seksikohtaukset ovat ihan puhdasta pehmopornoa. Molempia on paljon. Väkivalta ja seksi saattavatkin aluksi haudata alleen sarjan todelliset vahvuudet, eli vahvat näyttelijäsuoritukset ja hienot käsikirjoitukset. Katsojan huomio kiinnittyy kuitenkin nopeasti erityisesti dialogiin. Blogipostauksen voisikin kirjoittaa kokonaan pelkästään sarjan dialogista. Se on englantia, mutta kirjoitettuna suurin piirtein latinan kieliopin mukaan (näin luin, kielitiede ei ole vahvuuteni).

varsinkin sarjan alkupuolella yhtäläisyydet 300-elokuvaan olivat aika vaivaannuttavia

varsinkin sarjan alkupuolella 300-henkiset verilöylyt olivat kökönpuoleisia

spartacus1-7png

Tämä avaa kirjoittajille huikean mahdollisuuden sanoilla leikkimiseen. Erityisesti solvauksissa sarja ottaa tästä kaiken irti – mieleen on vieläkin jäänyt gladiaattorikouluttaja Vettiuksen upea repliikki: ”Words fall from your mouth like shit from ass”. Dialogi kuvaa hyvin itse sarjaa: kamalia solvauksia, mauttomia kommentteja ja alatyylisiä ilmauksia aivan liian tyylikkäästi muotoiltuina.

kuvassa varsin kuuluisa historian merkkihenkilö

kuvassa varsin kuuluisa historian merkkihenkilö

Capuan UFC

Capuan UFC

Hyvät läpät eivät kuitenkaan kantaisi pitkälle, elleivät sarjan näyttelijät hallitsisi tilannetta niin suvereenisti. Vaikka tarina on Spartacuksen, sarjan sydän on alkukausilla gladiaattorikouluttaja Batiatuksen ja hänen vaimonsa Lucretian huikea yhteispeli. Skottinäyttelijä John Hannah ja aiemmin Xenana tuttu Lucy Lawless suhtautuvat materiaaliin juuri sopivalla vakavuuden ja teatraalisuuden yhdistelmällä. He nauttivat selkeästi päästessään punomaan likipitäen shakespearelaisia mittasuhteita saavuttavia katalia juonia.

vuosituhannen saturomanssi: Batiatus & Lucretia

vuosituhannen saturomanssi: Batiatus & Lucretia

Cossutius, rooman limaisin kyynaama

Cossutius, Rooman limaisin kyynaama

Näitä juonia punotaankin sarjassa suorastaan ihailtavalla innostuksella, sillä missään vaiheessa Spartacus ei sarjana pelkää mennä överiksi. Se onnistuu taiteilemaan miltei mestarillisesti jossain hyvän ja huonon maun tavoittamattomissa. Kun gladiaattori pettää parasta ystäväänsä hänen vaimonsa kanssa, on kielletty seksiakti leikattu ristiin verisen gladiaattorimatsin kanssa, jossa kyseinen ystävä taistelee hengestään. Lopputulos on jotenkin todella outo – miltei parodinen – mutta samaan aikaan vilpittömästi tehty. Tämänlainen katsojaa jatkuvasti osoitteleva symboliikka olisi huonommassa sarjassa aivan katastrofaalista, mutta Spartacus onnistuu siinä kerta toisensa jälkeen.

Spartacuksen hillitön esteetiikka ja symbolismi toimivat vain, koska niitä tasapainottavat hienosti rakennetut henkilöhahmot. Sarjan maailma on luonnosteltu lavein pensselinvedoin, suttuisin tietokonetaustoin ja räikein värein, mutta siinä elävät hahmot ovat yhtä uskottavia kuin missä tahansa huomattavasti arvostetummassa sarjassa.

