Kenkien venytys

Kenkien istuvuus on yksi yleisimpiä vaateharrastelijaa pohdituttavia kysymyksiä. Erityisesti netistä tilattaessa tulee helpolla hankittua kenkiä, joiden istuvuus ei ole ihan optimaalinen. Yhtenä vaihtoehtona on kenkien venyttäminen sopivaksi. Tutustumme nyt lyhyesti tämän metodin mahdollisuuksiin ja rajoituksiin.

Maksaako ylipäätään vaivaa lähteä venyttämään kenkiä? Suuressa maailmassa helppoa vertailla eri valmistajien eri lestejä ja löytää niistä itselleen sopiva, mutta valitettavasti aika usein ei täältä löydy kiinnostavaa kenkää kokeiltavaksi. Jos on pakko saada vaikkapa Aldenit, ei paljoa lämmitä jos kokeiltavana on vain Loakea.

Joidenkin valmistajien kanssa pelkkä koon arpominen aiheuttaa hankaluuksia, mutta lestien istuvuudet ovat myös pitkälti yksilöllisiä. Usein käykin niin, että vaikka periaatteessa koon valinta menee nappiin, niin joku kohta kengästä ei istu kuten pitäisi. Pohjoiseurooppalainen geeniperimä siunaa meistä useimpia varsin leveällä jalalla, joten monien valmistajien lestivaihtoehdot eivät lähtökohtaisesti palvele kauhean hyvin.

Kenkien venytys ei kuitenkaan ole ongelmatonta.

erving

Saadaksemme kuvan käytännön mahdollisuuksista kenkien venyttämisen suhteen menin keskustelemaan aiheesta töölöläisen suutari J.Ervingin puheille. Vein mukanani kaksi kenkäparia, joista molemmat ovat aiheuttaneet minulle päänvaivaa lestin puolesta – Parabootin jykevät, Norwegian-rakenteiset Michaelit sekä Sandersin raakakumipohjaiset Joel-chukkat (aka Steve Mcqueen Bullitt-buutsit).

Ervingin mukaan Sandersit olivat heti ongelmalliset venyttämisen suhteen. Kuppimaisesti kengän alaosan muodostava raakakumi taistelee venyttämistä vastaan. Raa’alla voimalla pystyy venyttämään kenkää, mutta riskit ovat kovat – kenkä ei joko veny tarpeeksi tai sitten se ottaa venytysvaiheessa vahinkoa päällisosan ja pohjan sauman kohdalta.

Itselläni onkin omakohtaisia kokemuksia kengän venyttämisen epäonnistumisesta. Pari vuotta sitten vein venytettäväksi parin Trickersin longwingejä, jotka olivat (minulle todella huonolla) 71-lestillä. Kyseinen lesti kapenee melko voimakkaasti kärkeä kohdin, mistä johtuen varsinkin oikeaa kenkää piti venyttää aika reilusti. Lopputulos oli jäätävä. Kengän sisällä oleva kärkikovike oli venytettäessä painautunut nahkaa vasten siten, että kengän kärjen päälle oli muodostunut selkeä jälki. Samaan aikaan kenkä ei ollut varsinaisesti venynyt tarpeeksi oikeasta paikasta, eli se ei ollut vieläkään mukavat. Kiertoon menivät.

Ervingin mukaan Sandersien venytys kannatti suoraan unohtaa, koska riskit kengän pilalle menosta olivat liian suuret.  Työn alle otettiin tämän takia vain Parabootit. Raskaat ja kolhot kengät kostutettiin varovaisesti ja asetettiin venytyslaitteeseen.

DSCF2505

DSCF2500

On syytä huomata, että venytyslaite on äärimmäisen yksinkertainen. Sen ”lestiosa” on keskeltä halki ja ruuvia vääntämällä se avautuu. Kenkien venytys on siis loppupeleissä varsin brutaali toimenpide. Jonkin verran venymistä voidaan kohdistaa laitteen lestiin kiinnitettävillä irtopalasilla, mutta lähinnä venytyskone vain ”aukaisee” kengän kärkiosaa.

Parabootit ottivat hyvin vastaan venytyksen. Niitä ei ollut lähdetty pahemmin avaamaan, mutta varpaille oli tullut hyvin tilaa – yllättävän pienelläkin muutoksella saatiin kengät todella paljon mukavimmiksi. Parabootin muoto toki osaltaan teki niistä helpot venyttää, eikä niissä näkynyt ulkoisesti lainkaan jälkiä venyttämisestä.

En uskalla varauksetta suositella kenkien venyttämistä, mutta kokonaisuutena sanoisin, että kyseessä on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Vaarat kannattaa kuitenkin tiedostaa, sillä varomattomalla venyttämisellä voi päätyä pilaamaan kalliit kengät.

Kenkien venytys vaatiikin tarkkaa silmää suutarilta, jotta tämä osaa sanoa kuinka paljon kenkiin voi kajota. Kannattaa siis varmistua, että vie kenkänsä asiansa osaavalle ammattimiehelle (tai –naiselle). Huonosti istuvaan lestiin ei ole maagista ratkaisua, mutta pienestäkin venyttämisestä saattaa olla suuri apu istuvuusongelmien kanssa painittaessa.

Pienempiin istuvuusongelmiin saattaa löytyä apua myös ihan kotikonsteista, joihin palaamme myöhemmin.

Huom: Kaupallisen läpinäkyvyyden vuoksi mainittakoon, että J.Erving tarjosi kokeiltavaksi venytyspalvelun tätä postausta tehdessä.

kuvat: #tyylit.fi, J.Erving


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Seuraavaksi