Palace x Adidas kevät ja kesä 2015 – Nu lad?

Eilisen My Favorite Things haastiksen jälkimainingeissa on hyvä jatkaa skedetunnelmissa. Kyseisessäkin jutussa mainittu Palace on todella kuuma nimi myös skeittipiirien ulkopuolella. Itsekin fiilistelen merkin kamoja ihan kybällä ja olen useaan otteeseen pohtinut, onko printtihuppari liikaa kolmekymppiselle orastavalle setämiehelle.

Kun rauta on kuumaa, sitä on taottava tai jotain muuta yhtä kulunutta. Joka tapauksessa Palace teki näin ja julkaisi juuri myyntiin tulleen toisen Adidaksen kanssa toteutetun kollaboraatiomalliston. Tämän yhteistyön luulisi hyödyttävän molempia, sillä Adidas haluaa varmasti palavasti pysyä relevanttina myös trendipiireissä. Palacen kohdalla Adidas mahdollistaa laajemman näkyvyyden ja mahdollsuuden kokeilla jotain merkin tavallisesta linjasta poikkeavaa.

Kokoelman kanssa ei ole lähdetty aivan kaikista varmimman päälle. Tarkoitan tällä ensinnäkin sitä, ettei se sisällä versioita Staneista tai Superstareista. Lisäksi kokoelmassa on suhteellisen paljon heijastavia materiaaleja. Muutoinkin mallisto on verkkareista koostuessaan todella vahvasti kiinni ajassa lad -vaikutteineen. Jos normcore kivipestyine farkkuineen oli vuoden 2014 juttu, tänä vuonna katse on kääntynyt Britteihin. Palace x Adidas on kuin luotu nu ladeille verkkareineen, futispaitoineen ja tuulitakkeineen.

Palace x Adidas muun muassa My Favorite Thingistä.

palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-6-960x640 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-7-960x640 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-8-960x640 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-9-960x640 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-11-960x640 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-12-960x640 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-13-960x640 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-21-1260x840 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-31-1260x840 palace-x-adidas-spring-summer-2015-lookbook-41-1260x840

 



Seuraavaksi