Mismo kevät- ja kesä 2015 @ Pitti Uomo 86

Tanskalainen Mismo on luonut itselleen vankan kannattajakunnan. Itselleni vierailu lafkan ständillä ja juttuhetki sen toisen perustajan Adamin kanssa kuuluu Pitti Uomo-messujen vakiorutiineihin. Tämänkertaiset messut eivät olleet poikkeus, mutta tällä kertaa en edes malttanut jättää vierailua viimeiseen päivään, kuten yleensä olen tehnyt. Visiitti ei tuottanut pettymystä, jälleen kerran perusasioiden äärellä pysynyt ja tunnistettava mallisto täytti odotukset. Mullistavia uutuuksia Mismo ei kuitenkaan esitellyt.

Mismo – laukkuja joka lähtöön

Mismon vahvuus on merkin monipuolisuus.  Laukkuvalikoimasta löytyy sopiva vaihtoehto niin paljon matkustavalle, opiskelijalle kuin toimistotyöläisellekin (syksyksi kauppoihin ilmestyvän Mismo-malliston osalta kannattaa tsekata raportti tammikuun visiitistä). Kaikkein konservatiivisimpiin bisnesympäristöihin merkin pehmeälinjainen ja usein aika rento muotokieli ei tosin välttämättä sovi.

Värien ja kuvioiden puolella Mismo näyttää jatkavan perusvärien hallitsemaa linjaa, jota yksittäiset sesonkikohtaiset väripilkut piristävät. Kirkkaansininen ei ehkä tällä kertaa osu ihan maaliin, mutta canvas-versioissa käytetty ruosteenruskea on ehdottomasti positiivinen ja toimiva valinta. Kuviopuolella Adam ja Rikke ovat pitäneet kiinni jo tulevan syksyn mallistossa nähdystä ”tähtikuviosta”, jonka pohjaväri on kevään osalta vaihdettu sinisävytteisestä harmaaksi. Valinta toimii, sillä kuvio on persoonallinen ja erottuva, mutta silti hillitty ja isompaankin laukkuun sopiva.

Laukkumallien osalta suurimpana uutuutena ensi kevääksi on luvassa vielä toistaiseksi valikoimasta puuttunut pukupussi (suit carrier), joka ei siis todellakaan muistuta kaupoissa puvun oston yhteydessä jaettavia muovisia ja kahisevia pukupusseja. Mismon pukupussissa on käytetty samoja nahkoja sekä kankaita kuin muissakin tuotteissa. Reilun kokoiseen sivutaskuun saa mukaan esimerkiksi kannettavan tietokoneen tai vaikkapa kengät.

Ei ole sattumaa, että omasta rotaatiosta löytyy Mismon kaksi tote-bagia, portfolio läppärille, iPad-kotelo sekä suoja myös puhelimelle. Yksinkertainen design, laadukkaat materiaalit, hyvä työnlaatu ja mielekkäät yksityiskohdat koukuttavat.

Lisätietoja sekä brändin verkkokauppa osoitteessa http://www.mismo.dk/

Kuvat kertovat enemmän:

IMG_8928

IMG_8927  IMG_8929 IMG_8930 IMG_8932 IMG_8933 IMG_8935 IMG_8936 IMG_8937 IMG_8938 IMG_8939 IMG_8940 IMG_8941 IMG_8942 IMG_8943


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Seuraavaksi