Tulee väistämättä mieleen verrata Spartacusta House of Cardsiin, sillä sarjat ovat monissa asioissa toistensa vastakohtia. Siinä missä House of Cards on suurella budjetilla tehty prestiisisarja, on Spartacus pienen kaapelitelevision väkivaltailoittelu. Siinä missä House of Cards on äärimmäisen tyylikäs, muistuttaa Spartacus ulkoisesti aivan liian usein videopeliä. Mutta kun sarjojen sisältöä vertaa, Spartacus on kaikin tavoin paremmin kirjoitettu. Sen juonet rakentuvat uskottavasti henkilöhahmojen kautta, eikä hahmojen tekoja survota summamutikassa palvelemaan juonenkäänteitä.

spartacus1-12

RIP Andy Whitfield 1971-2011 The Slayer of Theocles, The Bringer of Rain, The Champion of Capua

On oikeastaan aika outoa, miten hyvä sarjasta lopulta tuli. Neljän kauden jälkeen voi vain ihmetellä, miten vaatimattomasta pilottijaksosta onnistuttiin muovaamaan sarja, joka päättyessään verilöylyyn Selen laaksossa oli kasvanut yhdeksi parhaista tv-eepoksista koskaan. Ensimmäisen kauden jälkeen sarjan tulevaisuus oli jo vaakalaudalla, vaikka sarja olikin osoittautunut katsojamenestykseksi. Sarjan pääroolissa loistanut Andy Whitfield oli sairastunut imusolmukesyöpään ja toisen tuotantokauden tuotanto pistettiin jäihin.

Gannicus - bad motherfucker

Gods of the Arenassa esitelty Gannicus – baaad motherfucker

Uuden kokonaisen kauden sijaan tehtiinkin kuuden jakson esiosa, Gods of the Arena, joka taustoitti tapahtumia ennen ykköskautta. Whitfieldin imusolmukesyöpä kuitenkin uusiutui ja hän menehtyi syyskuussa 2011 annettuaan kuitenkin ennen kuolemaansa siunauksensa sarjan jatkamiselle uuden pääroolin näyttelijän kanssa. Harva sarja on joutunut selviytymään pääroolin näyttelijän vaihtumisesta. Niin valitettavaa kuin Andy Whitfieldin poismeno olikin, onnistui roolin saanut Liam McIntyre ottamaan roolin suvereenisti haltuunsa. Samalla sarja kuitenkin muuttui.

Liam McIntyre - Spartacus v2

Liam McIntyre – Spartacus v2

En tiedä, oliko tyylimuutos osin seurausta kulissien takana tapahtuneista tragedioista, mutta Spartacus kehittyykin sarjana huomattavasti enemmän kuin useimmat muut. Mieleen tulee hieman HBO:n The Wire, joka onnistui viiden kauden aikana kasvattamaan fokuksensa pienen kaupunginosan huumekuvioista kattamaan yhdysvaltalaisen kaupungin rappion kokonaiskuvan. Spartacus kasvattaa itsekin skaalaansa alun gladiaattorikuvioista suureksi historialliseksi eepokseksi, mutta vielä enemmän se tuntuu kausien välillä sukkuloivan genrestä toiseen. Siinä missä ensimmäinen kausi on suurta verenmakuista saippuaoopperaa, on Gods of the Arena -esiosa enemmänkin kuin 1600-lukulainen kostotragedia.

roomalainen kylpy

roomalainen kylpy

spartacus1-13

bileiden jälkeen

McIntyren siirtyminen Spartacukseksi tapahtuukin sarjan merkittävimmässä käännekohdassa. Kun ykköskauden lopussa vapautuvat gladiaattorit aloittavat kapinansa, joutuu sarja selkeästi repimään kaiken irti vähäisistä resursseistaan. Spartacuksen budjetilla suuri gladiaattorikapina muuttuukin enemmän nykyajan sodankäynnistä muistuttavaksi sissisodan kuvaukseksi, jossa viemäreissä ja luolissa lymyävät soturit pyrkivät selviytymään määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan, tehden iskuja myös siviilikohteita vastaan. Spartacuksen tapauksessa tosin sodan epäsymmetrisyydestä voi olla montaa mieltä, vaikuttaahan sarjan mukaan yksi gladiaattori vastaavan vähintään kahtakymmentä roomalaista.

Kolmas kausi pyrkii maalaamaan suuremman kuvan Spartacuksen kapinan laajetessa. Tässä vaiheessa sarja huitelee jo aika abstraktilla vaihteella, useammastakin historian merkkihenkilöstä annetaan aika jänniä tulkintoja. Kuitenkin koko homma on kalibroitu juuri oikein. Ylilyöntejä tasapainotetaan jatkuvasti ja kokonaisuus pysyy kasassa. Jos vertaa kolmatta kautta ykköskauden alkumetreihin, on vaikea kuvitella kyseessä olevan sama sarja. Ehkä juuri tässä on sarjan suurin hienous, se kehittyy luontaisesti hahmojensa mukana. Hahmot eivät vain kasva sarjan sisällä, vaan sarja itsessään kasvaa hahmojen ympärillä. Loppupuolella mittasuhteet ovat jo eeppiset, mutta kasvu on tapahtunut luonnollisesti.

