Pitti Uomo 89 – Streetstyle
Pitti Uomo-messujen päättymisestä on jo kuukausi. Silti tapahtuman tunnelmiin on syytä palata vielä ainakin kertaalleen ja luoda katsaus Firenzessä nähtyihin ”katutyyleihin”.
Messujen anti mallistojen puolesta oli – ainakin viikon aikana käytyjen keskusteluiden perusteella – monelle messuvierailijalle pienoinen pettymys. Monet mallistot tuntuivat jo nähdyiltä, eikä oikeastaan kukaan noussut ylitse muiden. Toki liikkeiden omistajille ja sisäänostajille messut olivat toisaalta etenkin ”klassisemman” tyylin puolella tutun turvalliset. Nimet Lardinista Kamoshitaan ja Hernosta Cucinelliin tarjoilivat mallistot, joista varmasti löytyy sopivat palaset, jotka päätyvät lopulta kuluttajien ostoskasseihin.
On mielenkiintoista on nähdä, miten Pitti Uomo tapahtumana jatkossa kehittyy. Viime vuoden tammikuussa ihmetystä herätti uuden hype-tulokkaan Eidon Napolin poisjäänti. Kyseistä lafkaa ei ole sen jälkeen Pittissä näkynyt. Viime kesänä italialainen Eleventy jättäytyi myös pois osallistujalistalta. Syynä se, ettei brändille järjestynyt enää osastoa Brunello Cucinellin vierestä. Tällä kertaa vuorossa oli yksi isoista, Eidoksen ”isähahmo” Isaia Napoli. Isaian edustajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella syynä siirtymiselle pelkästään Milanon ja New Yorkin muotiviikkojen osallistujalistoille oli lähinnä se, ettei Pitti ole enää pitkään aikaan ollut yhtiölle myynnin kannalta millään tavallaan kriittinen. Tottahan se varmasti on, bloggarit kun eivät tee tilauksia.
Vaikka Pitti Uomo edelleen on suurin yksittäinen miesten tyylin ja muodin tapahtuma, hienoinen hiljentyminen näkyi messuilla etenkin ensimmäisten päivien aikana myös toisella tavalla. Kun aiemmin katutyylivalokuvaajat ovat muodostaneet Fortezza da Basson sisäänkäynnin edustalle muurin, josta osallistujat ovat saaneet raivata tiensä läpi, oli joukko tänä vuonna huomattavasti harvempi. Siinä missä aiemmin ensimmäiset streetstyle-kuvat ovat kiertäneet tumbleria jo ensimmäisen päivän iltana, sai tällä kertaa otoksia odotella viikon puoleen väliin. Instagramilla lienee toki osuutensa myös tässä tapahtumaketjussa.
Streetstyle -kuvien voi siis sanoa myös kokeneen jonkinasteisen inflaation, kokonaisuudessaankin kuvia messuilta jäi käteen vähemmän kuin aiemmin. Huomionarvoista on lisäksi se, että katutyylikuvissa myös tyylit olivat tällä kertaa huomattavan paljon kasuaalimmat ja enemmän ”streetwear” -meininkeihin kallellaan kuin aiemmin. Ja tämä ei johdu pelkästään kameran etsimien kohdistuksesta vaan myös siitä, että tammikuun messuilla rennommat tyylit näkyivät huomattavasti aiempaa voimakkaammin. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaakin vilkaista Hype Beastin ansiokas artikkeli ”Pitti Uomo 89 – The season Florence went streetwear”. Onko kyseessä pysyvä muutos, jossa tweedit vaihtuu huppareihin ja oxfordit tennareihin, jää nähtäväksi. Mutta nyt vielä jokunen poiminta katutyylien parhaimmistosta.