Chukka-saapas – neljän vuodenajan kenkä

Chukka-saappaita voisi sanoa kenkien tikkitakiksi. Ne eivät välttämättä ole siinä määrin muodikkaat kuin tupsuloaferit tai tuplamunkit, mutta monipuolisuudessa niitä on vaikea voittaa. Chukka-saapas on yksinkertainen kenkä, joka sopii hyvin erilaisiin tyyleihin. Monikäyttöisyys korostuu muun muassa matkustaessa, kun samaa paria voi käyttää niin ostoksilla, kaupunkia kiertäessä kuin jopa illallisella. Lisäpisteitä chukka-kengät saavat siitä, että etenkin Suomen olosuhteissa ne sopivat käyttöön lähes ympäri vuoden.

Chukka-kengän historia – poolokentiltä kaduille ja sotiin

Kukaan ei liene yllättynyt, kun kertoo, että monien muiden kenkien tapaan myös chukka-kengät ovat alunperin syntyneet urheilukäyttöön. Kun edes jodhpur-saappaat eivät olleet brittiläisille poolonpelaajille riittävät väljät ja helppokäyttöiset, riisuttiin niistä soljet sekä remmit pois ja korvattiin kiinnitysmekanismi yksinkertaisesti nauhoilla. Bäng, chukka-saapas oli syntynyt. Nimikin varastettiin pelin sanastosta, tarkemmin sanottuna otteluiden seitsemän minuutin pituisista erätauoista. Historiasta mainittakoon vielä sen verran, että toisessa maailmansodassa Pohjois-Afrikan rintamalla taistelleet brittisotilaat käyttivät chukka-kengistä versioitua desert boot -mallia, joita sotilaat ja upseerit olivat teetättäneet Kairon bazaareissa. Sittemmin Clarksin valmistama ja yhtiön tavaramerkiksi muodostunut läski- (eli raakakumi) pohjainen Desert Boot on edelleen suosittu ja budjettivaihtoehtojen kärkipäätä edustava malli kasuaalia chukkaa etsivälle.

Clarks Desert Boots - Chukka boot

Clarks Desert Boots. Kuva – sotostore.com

Aldenin Chukka bootsit

Mokka ja ruskean eri sävyt toimivat chukkasaappaissa erittäin hyvin ja tekevät myös yhdisteltävyydestä helppoa. Kuva / Allen-Edmonds.

Millainen on oikea chukka-saapas

Nykyään lähes jokaisella ”laatukenkiä” valmistavalla merkillä on oma chukka boots -versionsa, joten valinnanvaraa riittää riippuen budjetista ja käyttötarkoituksesta. Kasuaaliin kevät- ja kesäkäyttöön kenkää etsivän kannattaa katsella vuoraamattomia ja hieman robustimpia malleja, jotka nahkavuoren puutteesta johtuen ovat pehmeämmät ja hengittävämmät, kärjistäen tuntumaltaan jopa tennareihin verrattavat. Malliesimerkin tässä kategoriassa tarjoaa amerikkalaisen Aldenin Leydon-lestille tehty klassikkomalli. Parhaimmillaan tämän tyyliset saappaat ovat denimin sekä vapaamuotoisempien chinojen kanssa, mutta myös slimmisti istuvaksi leikattujen ja sopivan lyhytlahkeisten shortsien kanssa, ilman sukkia tietysti. Vuoraamattomuus ei kuitenkaan tee kenkää käyttökelvottamaksi syksyisessäkään säässä. Tosin tällöin jalkaan kannattaa kuitenkin laittaa hieman paksumpaa sukkaa.

Chukka-saapas klassikko

Aldenin vuoraamattomat chukkat – klassikko.

Jos haussa on kenkä enemmän puku- ja ”irtohousu”-käyttöön, voi mokan sijasta materiaaliksi valita pintanahan. Toki aina voi väitellä, että eikö silloin kannattaisi kääntyä puhtaasti pukusaappaiden puoleen. Kuitenkin fakta on, että useimmat sliikimmälläkin lestillä varustetut chukka-kengät toimivat myös muissa yhteyksissä, jopa farkkujen kanssa erittäin hyvin. ”Toimisto-chukka”-genren kuninkaana voinee pitää Crockett & Jonesin Tetbury-mallia. Tämän kohdalla kannattaa huomioida, että kengässä käytetty C&J:n 348-lesti on erittäin voimakkaasti muotoiltu ja kärkeä kohti kapeneva. Etenkin isossa jalassa tämä ominaisuus voi helposti luoda suksimaisen efektin. Vaihtoehtoja kartoittaessa kannattaa tarkastaa myös espanjalainen Carmina sekä hieman mainittuja vaihtoehtoja hillitympi ja myös sarjaa alemmassa hintaluokassa painiva Loaken Pimlico, joka itseasiassa on muutoin edellä mainittuja valmistajia keskinkertaisemmista tuotteistaan tunnetun Loaken onnistuneimpia malleja.

Loake Pimlico Chukka saapas

Loake Pimlico – kuva loake.se

Chukka boots - Skoaktiebolaget

Italialaisen Enzo Bonafen chukkat ovat yksi tämän syksyn ehdottomasti kiinnostavimpia uutuuksia. Snuff-mokka, elegantti lesti ja varsin huomaamaton kumipohja tekee kengästä varteenotettavan ehdokkaan chukkaa sekä farkkujen että puvun kanssa käytettäväksi etsiville. Kuva – Skoaktiebolaget.

Lyhyesti chukkaa voisi siis kuvailla kengäksi, joka ei vie turhaan huomiota itseensä, mutta tukee ja antaa viimeisen niitin muutoin loppuun asti mietityille kokonaisuuksille. Ja tuttuun tapaan lopuksi hieman erilaisia tyylejä inspiraatioksi…

Chukka-saappat 1 Chukka-saapas - 1 Chukka-saappaat - 2

Chukka-saapas 2 Cucinelli chukka boots Chukka-saapas raakakumipohjalla Christian Kimber Chukka boots Chukka saapas läskipohjalla

 

Kuvat / tyylit.tumblr.com


Seuraavaksi