SuitSupply – laatupukuja (ja muutakin) halvalla?

Suitsupply

Tämän viikon ”lookbook-annoksen” kevään ja kesän mallistojen osalta tarjoaa vuonna 2000 perustettu, mutta vasta viimeisen muutaman vuoden aikana kansainväliseen suosioon noussut hollantilainen SuitSupply.

Ensimmäisen liikkeensä Hollannin ulkopuolella Suitsupply avasi vuonna 2007 Antwerpenissa ja nykyään ketju on laajentanut ympäri pallon. Suomalaisille lähimmät liikkeet löytyvät Riiasta sekä Lontoosta, mutta kaupungilla kiertää jo huhuja, että Suitsupply saattaisi pian olla avaamassa liikettä Helsinkiin. Tukholmaan yhtiön on tarkoitus laajentua syksyllä 2015.

Suitsupply – laatua kohtuuhintaan

Kuten nimi antaa olettaa, Suitsupply on tullut tunnetuksi nimenomaan pukujen valmistajana. Sittemmin yhtiö on laajentanut valikoimaansa paitoihin, ulkovaatteisiin, kenkiin, asusteisiin ja viime syksynä jopa denimiin.

Pukujen osalta valmistaja on ehdottomasti harkinnan arvoinen vaihtoehto erityisesti heille, jotka etsivät ehkä ensimmäistä pukuaan tai jotka töissä tarvitsevat laajan rotaation, mutta eivät pysty sijoittamaan vaatekaappiinsa tuhansia euroja. Hintojen alkaessa 300 eurosta tuotteet tarjoavat varsin paljon vastinetta rahalle. Tuotanto tapahtuu pääosin Kiinassa. Kuitenkin pukujen kankaat tulevat lähinnä italialaisilta tuottajilta kuten Vitale Barberis Canonico, Carlo Barbera, Angelico sekä Ormezzano. Suitsupplyn halvimmatkin mallit ovat niin sanotulla ”half-canvas”-rakenteella tehtyjä (pukujen eri rakenteista tulossa artikkeli myöhemmin). Lisäksi viime syksynä yhtiö lanseerasi hollantilaisen mediapersoona Jort Gelderin mukaan nimetyn ”Jort”-malliston, jonka ominaisuudet – muun muassa täysin irtoliinoitettu rakenne, sarvinapit sekä suhteellisen runsas käsityön määrä – täyttävät vaativammankin #menswear-pukeutujan laatustandardit.

Eräs Suitsupplyn tuotteista puhuettaessa esiin nostettava piirre, josta tietyllä tavalla huokuu vielä lafkan nuoruus ja oman tyylin hakeminen, on monin paikoin näkyvä tunnetumpien valmistajien kopioiminen. Tämä ei toki ole vaatealalla ennenkuulumatonta, eikä sinänsä edes tuomittavaa. Mallistojen ja yksittäisten vaatekappaleiden suunnittelussa on haettu inspiraatiota niin Brunello Cucinellilta kuin esimerkiksi takkien kauluskäänteiden ja hartiarakenteiden osalta Tom Fordilta. Näin ollen, jos edellä mainittujen valmistajien esteettinen tyyli miellyttää, mutta budjetti ei taivu kuin kompromisseihin, on kannattavaa suunnata katseet Suitsupplyn suuntaan.

Suitsupply – kevät ja kesä 2014 – lookbook

Siinä missä Suitsupplyn vahvuus on tuottaa monipuolisesti hyvälaatuisia tuotteita kohtuuhintaan, voisi yhtiön eräänlaiseksi heikkoudeksi nostaa mallistojen kuvaukset ja lookbookit. Jokainen yrityksen toimintaa hieman pidempään seurannut muistaa syksyn 2010 malliston kuvat (katso esimerkiksi täältä), jotka eivät peitelleet juuri mitään. Itseasiassa kyseisen ”shameless” lookbookin osalta yhtiö joutui poistamaan osan kuvista sivuiltaan sen jälkeen, kun niiden oli Belgian mainosvalvontaviranomaisten taholta todettu olevan naista alentavia ja seksiobjektina kuvaavia. Tämän jälkeen on tähän kevääseen saakka pitäydytty pääasiassa hieman kesymmällä linjalla ja esimerkiksi viime syksynä yhteistyö Amsterdamissa sijaitsevan Rijksmuseon kanssa tuotti puittedensa puolesta huomionarvoisen kokonaisuuden. Vuodesta 2004 alkaen kaikki mallistot on kuvannut kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu valokuvaaja Carli Hermés, joka on kuvannut Suitsupplyn ohella mm. Nikelle, Sonylle ja BMW:lle.

