Stone Island syksy ja talvi 2015 video-lookbook

Kesä on ollut tänä vuonna tavanomainen, eli sateita ja pilvisyyttä on riittänyt. Toisinaan jopa syksyiseltä tuntunut heinäkuu on saanut pohtimaan tulevan syys/talvikauden vaatteita normaalia enemmän. Stone Islandin video-lookbook ilmestyikin juuri oikeaan aikaan.

Teknisyyttä terasseille

Massimo Ostin vuonna 1982 perustama sporttivaatemerkki tunnetaan erityisesti kokeellisesta lähestymistavasta kankaiden työstämiseen. Itse asiassa Stone Islandin perustaminen liittyy juurikin kankaisiin. Ostin pyörittäessä 1980-luvun alussa C.P. Companya firmalle kulkeutui värjäysprosessissa erikoisesti käyttäytynyt kangas. Se ei kuitenkaan sopinut C.P. Companyn linjaan, mutta halu tehdä kankaasta vaatteita oli suuri. Tätä varten Ostin oli perustettava uusi vaatemerkki kokeellisempien ratkaisujen julkaisemista varten. Aluksi eräänlaisena  spin offina syntynyt merkki on nykyisin C.P. Companya paljon suositumpi ja tunnetumpi, eikä aina vain hyvässä mielessä.

Kokeellisuuden lisäksi Stone Islandilla on pitkä historia alakulttuurien parissa. Merkki onkin niittänyt varsin kyseenalaista kunniaa yhtenä jalkapallohuligaanien suosikkibrändinä. Jokainen jalkapalloa joskus katsomassa ollut tietää, että katsomossa tulee helposti kylmä. Pelin seuraaminen on huomattavasti mukavampaa lämpinä ja luonnollisesti tyyleistä tinkimättä. Stone Islandin tekniset materiaalit ja funktionaalisuus täyttvät ensin mainitun tarpeen, minkä lisäksi brändin helposti tunnistettavalla hihamerkillä voi ilmaista harrastuneisuuttaan. Suomessa Stone Islandia on voinut bongata muun muassa Paavo Arhinmäen päältä. Jos ei siis halua kiinnittää hulilarppaajien ja muiden hiippareiden huomiota, irroitettava hihamerkki kannattanee jättää kotiin.

Vaikka seisomakatsomot ja kasuaalikulttuuri olisivat vieraita, Stone Island on varsin kiinnostava merkki nimenomaan sen omaleimaisen ja tinkimättömän linjan takia. Merkin ehdottomasti parasta antia ovat takit, joissa innovatiivinen kankaiden käsittely pääsee kunnolla esiin. Stone Islandin vuosien varrella takeissaan käyttämiin erikoisiin ratkaisuihin ovat kuuluneet muun muuassa värin vaihtelu valon tai lämpötilan mukaan. Tosin yleensä meno on ollut maltillisempaa kankaassa käytetyn kalvon tai erilaisten kulutuspesujen muodossa.

Monen muun merkin tavoin kulttimerkkinä 2000-luvulla pysytellyt Stone Island on muodin syklisen kiertokulun myötä löytänyt uutta yleisöä streetwear-junnujen ja hieman yllättäen myös #menswear-skenen piiristä. Varsinkin Hypebeast-jengin keskuudessa Supremen kanssa viime syksynä toteutettu yhteistyömallisto oli omiaan kasvattamaan merkin hypeä. Kuitenkin nätit vaatteet ja viime vuosien keskeisiin trendeihin – tekniset materiaalit ja urheilullisuus – osuminen lienevät syyt uuden suosion takana.

Syksyn 2015 mallisto jatkaa tutuilla linjoilla. Pääapaino on selvästi päällysvaatteissa ja mallistossa onkin monta todella nättiä takkia. Värimaailma on sopivan tumma, vaikka värejä ei ole pelätty käyttää. Stone Islandin vaatteiden hienous ei tosin tule parhaalla tavalla esiin kuvissa vaan ne on koettava elävänä. Tätä ennen voi kuitenkin katsoa mallistoa esittelevän videon.

Stone Island syksy ja talvi 2015

PS. Tsekkaa myös Stone Islandin kanava, jossa on paljon mielenkiintoisia videoita.



Seuraavaksi