Tiistai-inspis – voi parkaa

Eilisen parkalistauksen kunniaksi epäsäännöllisen säännöllinen tiistaikollaasi on koottu minkäs muunkaan kuin parkan ympärille.

Talviparkan osalta nostin kaksi pointtia ylitse muiden: ulkonäön ja lämmön. Kollaasiin poimitun Acne Studiosin untuvaparkan kohdalla molemmat näistä ovat kunnossa, minkä lisäksi merkkikin on oikea.

Kun parka on riittävän lämmin, yläosaksi riittää yksinkertainen rento neule. Nonnativen Japanissa valmistettu crewneck-neule on simppeliä luksusta – toimii.

Neule onkin sen verran kallis, että housut, lapaset ja pipo on pakko hankkia COSilta. H&M-konsernin minimalistisen ja hintatasoltaan emoaan kalliimmaan ketjun valikoimasta skandityylien ystävä löytää paljon hyviä juttuja, mutta ketjujen tapaan myös paljon huteja. Parhaiten COS onnistuukin silloin, kun suunnittelupuolella ei ole yritetty kikkailla liikaa.

Butteron kengät ovat jääneet vähemmälle huomiolle fokuksen ollesssa merkin tennareissa. Syksyn valikoimassa merkillä on kuitenkin monia varsin asiallisia ratkaisuja talvikengiksi. Kollaasissa on crepe-pohjainen kumilla päällystetyn nahkan ja öljytyn mokan yhdistävä saapas. Näillä varpaiden pitäisi pysyä kuivana eikä bootseja tarvitse edes odottaa tammikuulle asti, kuten Issuesin puolella Janin vinkkaamia Vibergin ja Four Horsemenin kollabo-bootseja.

tiistai-isnpis-2411

Parka: Acne Studios, Neule: Nonnative: Housut, Pipo ja Lapaset: COS, Kengät: Buttero

Kansikuva: Reuters/Maxim Shemetov



Seuraavaksi