Bastong S/S ´15 @ Pitti Uomo 86
Bastong – ulkotakkeja Etelä-Koreasta
Jo Pitti Uomo-pikakatsauksessa mainittu, Etelä-Koreasta tuleva vuonna 2011 perustettu Bastong on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia ulkovaate-, tarkemmin sanottuna takkien valmistajia, joita on vähään aikaan tullut vastaan. Ensimmäistä kertaa tammikuun Pitissä omiin silmiin eksyneen Bastongin perusvalikoima kattaa viisi perusmallia, joiden lisäksi kausittaiset mallistot sisältävät yksittäisiä näistä muokattuja malleja.
”Good product with good care will last forever”
Bastongin otsikon mukaiselle tunnuslauseelle on helppo nyökytellä. Kuten myös yhtiön nokkamiehen, Alt Kiin toiselle lausahdukselle – “Regardless of genre, ‘anything that’s well made does work”. Näinhän se on, sillä tästä hyvissä tyyleissä on kyse. Bastongin tuotteet tehdään merkin kotimaassa. Materiaalien osalta kankaat tulevat myös Etelä-Koreasta ja Brittein saarilta, kun taas ”hardware”-osat kuten napit ja vetoketjut tulevat Japanista. Jo tuotteita katsellessa huomaa, että materiaaleihin on panostettu ja tuotteet on viimeistelty huolella. Kamoja hiplatessa ja päälle pukiessa kyseiselle huomiolle saa vahvistuksen.
Myös Bastongin estetiikka perustuu yksinkertaisuudelle ja tuotteiden tietynlaiselle ”puhtaudelle”. Parkatakki on parkatakki ja rain mac on rain mac – taskuista tai turhista yksityiskohdista ei ole tehty itsetarkoitusta, vaan selkeät linjat, laadukkaat materiaalit ja hyvin viimeistelty työnjälki puhuvat puolestaan.
Bastong kevät ja kesä 2015 – Sahara
Tulevan kevään ja kesän mallisto sisältää jälleen 5 perusmallia, kahdessa eri värissä. Malliston nimi ja inspiraatio väreihin on löydetty Saharan autiomaasta. Vaaleahko hiekan väri kuvastaa auringossa paistuvia hiekkadyynejä ja tummanpuhuva sininen aavikon kirkasta yötä. Tällä kertaa perusmalliston lisäksi nimenomaan ensi kevättä varten suunniteltuina malleina esiin on nostettu klassinen rain mac sekä hieman militarisesta meiningistä inspiraatiota hakeva kenttätakki. Kuten jo moneen kertaan todettua, mallisto ei ole lukumäärältään runsas, mutta vapaa-ajan pukeutumista ajatellen se on täysin riittävä.
Merkin saatavuus Euroopassa ei ole kovin runsasta, mutta ainakin brittiläisen John Simonsin valikoimasta takkeja pitäisi olla syksystä lähtien saatavilla. Toivoa sopii, että seuraavilla messuilla myös joku suomalainen putiikki löytää tiensä Bastongin ständille.
Lopuksi vielä kuvia tulevasta.
[…] For more pictures and some thoughts in Finnish – tyylit.fi […]