Kai ne voi vaikka kiehauttaa jos ne ei mitään sulavaa keinokuitua ole?

Ostin niitä R-Collectionin maskeja joita joku täällä mainitsi hankkineensa. Kerran pistin päähän taaperon kanssa muskarissa kun oltiin ja sitten tilasin kertakäyttöisiä. Noiden läpi hengittäminen tekee tiukkaa jopa stadin kovimmilla keuhkoilla. Lopulta kuitenkin kun en julkisilla matkustele ja ruokakin pääasiassa tulee kotitoimituksena, on käyttötarve niin alhainen, ettei noille hintaa pääse juuri muodostumaan.
Tilasin Adidakselta maskeja aikaisemmin. Sinänsä maskit oli ihan jees, mutta niiden käyttäminen on haastavaa silmälasien kanssa. FFP2 tason hengityssuojain tai muu paremmin fittaava malli ei aiheuta samanlaista höyristymistä silmälaseihin kuin kankaiset maskit. Parempi yrittää olla liikkumatta ihmisten ilmoilla toistaiseksi.

Ylipäänsä oma suhtautuminen Covid-19 kohtaan on muuttunut alkukeväästä. En kuitenkaan jaksa sitä availla tällä keskustelupalstalla, sillä aihe on arka ja mielipiteitä jakava.

Jos tulee mieleen oikeasti hyviä vaihtoehtoja, niin otetaan mielellään harkintaan. Airinum (https://www.airinum.com/) olisi varmasti toimiva vaihtoehto, mutta ovat myyneet aina loppuun.
Spectator kirjoitti:Maski suojaa kyllä käyttäjäänsä hyvin. Pahennukselta.

Tässä olet oikeassa. Välillä on melkein hävettänyt käydä lähikaupassa ilman maskia. Jos tarvitsee parempaa suojaa esim. pidemmän junamatkan ajaksi, se 5 euroa hengityssuojaimeen ei ole maailman huonon investointi.

Voisi olla hyvä peliliike näille Stonareille, Marimekolle ja miksei myös muotitaloille muille alkaa tekemään maskeja. Kate on aika korkea ja sen logon saa kivasti printattua tuomaan katu-uskottavuutta. Siinä missä ostetaan yli 200 euron Marimekon huppareita, kävisi varmaan kaupaksi 30 euron kangasmaskit. Viestisi myös sitä vastuullisuutta, joten aika win-win tilanne.
Nine kirjoitti:(—)
Ylipäänsä oma suhtautuminen Covid-19 kohtaan on muuttunut alkukeväästä. En kuitenkaan jaksa sitä availla tällä keskustelupalstalla, sillä aihe on arka ja mielipiteitä jakava.
(—)


Avaa ihmeessä! Tämä on sinänsä turvallinen tila puhua ajatuksista. Onko suhde muuttunut siihen, ettei varo enää niin paljon? Se on yleistä, vaikka juuri toisinpäin pitäisi toimia. Jos sairastut, saatat levittää tautia eteenpäin ja sulle tai jollekin toiselle voi käydä ikävästi. Eräs maratoneja vetävä tyyppi sairastui msslodliiddsn. Hän kykeni palaamaan töihin vasta syyskuun puolivälissä. Oireet eivät olleet muuten pahat, mutta voimattomuus ja hengästyminen väsymyksen ohella esti paluun toimistotyöhön.
Pepe kirjoitti:
Nine kirjoitti:(—)
Ylipäänsä oma suhtautuminen Covid-19 kohtaan on muuttunut alkukeväästä. En kuitenkaan jaksa sitä availla tällä keskustelupalstalla, sillä aihe on arka ja mielipiteitä jakava.
(—)


Avaa ihmeessä! Tämä on sinänsä turvallinen tila puhua ajatuksista. Onko suhde muuttunut siihen, ettei varo enää niin paljon? Se on yleistä, vaikka juuri toisinpäin pitäisi toimia. Jos sairastut, saatat levittää tautia eteenpäin ja sulle tai jollekin toiselle voi käydä ikävästi. Eräs maratoneja vetävä tyyppi sairastui msslodliiddsn. Hän kykeni palaamaan töihin vasta syyskuun puolivälissä. Oireet eivät olleet muuten pahat, mutta voimattomuus ja hengästyminen väsymyksen ohella esti paluun toimistotyöhön.


