Faijafarkut – mutsifarkut miehille

Muodin muutokset huomaa ehkä selkeimmin farkuista. Vuosituhannen vaihteen matalavyötäröisisten trumpettihousujen jälkeen pillifarkut ja raakadenim ovat dominoineet katukuvaa. Tässä vaiheessa sitä alkaa kaivata jo jotain muuta.

Mutsifarkut vai faijadenim

Naisten muotia käsittelevissä blogeissa (esimerkiksi Issues ja Pupulandia) on viime aikoina ollut eräs farkkumalli ylitse muiden.  Alkujaan 1980-luvulla tiukan farkkumuodin vastarektiona syntyneet mutsifarkut, eli mom jeansit on päästetty pannasta. Keskeiset kriteerit täyttäville mutsifarkuille on olennaista korkea vyötärö, josta leikkaus lähtee hieman porkkanaa muistuttavana alaspäin siten, että yläosa housuista istuu melko hyvin lahkeen ollessa kapeahko.

Hieman kuvatun kaltaisia farkkuja muistuttavia housuja on alkanut näkyä myös miesten ajankohtaisessa tarjonnassa. Näitä kutsutaan luonnollisesti faijafarkuiksi. Näin sivuhuomautuksena voi todeta, että muutama vuosi sitten termiä dad jeans näki ryöstöviljeltävän #menswear-blogeissa ja termin käyttäminen lähti käsistä viimeistään NY Timesin jutun myötä. Kovasta hehkutuksesta Obaman kuvineen huolimatta faijafarkut ymmärrettiin lähinnä vaaleina farkkuina, eikä termillä tuntunut olevan kauheasti tekemistä farkkujen mallin tai istuvuuden kanssa.

Mutsi- ja faijafarkkuja kuvan täydeltä

Mutsi- ja faijafarkkuja kuvan täydeltä

Sille, mitä faijafarkuilla tässä yhteydessä tarkoitetaan on toki olennaista denimin vaaleahko pesu, mutta lähinnä kyse on housujen mutsifarkkumaisesta leikkauksesta. Pohjimmiltaan kyseessä on varsin samankaltainen leikkaus sukupuolille ominaisilla eroilla; korkeahko vyötärö, melko tiukasti istuva, muttei kuitenkaan tyköistuva. Tavallaan näitä vuosi luonnehtia tavallisiksi anti-fit-farkuiksi, mutta erona on istuvahkosta yläblokista johtuva asiallisuus ja faijamaisuus.

Kunnollisten faijafarkkujen pitää siis ensinnäkin olla suhteellisen korkeavyötäröiset. Yläosan faijamaisuuden lisäksi olennaista on myös oikeanlainen lahje, eli sen leveys ja pituus. Lahkeen pitäisi olla reidestä tilava ja kaventuen nilkkaa kohti toisin sanoen leikkauksen pitäisi muistuttaa porkkanaa. Jälkimmäisen kriteerin osalta ei ole parempaa kuin vähän vajaa – siis lahje.

Nopeasti ajateltuna kuvaus saattaa muistuttaa monia repro- ja vintage-malleja, mutta malli ei kurkota viime vuosisadan alkupuolelle vaan sen kahdelle viimeiselle vuosikymmennelle. Kunnon faijafarkut tuovatkin välittömästi mieleen Chandlerin ja muut ajanjakson ikonit. Kuitenkin väistämätön tapahtui ja vuosituhat vaihtui. Samalla päättyi faijafarkkujen kultainen aika. Nyt on aika kaivaa vanha suosikki takaisin.

Jerry ja George ja #tyylit

Jerry ja George ja #tyylit

Lopuksi – vaihtoehtoja

Ikonisimmat faijafarkut ovat 80- ja 90-lukujen Levikset. Nykyisin aidoimmat vastaavat voi hakea lähimmästä marketista, mutta vaatteiden maailmaan syvemmälle eksyneille marketti-denim ei tarjoa vastineeksi fiilistä. Tärkeämpää on, että nopealla vilkaisulla farkut näyttävät marketista haetuilta todellisuudessa asian ollessa toisin.

Onkin hauskaa, miten herkkää tämä vaateharrastus toisinaan on ja kuinka pienestä homma saattaa olla kiinni. Toisaalta nyansseilla leikkiminen ja itsensä tiettyyn viiteryhmään vaatevalinnoilla sijoittaminen on koko jutun suola. Yhtä tärkeää kuin se, miltä vaate näyttää, on mitä se edustaa ja mikä on ajatus sen takana.

Rajanveto faijadenimin ja muuten vain tarkoituksella ankeiden farkkujen välillä on herkkää hommaa ja sen verran hankalaa, että sitä on turha edes yrittää tehdä. Tämän vuoksi esimerkkeihin on päätynyt hyvinkin erilaisia, mutta pohjimmiltaan samanhenkisiä vaihtoehtoja.

1. Levi’s 501 CT, 2. Han Kjobenhav ”Tapered”, 3. Norse Projects ”Slim denim”, 4. Acne Studios ”Town”



Seuraavaksi