Our Legacy – syksy ja talvi 2015

Our Legacyn muutoksesta preppy- ja ivy-henkisiä perusvaatteita tarjoavasta merkistä rehelliseksi ja suhteellisen fashion forwardiksi labeliksi on jauhettu varmasti tarpeeksi. Tässä tapauksessa muutoksen totaalisuutta ei voi kuitenkaan kuin ihmetellä. Rajulla suunnanmuutoksella on helppo karkottaa asiakkaat, mutta sesonki sesongilta Our Legacyn vaatteita näkee yhä useamman kaupan valikoimassa. Pitkään tavallista peruskamaa tarjonneesta ja osin heritage-aallon harjalla ratsastaneesta merkistä on tullut poikkeavien siluettien ja 90-luvun lopun minimalismin sanansaattaja.
Merkin syksyn ja talven lookbookissa jo mainittu ei niin tavanomainen siluetti yhdistyy indigoon ja paljon viime aikoina nähtyihin perinteisiin päällystakkeihin. Liehuvien housujen on vielä vaikea nähdä nousevan erityisen suosituiksi, mutta muuten kokonaisuudet ovat omassa genressään varsin vahvoja ja linjassa merkin muutaman viime malliston kanssa. Tosin kevään ja kesän mallistossa esitellyt itäblokin piridiilerin mieleen tuovat verkkarit ovat väistyneet, hyvä näin.
Our Legacy on nykyisin varsin hämmentävä merkki. Jokaisessa mallistossa on aivan käsittämättömiä virityksiä, mutta tästä huolimatta merkki myös osuu usein maaliin. On mielestäni varsin virkistävää, että Our Legacy on lähtenyt Acnen viitoittamalle tielle pyrkimällä niin sanotusti oikeaksi muotimerkiksi säilyttäen ruotsalaisen kaupallisuuden. Pelkillä nappikauluspaidoilla ja chinoilla hyppy muotitaloksi ei onnistu, mutta pari viime mallistoa on askel oikeaan suuntaan. Suomesta käsin tällaista rohkeutta on erityisesti pakko arvostaa. Täällä ei tunnu onnistuvan edes järkeviin peruskamoihin keskittyminen, jos Samujin pieniä miesten mallistoja minikauluksineen ja jonne-osastolle enemmän suuntautunutta Makiaa ei oteta huomioon.
Our Legacy syksy ja talvi 2015