Atelier Saman Amel — Su Misura

Tyylit-kevätpäivä koittaa siis jo ensi lauantaina. Italigenten kanssa Torikortteleihin saapuu tuolloin toinen ruotsalainen, pukuihin, irtotakkeihin sekä asusteisiin keskittyvä Saman Amel. Nyt siis pikainen katsaus brändiin ja miehiin merkin takana.

Saman Amel - laatupukuja miehille

Atelier Saman Amel

Tukholmalaisen Saman Amelin takaa löytyy kaksi nuorta miestä, Saman Amel sekä Dag Granath. Reilun kahdenkymmenen ikävuoden iästä huolimatta yrityksellä on jo useamman vuoden historia. Muutamassa vuodessa osittain harrastuksena alkanut projekti on muuttunut poikien kokopäivätyöksi. Marraskuussa 2014 Saman ja Dag avasivat Tukholman keskustaan oman ateljeensa – ja tämän vuoden kuluessa tilat on vielä tarkoitus vaihtaa isompiin – eli kyseessä ei ole enää vain solmioiden valmistaminen käsin vanhempien autotallissa.

Saman ja Dag perustivat yrityksensä virallisesti vuonna 2009, ajatus lähti käsintehdyistä solmioista ja taskuliinoista, jotka Saman siis itse valmisti. Firman toiminta kehittyi pikkuhiljaa, kunnes viime vuonna oli aikaa ottaa askel eteenpäin ja molemmat jättivät hommansa J.Lindebergillä, keskittyen ainoastaan oman firman toiminnan kehittämiseen. J.Lindebergillä Saman vastasi mittapukutoiminnasta heidän lippulaivamyymälässään ja Dag työskenteli markkinointipuolella, ollen mukana mm. erinäisten näytösten ja kampanjoiden valmistelussa.

Miesten työnjako seuraa aiemmalta työnantajalta omaksuttua linjaa, eli Saman vastaa enemmän itse tuotteista, mittauksista, muutostöistä sekä edelleen osittain asusteiden valmistuksesta, kun taas Dagin harteilla on yhtiön markkinointi, visuaaliset asiat sekä muu hallinnollinen toiminta.

Saman Amel - 1

Saman tammikuun Pitti Uomossa.

Saman Amel - Dag Granath

Ja toinen osapuoli, Dag samoissa maisemissa.

Su Misura — mittapuvun ja räätälinpuvun välimalli

Saman Amelin päätuote on tällä hetkellä siis Italiassa valmistettavat puvut. Saman itse käyttää valmistusprosessista nimitystä su misura, joka tarkoittaa menetelmää mittapuvun valmistuksen ja räätälinpuvun väliltä. Toisin kuin mittapukujen kohdalla, Saman ei käytä sovituspukuja, vaan puvun tilausta aloitettaessa käytössä on ainoastaan mittanauha. Siinä missä räätäli ottaa asiakkaastaan muutaman mitan ja lähtee rakentemaan pukua tämän päälle niin, että välissä on useampi sovitus – Saman mittaa asiakkaansa päästä varpaisiin ja mitat merkitään tarkasti ylös. Nämä mitat lähetetään sen jälkeen eteenpäin ja mittojen pohjalta tehdään asiakkaalle oma kaava, jota käyttäen puku valmistetaan.

Puvun tai irtotakin valmistukseen kuluu noin viisi viikkoa. Tämän jälkeen puku lähetetään takaisin ja on sovituksen vuoro. Sovituksessa Saman merkkaa tarvittavat muutokset – jos sellaisia on – ja korjausten jälkeen puku on valmis. Varsinaisia räätälinpukuun liittyviä välisovituksia prosessissa ei siis ole.

Tällä hetkellä yhtiö tarjoaa pukujen osalta kahta eri vaihtoehtoa. Perusmallistossa, jonka puvut on osittain koneellisesti valmistettu, hinnat lähtevät kiipeämään 1300 eurosta ylöspäin, kankaasta riippuen. Tämän lisäksi tarjolla on ”Sartorial line”, jonka puvut ovat kokonaan käsin valmistettuja, ja jotka valmistetaan pienessä räätäliputiikissa – missäpä muualla kuin Napolissa.

Pukujen lisäksi Saman Amel tarjoaa luonnollisesti irto- ja päällystakkeja sekä myös mittapaitoja. Yhtiö on myös laajentamassa valmisvaatevalikoimaansa, jossa tänä keväänä debytoi pikee-kankaasta valmistettu popover-paita. Solmiot ja taskuliinat eivät myöskään ole valikoimasta kadonneet.

 

Saman Amel - käsintehtyjä solmioita

Mistä kaikki alkoi.

Saman Amel päällystakki

Klassinen kamelinvärinen päällystakki – made in Italy.

Saman Amel - sovitus

Saman viimeistelemässä asiakkaan puvun muutokset.

Omalla tyylillä

Saman Amel on erinomainen esimerkki #menswear-kulttuurista sekä blogien, Tumblrin ja Instagramin voimasta. Skeneä seuraaville Saman Amelin nimi ja poikien kasvot ovat jo tutut muun muassa Pitti Uomon kuvakollaaseista. Itse muistan tavanneeni Samanin ja Dagin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, missäpä muualla kuin Firenzessä. Molempien tyyli on personaallinen ja viestii hyvin pitkälle sitä, mistä Saman Amelin brändissä ja vaatteissa on kysymys – laadusta, yksilöllisyydestä, istuuvudesta ja omasta tyylistä.

Ensi lauantaina pojat ovat siis Helsingissä, mukanaan mittanauha, kankaita ja toki myös palasia valmisvalikoimastaan – solmioita, taskuliinoja popover-paitoja. Paikan päälle voi luonnollisesti tulla ilman sen kummempia ajanvarauksia, mutta mikäli mielessä on jotain erityisempää – esimerkiksi tietyntyyppinen ulkotakki tai puku tietynlaisesta kankaasta, kannattaa olla yhteydessä sähköpostitse suoraan Samaniin (info@samanamel.com) tai vaihtoehtoisesti käydä kommentoimasta aihetta koskevaa ketjua foorumilla.

Lisätietoja sekä lisäkuvia yhtiön kotisivuilta ja Tumblerista.


Kommentit on suljettu.


Seuraavaksi