Tiistai-inspis – George Costanza (uusinta)

New York -teemaviikosta johtuen nostamme uusinnaksi kaupunkia käsitelleitä juttuja. Kaksi vuotta sitten julkaistu George Costanza tiistai-inspis sopii tähän teemaan kuin nyrkki silmään. Sillä Seinfeld ja erityisesti George edustavat mielikuvien nyciläisyyttä parhaimmillaan.

Kauheita ihmisiä, hyviä tyylejä

Mitä tv-sarjoihin tulee, Seinfeld on ja pysyy aina yhtenä suosikeistani. Sarjaa ei voi kuin rakastaa. Kyyninen NYC-meno yhdistyy toisinaan tyhmään, mutta yhtä kaikki toimivaan huumorin ja nerokkaisiin hahmoihin. Kyseessä taitaakin olla ensimmäinen (tai ainakin yksi ensimmäisistä) ohjelma, jossa kaikki päähenkilöt ovat oikeasti aivan kauheita ihmisiä.

article-2013579-01E28D410000044D-958_634x405

Jerryn mokkapusakka ja Georgen parka – Seinfeldin ikonisimmat rotsit

Hienojen hahmojen lisäksi Seinfeldissa on todella hyvät tyylit. Hahmojen pukeutuminen tavoittaa kaiken olennaisen 90-lukulaisesta menosta tai ehkä nykyisin termein sanottuna – norm coresta. Erityisesti sarjan toisen luojan Larry Davidin alter ego George Costanzan tyylit ovat omaa luokkaansa.

Pyylevä ja kaljuuntuva George edustaa tyyleissään americana -henkisiä faijatyylejä. Georgella on usein päällään oikeaoppisesti rullavia nappikauluspaitoja, klassikkolenkkareita, vaellus-parkoja ja muuta ajatonta ja viime aikoina myös todella ajankohtaisena ollutta vaatetta ja asustetta. George ei edusta millään tavoin puhdasoppista ivy-tyyliä vaan maltillista ja uskottavaa itärannikon tyyliä. Vaikka sarjan muillakin hahmoilla on hetkensä, ei ole Georgen voittanutta. Tämän viikon inspiraatiokollaasi on koottu Costanzan tyylit mielessä.

Jerry, just remember, it’s not a lie if you believe it.

tiistaiinspis74

Takki: Battenwear, Paita: Gant rugger (Gitman vintage päivityksen 7.3.2017 myötä), Housut: Norse Projects, Lenkkarit: Nike, Vyö: Andersons

Juttua on päivitetty ingressin ja tuotteiden sekä niiden linkkien osalta 7.3.2017.

 


4 vastausta artikkeliin “Tiistai-inspis – George Costanza (uusinta)”

  1. Esa sanoo:

    Ha-haa, hyvä postaus Juuso! George on kyllä sekä tv-hahmona, että tyyli-inspiksenä lyömätön!

  2. Håkan Tyg sanoo:

    Hyvä muistutus kaikkien aikojen parhaasta sitcom-sarjasta sekä kaikkien aikojen parhaasta sitcom-hahmosta. Pitänee aloittaa jälleen kerran Seinfeld-maratoni alusta alkaen…toimii joka kerta. Jossain vaiheessa pitäisi tosin malttaa laskea Georgen button down-paitavariaatiot.

    • Juuso sanoo:

      Samoilla linjoilla maratonin aloittamisesta jälleen kerran. On se vain niin kova – siis George ja koko sarja. Bd-paitoja lienee melkein yhtä monta kuin jaksoja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Seuraavaksi