Olen yrittänyt toimia vastuullisesti asian osalta. Lähinnä siitä näkökulmasta, että en altistaisi muita. Jäin varotoimenpiteenä altistumisen vuoksi pois kilpailusta, jota varten pudotin painoa ja valmistauduin pitkään. Tämä vain siksi, että altistuminen oli merkittävä enkä halunnu ottaa riskejä. Sainko lopulta tautia? Testien ja oireiden perusteella en. Maskeja olen ostanut ja yrittänyt välttää turhaa ihmisten keskuudessa liikkumista.

Sanotaan vaikka niin, että en kannata uusia rajoituksia. Keväällä ymmärsin rajoituksia paremmin, koska pelättiin, ettei terveydenhuollon resurssit kestä sairastumisia. Tauti oli uusi, pelottava ja tuntematon, jota verrattiin Espanjantautiin. Nyt tilanne taitaa olla edelleen se, ettei terveydenhuollossa olla suurista tartuntamääristä huolimatta ongelmissa. Myöskään kuolemien määrät eivät ole huolestuttavalla tasolla. Valitettavasti jonkin verran vakavia tai pahimmillaan kohtalokkaita sairastumisia tulee väistämättä erityisesti riskiryhmien ja vanhuksien keskuudessa.

Ei ole kovin korkea luottamus sen suhteen, että työllisyys ja taloudellinen hyvinvointi merkitsee kovin paljoa. Jos tuijotetaan tartuntamääriä sokeasti ja unohdetaan kaikki muu tehden uusia rajoituksia, eiköhän tässä nähdä huonommat ajat monen yrityksen ja työntekijän kannalta. Pitäisi olla selvää, että tapauksien määrä kasvaa, jos kaikki testataan. Keväällä ei testattu kuin vakavasti sairaita, mutta nyt testataan suunnilleen koronavilkun altistumisilmoituksen perusteella. Tuntuu olevan helpompaa ja vastuullisempaa rajoittaa varotoimenpiteenä kuin olla rajoittamatta. Valitettavasti rajoituksillakin on seuraamuksia.

p.s. tämän voi siirtää johonkin muualle.
Toisaalta jos ei rajoiteta tarpeeksi ja annetaan koronan levitä, johtaa se siihen ettei iso osa kansasta uskalla käydä ravintoloissa tai käyttää muitakaan palveluita. Keväällähän ravintoloiden asiakasmäärät sukelsivat jo ennen rajoituksia. Eli ei tässä ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Todella huono tilanne esimerkiksi tapahtuma- tai ravintola-alalla työskentelevillä joka tapauksessa.

Ostin Uniqlo U t-paitoja ja pitkähihaisia t-paitoja ettei tarvitse peruspaidoista huolehtia moneen vuoteen.

Kuva

Mitään kalliita rättejä ei pysty nyt ostelemaan, koska sovittiin suullisesti kaupat omakotitalosta. Kalliiksi tulee.
Pistin kans noita Uniqlon maskeja tulee. Pure Wasten versio oli istuvuudeltaan kehno itelle; lisäks täysin puuvillaisena vaikutus tuntui lähinnä muodolliselta.
Saipa samalla taas kalsari-, sukka- ja aluspaitaosaston kuntoon kans.
Koska työvaatteilla ei pääse koreilee ja kaupungillakin ei pääse Jordaneita liiaksi ulkoiluttaa, onneksi Rapha tarjosi vaihtoehdon.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Tää ei ihan samana päivänä mut Vintage Canyon Aeroad CF SLX Dura-Ace Di2

Kuva
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.