Mustaa – denim edition

Sininen denim joko pestynä tai niin sanotusti raakana on ikiklassikko, joka toimii aina ja melkein kaikkialla. Joskus sitä kuitenkin tarvitsee vähän vaihtelua. Musta on pitkän tauon jälkeen kova juttu. Asia ei ole toisin myöskään denimin suhteen; musta on uusi musta.

Mustaa tai sinistä – meno on sama

Denim on denimiä riippumatta sen väristä. Mustaa denimiä löytyykin lähes kaikilta farkkuvalmistajilta, toisin sanoen valinnanvara on  laaja. Mustaa farkkua saa pestynä ja raakaversiona sekä strechillä tai ilman. Myös selvagea tavataan mustassa denimissä, vaikka se ei olekaan aivan yhtä yleistä kuin indigolla värjätyn denimin osalta.

Tiivistetysti voi sanoa, että oikeastaan kaikki jo keväällä julkaistussa kirjoituksessa mainitut seikat pitävät pää osin paikkansa myös mustan denimin suhteen. Musta denim eroa sinisestä eniten siinä, miten se käyttäytyy pesussa. Mitä tummempi väri, sitä herkempi se on. Tämä tarkoittaa, että pesun kanssa kannattaa olla erityisen varovainen. Toki mustia farkkuja voi pestä ihan normaalisti sinisen tapaan, mutta mustaan kankaaseen tulee helpommin niin sanottuja pesuryppyjä. Nämä ovat niitä valkoisia raitoja, joita ei tunnu saavan oikein millään pois niiden kerran tultua. Housujen lyhyt liotus etikkavedessä saattaa auttaa mustaa tarttumaan paremmin, mutta tämän pesuryppyjä ehkäisevä vaikutus on mysteeri. Tärkeintä näiden välttämiseksi on, ettei pesukone ole ainakaan liian täynnä. Vaihtoehtoisesti farkut voi pestä käsin. Joka tapauksessa mustan denimin kanssa on pakko valmistautua pesussa tapahtuvaan haalistumiseen, sillä pelkkä pakastaminen ei riitä loputtomiin. Jossakin vaiheessa denimit on pakko pestä.

image image

Mitä mustan kanssa?

Vaikka mustassa denimissä ei sinänsä ole mitään muuta eroa kuin väri, vaatteissa väri on varsin keskeinen elementti. Mustan valoa imevä ja kokonaisuutta dominoiva vaikutus on yllättävän suuri. Se korostuu varsinkin lähelle kasvoja tulevissa vaatteissa. Kaikennielevä musta yhdistettynä kalman värisiin suomalaisiin kasvoihin ei ole useimmille paras mahdollinen tai ylipäänsä tavoiteltu yhdistelmä. Saattohoitovaikutelmaa voi pehmentää hieman pehmeämmillä mustan sävyillä tai jättämällä mustan alaosiin.

Mustan ehdottomuudesta johtuen sen yhdistely muihin vaatteisiin voi olla haastavaa. Helpointa on yhdistää musta mustaan (inspiraatioksi kannattaa tsekata tiistai-inspis alkuvuodelta). Tämän lisäksi myös harmaan eri sävyt ja valkoinen ovat luonnollisia valintoja. Muiden värien mukaan tulo lisää välittömästi vaikeuskerrointa. Sininen, oliivi, viininpunainen ja oranssi toimivat tilanteesta riippuen mustan kanssa. Tähän on vaikea antaa mitään yleispäteviä sääntöjä, vaan yhdistelyssä kannattaa luottaa omaan silmäänsä. Jos joku väriyhdistelmä tuntuu ikään kuin väärältä, se myös yleensä on. Tosin värisokeiden voi olla parempi pysytellä harmaaskaalalla.