Spartacus & Gannicus

Spartacus & Gannicus

herkkää romantiikkaa ei sarjasta puutu <3

herkkää romantiikkaa ei sarjasta puutu <3

tämä surffitukkainen pullistelijakin on varsin kuuluisa merkkihenkilö, arvaako kukaan?

Eeppisten mittasuhteiden myötä sarjan tekijät ovat myös vaikuttaneet oppivan työskentelemään paremmin rajatun budjetin kanssa. Kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä vaikkapa Game of Thronesin kaltaisiin massiivisiin lavasteisiin tai valtaviin joukkokohtauksiin, on Spartacus turvautunut tietynlaiseen visuaaliseen ekspressionismiin, jossa ei edes pyritä realistisen näköiseen kuvaukseen. Kolmoskausi onkin täynnä maalauksellisia tietokonemaisemia, jotka eivät ehkä todenmukaisuudellaan rehvastele, mutta tuovat tapahtumiin tietynlaista myyttisyyttä viitaten samalla elokuvan alkuaikojen mattemaalauksiin.

kolmoskauden visuaalista tyylittelyä

kolmoskauden visuaalista tyylittelyä

spartacus3-82

spartacus3-83

Siitä, onko sarja oikeasti hyvän näköinen vai ei, voidaan toki olla montaa mieltä. Välillä kuvat natisevat liitoksistaan, eikä paatuneimmankaan Spartacus-fanin ole helppo puolustella esimerkiksi Matrix-henkisen ”bullet timen” ryöstöviljelyä. Toisaalta sarjaa on aivan mahdotonta kuvitella toteutettuna millään toisella tavalla. Suuren budjetin tuotantona sarja tuskin olisi ollut näin omaleimainen. Onkin hienoa, että kaapelikanava Starz on antanut sarjan luojalle, Steven DeKnightille ilmeisen vapaat kädet, sillä on vaikea keksiä ainakaan mitään, mitä sarjasta olisi mahdollisesti saatettu joutua jättämään pois.

Kaapelikanavalla ilmeisenä plussapuolena on myös estoton suhtautuminen alastomuuteen ja seksiin. Jopa muiden modernien kaapelikanavien tarjontaan verrattuna Spartacus menee tässä ehkä pisimmälle. Sen kuvaus roomalaisten sukupuolisuhteista ei moralisoi. Spartacuksen maailmassa seksuaalisuus ei ole vain valkoisten heteronormatiivisten yksilöiden etuoikeus, vaan sarja on tämän suhteen aika tasapuolinen. Sen vapaamielisyydessä on jotain ihan piristävää, eikä sukupuolisuuntautumisen tasa-arvoisuutta jouduta alleviivaamaan.

alastomuutta ei sarjassa kaihdeta, sukupuoleen katsomatta

alastomuutta ei sarjassa kaihdeta, sukupuoleen katsomatta

#tahdon73

#tahdon73eaa

Tämä kuvaa sarjaa kyllä muutenkin. Se on yllättävän fiksu, eikä laisinkaan sellainen pelkkä verta-ja-tissejä -eepos, jollaisena se usein nähdään, tai jollaisena sitä ilmeisesti aluksi markkinoitiin. Monet ovat aloittaneet sarjan katsomisen sen lupaaman hurmeviihteen ansiosta, mutta väittäisin, että useimmat ovat jääneet koukkuun sarjaan ihan muista syistä. Spartacus onnistuu luomaan maailman, joka vastaa mitään aiemmin nähtyä. Se on samaan aikaan täynnä hillittömiä ylilyöntejä, hävytöntä törkeyttä, koskettavia ihmiskohtaloja sekä parasta käsikirjoittamista, mitä yhdysvaltalaisessa tv-viihteessä on nähty viime vuosina.

It’s fucking awesome, ei kai tässä voi muuta sanoa.

AAAAAAAAAAAAAAAA

AAAAAAAAAAAAAAAA

SPARTACUS löytyy parhaillaan ainakin HBO Nordic, Netflix & Viaplay -suoratoistopalveluista.



Seuraavaksi