Once more with feeling – rakkaudesta paitatakkeihin
Suorastaan jo hävettää kirjoittaa postaus jälleen paitatakeista. Kuitenkin Suomen aina niin ailahtelevainen kesäsää huomioon ottaen aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan. Paitatakkeja ei voi ylistää liikaa.
Järkisyyt kunniaan
Paitatakit ovat vähän turhankin lähellä sydäntäni. Kirjoitan toistuvasti blogitekstejä niistä, insta-feedini on täynnä kuvia niistä. Kaiken huipuksi ne tulevat jopa uniini. En ole varmaan täysin terve yksilö, mutta järkevä olen. Paitatakin hankintaa voikin perustella järkisyillä.
Kun asiaa ajattelee tarkemmin, niin oikeastaan mitä tahansa asiaa voi perustella näillä järkisyillä. Ihmismieli pyrkii aina rationalisoimaan toimintansa. Esimerkiksi gulagien takana olivat järkisyyt, sillä pitihän kansanviholliset johonkin sijoittaa. Samalla saatiin tälle epämääräiselle sakille tuottavaa työtä. Järkisyillä perustellaan myös kansainvälistä uusliberalisteen ajatteluun perustuvaa finanssijärjestelmää. Varallisuuden kasautuessa muruset tippuvat väistämättä pöydältä.
Järkisyyt ovat myös näiden omien blogitekstieni taustalla. Blogi on mahtava tapa toteuttaa pakkomiellettäni. Minulla on ollut aina tapana innostua erilaisista asioista todella voimakkaasti. Ensimmäinen äärimmäisen vakava hurahdus tapahtui skeittaamiseen sen kaikkine lieveilmiöineen. Olen äärimmäisen lahjaton liikunnallisesti, joten eihän siitä mitään tullut vaikka vuosia tosissani hommaa harrastin. Kuitenkin vielä tänäkin päivänä kannan sen mukanaan tuomaa painolastia mukanani. Kuvittelen olevani kapinallinen skeittari, vaikka olen lähinnä varhaiskeski-ikäinen suhteellisen pikkuporvarillista elämää viettävä juristi. En mikään nopeaa elämää viettävä Lampela, vaan tavallinen ja tylsä tyyppi.
Vuosien varrella innostumisia on ollut monia. Tässä yhteydessä niitä ei kannata luetella, sillä sisältöä pitää jättää myös tulevaisuutta varten. Sen verran voin avata asiaa, että suurinta osaa niistä yhdistää totaalinen lahjojen puute asiaan. Edustan selvästi suomalaista ajattelua. Menen läpi vaikka harmaan kiven, kun jotain olen päättänyt tehdä. Alussa oli tyylit, puhelin ja Juuso.
Monipuolisuus on hieno asia
Tällä kertaa en kuitenkaan kirjoita itsestäni kuin välillisesti. Tämän blogikirjoituksen aiheena ovat paitatakit, ei minä. Aihe on kuitenkin niin lähellä sydäntäni, että jonkin verran historiaani oli tekstin alkuun suorastaan välttämätöntä vuodattaa. Joka tapauksessa tähän asti selvinneet on aika palkita etenemällä itse aiheeseen.
Siitä, minkälaista vaatetta voi kutsua paitatakiksi, voi olla montaa mieltä. Itse miellän sellaiseksi vaatekappaleen, joka toimii yksinään paitana. Muutoin kyseessä on takki. On myös toinen selkeä keino erottaa paitatakit takeista. Jos vaatteeessa on huppu, kyseessä on takki – olipa kangas ja muut ratkaisut kuinka paitamaisia tahansa. Kuitenkin turha saivartelu on tylsää, eikä tiukkaa rajanvetoa ole aina mahdollista tai ylipäänsä tarpeellista tehdä.
