Vuodenvaihteen tienoilla hypistelin liikkeessä jonkin verran, ja omana tuntemuksena myös, että aika heppoisen tuntuista laatua tosiaan useimmat, kuten neuleet ja housut. Joitain farkkukakin mielenkiinnosta sovitin. BD-paitakaan ei tainnut herättää mitään tunteita. "Huonompi ja kalliimpi Uniqlo" on hyvä yhteenveto.

Ostin itse ale-hintaan yhden paksun, tummansinisen flanellisen BD-paidan, joka on ihan ok malliltaan ja materiaaliltaan. Myös pari kauluksetonta fleece-villatakkia on välikerrokseksi. Ja kuten aiemmin taidettiinkin jo mainita, niin sukathan on kyllä hyviä.
Missä chinoissa olisi tilaa reisissä ja lantiolla? Ei haittaa vaikka olisi hieman korkeampi vyötärökin, ettei perse näy aina, kun kumartaa.
Lean Garmentsin ensimmäisissä selvedge chinoissa oli aikoinaan mieluisen tilava leikkaus. Ollut itsellä edelleen käytössä kesäisin. Miettinyt, että näyttävät kuvien perusteella aika lailla samoilta kuin nämä RRL:n Officer chinot, mutten ole kyllä itse sovittanut.

Kuva
Lex kirjoitti:Missä chinoissa olisi tilaa reisissä ja lantiolla? Ei haittaa vaikka olisi hieman korkeampi vyötärökin, ettei perse näy aina, kun kumartaa.


Wings & Horns Tokyo Pants. Aika väljä ylhäältä / kapea alhaalta -leikkaus, ovh kova mutta alennuksista ja eBaysta voi kytätä.
amatööri kirjoitti:Miten Dr. Martensien koot menee? Esim. New Balanceissa käytän kokoa US 11.


Sama jenkkikoko on musta vastaava kuin leveämmillä NB-malleilla. Brittikoot menee NB:llä eri sarjassa kuin Martensilla ja monella muulla.
Onko naisille yleisesti ottaen omat mallinsa ja kokonsa lippiksille ns. paremmankin kaman puolella, missä kaikkea ei ole sukupuolittain värikoodattu perus sporttibrändien tapaan?

Mun Undercoverin lätsä menee nimittäin kireimmällä (jokainen nappula reiässä) avovaimon päähän niin, että ponnari mahtuu alle ja säätövaraakin tietty vois olla vielä vähän.
Ostin takin eräästä FB-ryhmästä. Kun sain takin itselleni Keski-Euroopasta, totesin sen käyttökelvottomaksi. Myyjä oli siis kusettanut alkuperäisessä myynti-ilmoituksessaan.

Takki on maksettu Paypalin Goods and Services -vaihtoehdolla eli periaatteessa asemani on turvattu. Tein välittömästi reklamaation Paypalille ja postasin sinne kuvia takista ja harhaanjohtavasta myynti-ilmoituksesta.

Myyjä kirjoitti mulle Paypalin kautta, että ookoo, lähetä takki takaisin, niin saat myös rahasi takaisin.

Kuinka mä voin olla varma, etten tule huijatuksi uudestaan? Mun pitäisi laittaa seurantakoodi sinne Paypalin sisäiseen chattiin, koska mihinkään varsinaiseen maksutapahtumaan sitä ei saa. Voiko tässä käydä niin, että myyjä saa takkinsa ja myös mun rahat?

Nyt Paypalilta on alkanut tulla tällaisia meilejä: "The seller has not yet responded, so you should consider escalating this problem to a claim to ensure your case remains eligible for PayPal review."

Mä olin kuvitellut, että toi meidän viestinvaihto Paypalin sisällä tarkoittaisi myyjän vastanneen tekemääni reklamaatioon. Eli onko tässä nimenomaan kysymys siitä, että hän vain yrittää saada mua lähettämään takin takaisin ilman, että hän palauttaisi rahoja?
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.