Tulevan kevät- ja kesäsesongin mallisto on päätetty kuvauksissa kuitenkin jättää jälleen rintojen ja pakaroiden varjoon. Ei pidä ymmärtää väärin, sillä allekirjoittanut – kuin koko tyylit-toimitus – on ehdottomasti suuri naiskauden ystävä, eikä ole myöskään syytä säännönmukaisesti moralisoida tai kritisoida niin sanottua ”seksillä myymistä”. Nyt on kuitenkin menty yli lähinnä siitä, missä aita on matalin ja mallisto itsessään jää trimmattujen bikinivartaloiden varjoon. Huomionarvoista tämä on etenkin siksi, että Suitsupply vaikuttaa tämän lookbookin myötä ikään kuin hukanneen inspiraationsa ja palanneen vanhaan kaavaan, jota ehkä aikaisemmin voitiin pitää perusteltuna keinona huomion herättämiseksi. Vuonna 2010 kyseessä oli kuitenkin vielä varsin tuntematon brändi myös skeneä enemmän seuraavien keskuudessa. Nyt kampanjasta jää käteen lähinnä vain halpa maku.

Alla olevien kuvien osalta ei yksittäisistä vaatekappaleista jää paljon sanottavaa – NSFW-materiaalia.

Suitsupply kevät ja kesä 2014

Suitsupply kevät ja kesä 2014

Suitsupply kevät ja kesä 2014

Suitsupply kevät ja kesä 2014

Suitsupply kevät ja kesä 2014

Suitsupply kevät ja kesä 2014

Suitsupply kevät ja kesä 2014

Yhteenveto – #tyylit suosittelee kesäksi

Huolimatta lookbookien puutteista Suitsupply tarjoaa hyviä perustuotteita kohtuuhintaan. Lisäksi verkkokaupan nopeat toimitukset ilmaisine postitukseen ja palautuksineen kannustaa ehdottomasti kokeilemaan. Jos et ole varma omasta koostasi, firma itse suosittelee tilaamaan halutun tuotteen useammassa eri koossa ja palauttamaan myöhemmin ylimääräiset takaisin. Asiakaspalvelusta Suitsupply kerää ehdottomasti tyylipisteet kotiin. Pienenä miinuksena on todettava, että hinnoittelussa on ollut havaittavissa pientä nostopainetta, kun samanaikaisesti tuotteiden laatu ja esimerkiksi mittavirheet ovat olleet eri foorumeilla käydyn keskustelun perusteella kasvussa. Toivottavasti tämä on väliaikaista ja firma keskittyy jatkossakin tekemään sitä, mitä parhaiten osaa.

Lopuksi vielä muutama poiminta kevään ja kesän valikoimasta.

Suitsupply 2-rivinen puku

”Jokainen mies tarvitsee tummansinisen puvun”. Kaksiriviset eivät sovi kaikille, eikä malli välttämättä sovi ensimmäiseksi tai ainoaksi puvuksi, mutta mikäli valinnanvaraa jo muuten kaapista löytyy, on mallia suositeltavaa kokeilla. Suitsupplyn uusimman ”madison”-mallin takki sopii myös irtotakkina käytettäväksi, kiitos paikkataskujen, pehmeän hartialinjan ja kevyen rakenteen.

Suitsupply 2-rivinen puku pellavaa

Pellavaa kesäksi. ”Windowpane”-kuosi tekee puvusta hieman räväkämmän valinnan, myös tämä toimii niin takin kuin housujen osalta yksinään.

Suitsupply - windowpane

Lisää pellavaa ja monipuolisuutta vaatekaappiin. Kolmella paikkataskulla ja voimakkaalla kuvioinnilla varustettu takki ei välttämättä sovellu kaikkein formaalimpiin tilaisuuksiin tai bisnespukeutumiseen, mutta after work-istuntoihin kesäterasseilla se sopii kuin nyrkki silmään.

Suitsupply - ulkotakki

Koska Suomen kevät on mitä on, sadetakille on käyttöä. Erikoisuutena takin mukana tuleva kantopussi, johon rotsi on helppo pakata tiiviisti esimerkiksi matkalle lähtiessä.

Suitsupply - irtoliivit

Tällä viikolla on puhuttu irtoliiveistä ja myös Suitsupply tuo oman panoksensa peliin. Italialaisen Limontan vedenkestävästä pellavasekoitteesta tehty 6-nappinen liivi sopii yhdistettäväksi niin kerrokseksi ulkotakin alle kuin irtotakin päälle lämpimämpinä kevätpäivinä puettavaksi.

Suitsupply - denimpaita

Spread-collar yhdistettynä pestyyn chambray-kankaaseen on tällä hetkellä (ja ollut toki jo hetken aikaa) ”must”-hankinta #menswear-piireissä. Toimii niin shortsien kanssa rennosti puettuna kuin esimerkiksi ylempänä nähtyyn pellavapukuun yhdistettynä.

Lisää keskustelua firmasta ja tuotteista foorumilla.

Kuvat: Suitsupply.com


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Seuraavaksi