Ensin totean jo useaan kertaan eri yhteyksissä mainitsemani tosiseikan: paitatakki on äärimmäisen monipuolinen vaate. Kun rahalliset resurssini ovat rajatut, on hienoa, että yhdellä hankinnalla on useita eri käyttötapoja. Aikaisemmin ajattelin, että paitatakilla saa kaksi vaatetta yhdellä iskulla. Ihan hyvä sekin. Kauan siinä lopulta kesti. Kuitenkin aivan vastikään tajusin, että paitatakkia voi käyttää paitana, takkina tai – yllätys – paitatakkina.
Lähtökohtaisesti käyttötapa riippuu vuodenajasta. Näin kesäaikaan paitatakki on ollut usein päälläni ihan vain paitana. Paitatakki on halpa takki tai tässä tapauksessa helvetin kallis paita. Sen sijaan kylmempinä kuukausina olen käyttänyt paitatakkejani ikään kuin rentona irtotakkina. Selvää toki on, että ei sellainen irtotakkia korvaa. Erityisesti kompassikoukussa oleville paitatakin käyttäminen kasuaalimman irtotakin korvikkeena on varteenotettava mahdollisuus ylläpitää addiktiota läpi vuoden. Kesällä taas paitatakkini ovat usein toimittaneet kevyen ulkotakin virkaa.
Monipuolisuus tarkoittaa myös taloudellisuutta.Paitatakit ovatkin suhteellisen edullinen mahdollisuus kokeilla kalliimpien merkkien mielenkiintoisia kankaita. Erityisesti Stone Islandin paitatakit liikkuvat aivan eri hintaluokassa verrattuna merkin ulkotakkeihin. Hankkimalla Stone Islandin paitatakin pääsee brändin erikoiskankaiden maailmaan vain murto-osalla päällystakin hinnasta. Stone Island ja paitatakki onkin niin sanotusti match made in heaven. On sikäli tylsää todeta, että paras merkki paitatakkien osalta on luonnollisesti Stonari. Toisaalta on muitakin vaihtoehtoja. Tähän asti kokeilemistani paitatakeista ruotsalainen A Day’s March tulee hyvänä kakkosena. Budjettivaihtoehtoa etsivän kannattaa suunnata katse massaketjujen suuntaan.
Vaatekaapin olennaiset
Pitkään olin sitä mieltä, että kesäksi paras go-to-rotsi on kevyt kenttätakki. Kesäksi 2014 hankin Carharttin paitatakin ja mieleni alkoi hiljalleen muuttua. Pari vuotta myöhemmin vuonna tein näkökulmasta riippuen joko parhaan hankintani koskaan tai viimeisen virheen. Hankin ensimmäisen Stone Islandin paitatakkini. Tilanne eskaloitui nopeasti useampaan paitatakkiin ja blogitekstiin.
Noin yhdeksän kuukautta vuodesta pukeutumiseni on rakentunut yksinkertaisen yhdistelmän ympärille. Paitatakki, mustat Acne Studiosin farkut (nyttemmin lakkautettu Town) ja tennarit. Lähinnä Common Projectseissa olen mennyt satunnaisten addujen ohella. Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin onnistunut laajentamaan rotaatiotani Margielan GATteihin ja Acne Studiosin Adrianeihin. Suorastaan naurattaa, kuinka woke nykyään olen.
Kokemuksia erilaisista paitatakeista on siten ehtinyt kertyä jopa liiaksi asti. Olen ajatellut asian sillä tavoin, että mitäpä sitä hyväksi todettua asiaa muuttamaan. Vaikka muutos on yleensä hyvästä, pukeutumisessa kokeilut johtavat helposti vaarallisille vesille. Annan nyt ilmaisen ja elämässä pitkälle kantavan neuvon: jos ei yritä, ei voi epäonnistua. Tämä on mottoni, ja jokainen alisuorittajatoverini voi varmasti allekirjoittaa sen. Näin ollen paitatakeilla mennään toistaiseksi.
Artikkelissa mainittuja paitatakkeja saa muun muassa seuraavista verkkokaupoista: