Tiistai-inspis – Treenin jälkeen
Kevät ja treenikuume on taas valloillaan. Nyt alkaakin olla viimeinen mahdollisuus pyrkiä kohti kesäkondista. Tämän näkee kaupungilla lisääntyneistä lenkkeilijöistä ja treenikassien kanssa kulkevista ihmisistä. Myös jo muutamana keväänä toiminut Adidasheimo on aloittanut valmistautumisen kesän koettelemusta varten. Jäämmekin mielenkiinnolla seuraamaan Aten edesottamuksia juoksuvalmennuksessa.
Treeniä tyylillä
Nykytarjonta tyylikkäissä treenikamoissa on sen verran laajaa, että tyyleistä ei onneksi tarvitse tinkiä edes urheillessa. Sporttivaatteisiin onkin sielle tielle lähdettyään helppo panostaa, sillä hankinnat voi kuitata niiden liittymisellä urheiluharrastukseen. Esimerkiksi Tyylit-foorumilla käynnissä olevan Ei poistoja -klubin säännöt sallivat harrastusvälineet ja vaatteet. Tosin Niken Gyakusout ja muut vastaavat kulkevat harmaalla alueella.
Jos urheilukamojen tyylikkyys on tärkeää, myöskään treenien jälkeisiä tunnelmia ei kannata väheksyä. Varsinkin rankemman suorituksen jälkeen olo saattaa olla endorfiinhumalasta huolimatta sen verran nihkeä, että mukavat ja nätit vaatteet piristävät -ainakin mieltä jos ei muuta. Tiistain inspiraatiokollaasi on valittu tämä näkökohta mielessä. Tosin samoissa seteissä voi hyvinkin viettää myös rentoa viikonloppua.
Ei ole monta parempaa hetkeä hupparille kuin salilta tai muista treeneistä palatessa. Patrik Ervellin teknisesta trikoosta valmistettu huppari tuo post workout -settiin säväyksen luksusta. Adidaksen kolmiraitaiset myllyverkkarit on klassikko, ainakin lähiöissä. Päivitetyllä ja sopivan slimmillä fitillä niistä tulee myös kaupunkikelpoiset. Toinen vastaava ikoni – Superstarit – olisi niihin yhdistettynä helposti liikaa, joten pysyttelisin itse tutuissa ja turvallisissa Stan Smitheissa. Aspesin Limone-päällystakki suojaa sateelta ja tuulelta, mutta ei ole liian raskas. Treenikassi tulee tennareistaan tunnetummalta Common Projectsilta, jonka kesämallisto sisältää mahtavien kenkien lisäksi varsin asiallisia laukkuja.
Takki: Aspesi, Huppari: Patrik Ervell, Verkkarit ja tennarit: Adidas, Laukku: Common Projects