younglee kirjoitti:Ketään tehnyt palautuksia Sneakersnstuffiin? Pitäisi saada palautettua postilokero-osoitteeseen.

Olen, useammankin. Aiemmin oli niin, että lähetystä ei saanut tehtyä Postin verkkosivujen kautta, taisi johtua juuri tuosta osoitteesta. Joutui siis menemään paikan päälle ja pyytämään postin edustajaa tekemään. He onnistuivat.

Varsinaiset lähetykset ovat menneet hyvin perille ja muistaakseni SNS palauttaa rahat yleensä nopeasti, toisin kuin esim. Caliroots, josta yleensä joutuu erikseen pyytämään.
Jäi niin hyvä ja helpottunut fiilis Peggs & sonin asiakaspalvelusta, että on kehuttava erikseen. Laitoin launtaina yli 500 euron tilauksen sisään, ja vasta tänään huomasin, että etusivulla mainostettu 15% alennuskoodi olisi käynyt myös non-sale tuotteisiin. Normaalisti olisin varmaan jäänyt sadattelemaan omaa huolimattomuuttani, mutta vitutuksissani laitoin aspaan viestin jossa ujohkon kohteliaasti tiedustelin jospa alennuskoodi voitaisiin hyväksyä takautuvasti. 10 minuuttia viestin lähettämisestä tulee PayPal refundia ja perään sähköpostia jossa kiitettiin asiakkuudesta. En ollut koskaan aikasemmin tuolta edes mitään tilannut.
loincloth kirjoitti:Jäi niin hyvä ja helpottunut fiilis Peggs & sonin asiakaspalvelusta, että on kehuttava erikseen. Laitoin launtaina yli 500 euron tilauksen sisään, ja vasta tänään huomasin, että etusivulla mainostettu 15% alennuskoodi olisi käynyt myös non-sale tuotteisiin. Normaalisti olisin varmaan jäänyt sadattelemaan omaa huolimattomuuttani, mutta vitutuksissani laitoin aspaan viestin jossa ujohkon kohteliaasti tiedustelin jospa alennuskoodi voitaisiin hyväksyä takautuvasti. 10 minuuttia viestin lähettämisestä tulee PayPal refundia ja perään sähköpostia jossa kiitettiin asiakkuudesta. En ollut koskaan aikasemmin tuolta edes mitään tilannut.

Täysin samat kokemukset kyseisestä paikasta. Kysymyksiin vastataan nopeasti ja asiallisesti.
Caliroots on näemmä myyty Footwaylle:

https://caliroots.com/

Saa nähdä nouseeko tuosta enää. Tuntuu että tuo Footwayn verkkokauppa on joku sosiaalinen testi, jossa kokeillaan kuinka huonoksi verkkokaupan voi tehdä niin että sieltä joku kuitenkin onnistuu vielä ostamaan jotain. Sportamore koki saman kohtalon tässä viikko sitten.
juha kirjoitti:Caliroots on näemmä myyty Footwaylle:

Meikällä loppu Calirootsin käyttö siltä istumalta kun Adidas hävis sieltä joskus viime vuoden lopulla. Huhuja konkurssista alko samalla myös liikkuu ja tässä näemmä sit lopputulos. Harmi. Näin meille finskeille siinä oli kyllä erinomainen lenkkarisivusto, nopeet ja halvat toimitukset eikä mitään rafflehommia, sivutkin pysy pystyssä aina ittee kiinnostavien droppien suhteen paremmin kuin moni muu. Yli 10 vuotta palveli meikäläistä upeesti suurimman osan uusien Adidas-julkasujen kans. Ties aina et jos vaikka keskiviikkona tilaa ennen neljää ni perjantaina oli paketti noudettavissa.
juha kirjoitti:Caliroots on näemmä myyty Footwaylle:

https://caliroots.com/

Saa nähdä nouseeko tuosta enää. Tuntuu että tuo Footwayn verkkokauppa on joku sosiaalinen testi, jossa kokeillaan kuinka huonoksi verkkokaupan voi tehdä niin että sieltä joku kuitenkin onnistuu vielä ostamaan jotain. Sportamore koki saman kohtalon tässä viikko sitten.

Nyt on viimein livenä. Aikamoinen saavutus kyllä vaihtaa ihan perustoimiva käyttökokemus tohon noiden signature-hirviöön.
Footpatrolin verkkokauppa on paskimpia kokemuksia koskaan.

Bongasin kiinnostavat kengät alessa kolmisen viikkoa sitten. Sivusto ilmoitti, että toimitusaika voi olla jostain syystä enimmillään yli 20 päivää, mutta päätin tilata ne siitä huolimatta.

Nyt noin kolme viikkoa myöhemmin sain viimein seurantakoodin. Sen mukaan "ennakkotieto tilauksesta" on toimitettu Postnordille 8. tammikuuta, mutta paketti ei ole vielä liikkeellä.

Sivut ovat todella sekavat ja huonoa suomea. Ensivaikutelman perusteella jo epäilin, onko saitti pelkkä kusetus.

Olin huolimaton enkä selvittänyt, mistä paketti varsinaisesti lähetetään. Epäilen ja pelkään, että se tulee Briteistä ja joudun maksamaan tullit. Mikäli näin käy, alekenkien ostamisessa ei ollut mitään järkeä.
summer of george kirjoitti:Footpatrolin verkkokauppa on paskimpia kokemuksia koskaan.

Bongasin kiinnostavat kengät alessa kolmisen viikkoa sitten. Sivusto ilmoitti, että toimitusaika voi olla jostain syystä enimmillään yli 20 päivää, mutta päätin tilata ne siitä huolimatta.

Nyt noin kolme viikkoa myöhemmin sain viimein seurantakoodin. Sen mukaan "ennakkotieto tilauksesta" on toimitettu Postnordille 8. tammikuuta, mutta paketti ei ole vielä liikkeellä.

Sivut ovat todella sekavat ja huonoa suomea. Ensivaikutelman perusteella jo epäilin, onko saitti pelkkä kusetus.

Olin huolimaton enkä selvittänyt, mistä paketti varsinaisesti lähetetään. Epäilen ja pelkään, että se tulee Briteistä ja joudun maksamaan tullit. Mikäli näin käy, alekenkien ostamisessa ei ollut mitään järkeä.

Footpatrol on brittifirma joten sieltähän ne tulee. Footpatrol kuuluu JD Sportsin omistukseen niinku oikeastaan kaikki lenkkaripuljut nykyisin Englannissa. Tai oikeastaan kaikki aiemmat yksityiset terracemuotiin panostaneet puljut. Viime vuosina JD siis ostanut Size?, Footasylum, Footpatrol, Tessuti, Scotts, Mainline, Millets ja viimesimpänä Wellgosh. Sit ne muistaakseni osti viime vuonna vielä jonku ison jenkkipuljun. Samalla täs viimesen vuoden aikana alkanu satelee myös "suomi"sivuja kuten just toi Footpatrol ja Size?. Kaikki kamat tulee Englannista (en tosin tiiä maksaako ne kustannukset sit) ja aivan yhtä paska systeemi ja palvelu Size?n suomisivulla kuin varmasti Footpatrollin.

Itelle kävi just näin et tilasin SNS:n alesta Clarksit ja ne lähetettiin Englannista. Verot sun muut tuli maksettavaks. Laitoinki niille kyselyä et miten tästä lähtien tietää tuleeko kama Ruottista vai Englannista. Kymmeniä lenkkaritilauksia oon heiltä tehny ja muistaakseni aina ne on kyl Ruotsin varastoilta tullut mut kummiski. Sekavaks menee.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.