NYFW parhaat palat – tribuutti Tommy Tonille

Miesten isot muotiviikot ovat tältä kesältä ohi. Ja ohi on myös valokuvaaja Tommy Tonin yhteistyö style.com-sivuston kanssa.
New Yorkin muotiviikko (NYFW) on miesten kausittaisista fashion week -tapahtumista viimeinen – edellään Lontoo, Milano ja Pariisi. Lontoon ja Milanon väliin sijoittuu lisäksi Firenzessä järjestettävä Pitti Uomo. Tänä vuonna NYFW järjestettiin 13.–16.7. Päätimme tehdä Pitti Uomo-meiningeistä tutun katutyylikoosteen tällä kertaa myös New Yorkin kaduilta. Tämä ennen kaikkea siksi, että viime viikolla päättyi muotiviikkojen lisäksi yksi merkittävä aikakausi #menswear-historiassa. Samalla nimittäin päättyi style.com-sivuston ja valokuvaaja Tommy Tonin yhteistyö.
Tommy Ton – mies kameran takana
Tommy Ton on luultavasti The Sartorialist -blogin perustaja Scott Schumannin lisäksi yksi tunnetuimmista tyyliskenen valokuvaajista. Ton on tunnettu erityisesti muotiviikkojen yhteydessä kuvaamista katutyylikuvistaan. Voisi myös kärjistäen väittää, että Jak & Jil -blogillaan (nykyisin tommyton.com) aloittanut 31-vuotias kanadalainen on yksi eniten #menswear-suosion nousuun vaikuttaneita yksittäisiä henkilöitä.
Kuuden viime vuoden aikana Tommy Ton on kiertänyt varmasti lähestulkoon jokaisen miesten tyyliin liittyvän ja seuratun messu- sekä muotiviikkotapahtuman. Ja monelle nimenomaan tämän kaverin ottamat kuvat ovat olleet niitä joita on odottanut ja toisaalta niitä, joihin itse on halunnut tulla kuvatuksi. Muistan edelleen ensimmäisen – tosin GQ:ssa julkaistun – Tommy Tonin Pitti Uomo-messuilla itsestäni kesällä 2013 ottaman kuvan. Tuo kuva (ja ne pari muuta myöhempää) on edelleen yksi sartoriaalisen urani huippuhetkiä.
Viime viikolla monet tahot uutisoivat Tommy Tonin jättäneen päättyneellä New Yorkin muotiviikolla jäähyväiset pitkäaikaiselle toimeksiantajalleen style.comille. Pitkän yhteistyön päättymisen syy löytyy sivuston uuden omistajan aikomuksista muuttaa style.comin luonnetta kaupallisemmaksi verkkokauppa-alustaksi. Lisää style.comin muutoksista voi lukea esimerkiksi täältä.
Alla Tonin jäähyväiskirje sanasta sanaan. Huomionarvoista on myös lopussa osoitetut ”kiitokset” Nick Woosterille. Miehelle, joka saa nykyisestä suosiostaan ja ikonin asemasta kiittää suuresti myös nimenomaan Tommy Tonia.
So this is my Style.com sign off. I want to thank everyone over the last six years for their incredible outpour of support. I grew up glued to my computer screen living vicariously through the world of Style.com and never in a million years did I expect to become a contributor to the most relevant and influential fashion publication. It’s sad to see it go but fashion is all about change and moving forward. I want to thank Dirk Standen, Nicole Phelps and Tim Blanks for mentoring me and giving me this platform. I, still to this day, pinch myself that I had this incredible opportunity and will be forever grateful to the Style.com team for allowing me to be a part of history. Last week was my last submission in the field and I was fortunate to have my friend, Nick Wooster, be the last image I took for Style.com. Many, many thanks again, Tommy.
NYFW – vapaamuotoisempaa meininkiä
Ja sitten vielä siihen tärkeimpään, eli katutyylikatsaukseen. Siinä missä Pitti Uomossa pääpaino on puvuilla, irtotakeilla ja tupsuloafereilla, New Yorkissa meininki on toinen. Alla muutamia poimintoja Tommy Tonin otoksista – mukana sekä tutumpia että hieman tuntemattompia kasvoja.
- Antonio Ciongoli ja eidosxkimber espadrillosit
- Jake Wallagher ja printtipaita.
- Josh Peskowitz.
- Milan Vukmirovicin rennot tyylit.
- Milan Vukmirovic – edelleen rennot meiningit
- Sinistä ja simppeliä.
- Mr Nick Wooster.
- Valkoinen t-paita ja lihakset – muuta ei tarvita.
- Mimmien #tyylit
- Raitaa ja ruutua hillitysti.
- Bomber-tyylit
- Ne rennommat kesätyylit.
- Kaikuja viime vuosikymmeniltä.
- Ranskan ”Les Freres” kaksosten rennot tyylit.
- Farkkushortsit ja bootsit – toimii.
- Denim x denim.
Katso kaikki kuvat: Tommy Ton / Style.com