Tiistai-inspis – Kevään olennaisimmat

Viime viikkojen aikana olemme käyneet lyhyesti läpi tulevan kevätpukeutumisen olennaisimpia osia. Tämän päivän inspiraatio-kollaasi on rakennettu poimimalla palaset tehdyistä listauksista.

Tarkoituksena on myös osoittaa, että eri tyylien yhteensovittamisen ei aina tarvitse olla vaikeaa. Tälläkin kertaa hillityt maanläheiset värit sekä yksinkertaiset yhdistelmät ovat tie menestykseen.

Takiksi ensinnäkin hieno, jopa aliarvostettu kulttiklassikko A-1. Mallin suosio on pikkuhiljaa jälleen nousussa ja se sopii hyvin niin loppuun asti mietittyjen italotyylien kuin myös esimerkiksi vähän rennompien japsityylien kanssa. Materiaaliksi sopii nahka tai vaikkapa puuvilla, mutta #tyylit-suositus on valita mokkainen versio.

Kaikki eivät pidä cargo-housuista ja jotkut väittävät niiden olevan jo menneen talven lumia. Italialaisen Incotexin versio on joka tapauksessa edelleen yksi näteimpiä malleja, joita tällä sektorilla on tehty. Mikäli cargot ei nappaa, voi luonnonvalkoisen neuleen toki yhdistää myös ihan vaan oliivinvihreisiin chinoihin.

Look viimeistellään Mismon laukulla ja eilisessä kellot ja tyylit-postauksessa esitellyllä Seiko skx-007:lla. Kengiksi Common Projectsin Achillesit, vaikka kovat jätkät tosin korvaa nämä Parabootin Michael-parilla.

 

Miehet ja tyyli - olennaiset keväthankinnat

Takki: Schott x Supreme

Poolokaulusneule: North Sea Clothing  

Housut: Incotex

Kengät: Common Projects

Laukku: Mismo 

Kello: Seiko skx007

Lasit: Cutler and Gross



Seuraavaksi