image 3210PittiSteps2288Web

#Menswear ja musta

Musta on ollut pitkään pannassa #menswear-seteissä. Tämä johtuu ruskeiden kenkien suuresta suosiosta. Jokainen klassiseen pukeutumiseen edes jollakin tasolla friikahtava toimii samalla tavalla. Ensimmäisenä heivataan mustat kengät rotaatiosta hautajais-oxfordeja lukuun ottamatta pois ja korvataan koko setti ruskean eri sävyillä. Tällä halutaan tehdä ero mustia kenkiä käyttävään massaan ja usein myös on siten, että näteimmät oikeat kengät ovat ruskeita. Tässä voisi toki huomauttaa, että melkein kaikki mallit saa myös mustana, mitä on kuitenkin vaikea muistaa vaateheräämisen aikaan. Ruskeiden kenkien jälkeen toinen syy on varmaankin se, että useimpien klassisen pukeutumisen suuntaan flirttailevissa tyylijutuissa yhtään pidemmälle ehtineen vaatekaappi on rakennettu kolmen värin varaan – yksikään näistä ei ole musta. #Menswear-approved -kokonaisuuteen, eli harmaan, ruskean ja sinisen yhdistelmiin, mustaa on vaikea yhdistää järkevästi. Tämä taas johtaa sen välttelyyn vaatehankinnoissa. Kun vaatekaappia on rakennettu hartaudella mainittujen palikoiden perusteella, kootun harmonian rikkominen mustalla on haastavaa.

Näin kirjoittajan näkökulmasta on kuitenkin todettava, että ilman mustaa vietetyn pitkän aikakauden jälkeen se tuntuu jotenkin todella raikkaalta. Asian suhteen tuli vaiheiltua aivan liian kauan, mutta nyt tuntuu, että olisi pitänyt lähteä mustaa kohti nopeammin. Mustassa tulee jotenkin virtaviivaisempi ja skarpimpi olo. Omalla tavallaan se luo olemukseen ryhdikkyyttä, mikä on aina paikallaan. Musta saattaa olla haastava väri erityisesti kasvojen lähellä. Koska kyseessä on alaosa, mustat farkut ovat ehkä helpoin tapa ottaa musta takaisin peliin mukaan. Suurimmalta osalta kuitenkin löytyy valkoista ja harmaata yläosia varten, joten yhdistelmien kasaamisen ei pitäisi tuottaa suunnattomia vaikeuksia. Mustat denimit, valkoinen oxford-paita ja harmaa crewneck-neule on varma kombo. Älä kuitenkaan laita ruskeita kenkiä. Jos musta on kiinnostanut edes ujosti, ei ole mitään syytä olla testaamatta sitä.

5 x musta denim

Lopuksi vielä viisi suositusta mustiksi farkuiksi. Kaikki listauksen mallit edustavat kapeampaa leikkausta, sillä erityisesti musta toimii nimenomaan kapeissa farkuissa parhaiten. Kyseessä on myös oma preferenssini housujen fitin suhteen.

Acne Max

05-12-2013_acne_maxcashjean_black_

Acnen Max on vanha malli, joka on pysynyt pientä vyötärön korotusta lukuun ottamatta muuttumattomama viime vuosikymmenltä asti.

APC Petit standard

image

APC:n klassikkodenimin musta versio sisältää hieman strechiä mukavuuden lisäämiseksi. Petit standardin leikkaus on kapea ja vyötärö suhteellisen matala.

Edwin ED-80

image

Edwinin musta selvageraakadenim on kovaa kamaa. Leikkaukseltaan ED-80 on modernin kapea, mutta ei kuitenkaan tiukka. Mustaa raakadenimiä etsivän – ja muutenkin – kannattaa tsekata My O M:n The Men Helsingin Erottajalla.

COS

image

H&M:n laadukkaampi sisaryhtiö myy myös denimiä. COS:in mustat farkut ovat hyvä valinta minimalistiseen skandi-lookkiin.

Uniqlo

image

Budjettivaihtoehdoista ei ole Uniqlon voittanutta.

Kuvat: Tommy Ton, The Sartorialist, APC, End Clothing, COS, Edwin Europe, Uniqlo



Seuraavaksi