Kyselin no date subin toimitusajan arviota 2018 vuoden lopusta ja silloin sanottiin alle vuosi. Explorerin olisi saanut muutamassa kuukaudessa. Samaan aikaan netistä sai lukea juttuja monien vuosien jonoista. Ei ainakaan noiden mallien osalta sellaisia olisi ollut.
Jep Gambardella kirjoitti:Lisään vielä vuodatukseeni, että AD-leimaamattomat paperit eivät oikeuta tehdastakuuseen. Eli harmaakauppiaiden usein tarjoamat ns. tyhjät paperit ovat, niin, pelkästään papereja.


Minulle on epäselvää, mitä noi leimaamattomat paperit oikein on. Siis joiltain osin puutteelisesti täytettyjä? Ajattelisin, että jostainhan ne harmaatkin myyjät ne kellot saavat, ja eikö ne kaikki yleensä alunperin ole AD:lta jonkun toimesta hankittuja ja siten leimattuja?

Jos tuollaisen halutun mallin saisi suoraan AD:ltä käteen ja sen heti eteenpäin myymällä olisi mahdollista kääräistä mukava pikavoitto (esim. Rolexin teräksisen Daytonan kohdalla ilmeisesti yli 10 tonnia), niin kyllähän siinä itse kussakin pieni sisäinen harmaakauppias heräisi.

Käytin iltapäivän kuuden eri suomalaisen käytettyjen kellojen myyjän sivuihin tutustumiseen. Mielestäni varsin monipuolinen merkki- ja mallivalikoima kelloja on saatavilla ihan kotimaastakin. Joskus MuroBBS:n kulta-aikoina niitä myyjiä oli suunnilleen yksi ja hänelläkin vain Rolexia ja Omegaa. Nythän Suomesta saa vaikka Richard Millen heti ranteeseen, noin niin kuin esimerkkinä mainitakseni.
Viimeksi muokannut Qristian, 30 Maalis 2020, 10:23. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Paperit on yleensä päiväämättömiä mutta leimattuja. Olen sellaisilla kyllä takuuhuollattanut kelloa. Muuten yhdyn Jep Gambardellan näkemyksiin skenen syöpäisyydestä jo kymmenen vuoden ajan.

Qristian kirjoitti:Nythän Suomesta saa vaikka Richard Millen heti ranteeseen, noin niin kuin esimerkkinä mainitakseni.


Arvaan kyllä kuka diileri kyseessä, ei tee mieli asioida. Hyökkäävä tyyli jos nyt oikein arvaan.
^Ei ole ostokokemuksia, mutta tosissaan varmaan saakin hyökätä, että saa 83 tonttua maksavan RM:n myytyä täällä Suomessa.

Ymmärrän nyt tuon papereiden päivämättömyyden niin, että takuuaika alkaa juosta korttiin merkitystä päiväyksestä. Ja silloin intressi voi olla jättää päiväys tyhjäksi jolloin joku ties mones kellon ostaja voi sen halutessaan/tarpeen vaatiessa täyttää ja nauttia takuusta (tuskin kuitenkaan kovin vanhan kellon ollessa kyseessä).
Leimaamattomat paperit ovat paperit, jotka ovat joko kokonaan tyhjät (tämä yleisin) tai sitten ilman AD-leimaa/tietoja. Yleisimpien kellomerkkien blankkoja tai toiselle kellolle täytettyjä papereita voi ostaa esim. eBaystä. Näin ollen voi tulla ostaneeksi jopa kuuman kellon, jonka ympärille on kasattu "full set" sieltä täältä.

Harmaakauppiaat saavat toki kelloja myös AD-myymälöiden tai jopa maahantuojien varastoista, mutta ei näissä ole papereita (valmiiksi) täytettyinä. Paperit täytetään silloin, kun kello myydään liikkeestä ulos. Harmaalta ostaessa puutteelliset takuuasiat kannattaa näin ollen ottaa aina huomioon, ja niillä "myyjäliikkeen takuilla" ei tosiaan tee yleensä yhtään mitään. Poikkeuksena ovat joidenkin arvostettujen AD-puotien takuut, jotka myönnetään tehdastakuun päälle.

Yksinkertaisella in-house-koneistolla varustettujen kellojen tehdashuollot osuvuat yleisimmin 500-1000 euron haarukkaan, joten tämä summa kannattaa aina laskea päälle, kun ostaa käytetyn tai harmaan kauppiaan kellon. Tämä koskee myös uutena myytäviä harmaakelloja, sillä nämä ovat saattaneet paistua vitriineissä vuosia ennen myyntiä ja vaativat huoltoa verrattain nopeastikin.
Nykyään useimmat valmistajat käyttävät sähköistä järjestelmää, jolla kellot rekisteröidään. Takuu juoksee sen mukaan. Näin toimittiin Tudorin kans kesällä. Sain tietysti paperit mukaan nimellä ja leimalla.

Näiden ns. "superfeikkien" myötä saa olla tarkkana kellojen kanssa. Yhdestä tapauksesta voi lukea täältä https://www.rolexforums.com/showthread.php?t=722353 Myyjä siis teki YouTubeen videoita, joissa opastetaan miten erottaa aito kello ensiluokkaisesta väärennöksestä. Tosin ne videot on poistettu.

Oon aika varma, että rolex buumin myötä moni yrittää tehdä pikavoittoja feikeillä. Todennäköisesti monessa tapauksessa omistaja ei edes tiedä, että ranteessa on kiinalainen alle tonnin replica 22000 euron Daytonan sijaan.
Olispa mielenkiinnon kohteena uusia kelloja niin AD olisi vaihtoehto. Käytetty tai NOS (tuskin) on itselläni ainoa, joka kiinnostaa. Tosin nykyisin en enää lähtisi pankkisiirrolla urheilemaan kuten nuorempana ja ainakin kuvittelisin, että luottokortti, PayPal ja aitouden tarkistus paikallisella asiantuntijalla olisi riittävä turva...

Huolto voi olla tietty edessä mutta toisaalta sen kanssa voi mennä pitkäkin aika ennen kuin mitään tarvetta ilmenee. Chopardin olen huollattanut kerran, IWC:n kahdesti (eka takuuseen), GO:ta en kertaakaan ja kaikki jostain 2005 tietämiltä?
Spectator kirjoitti:Kieltämättä, etenkin kun muistelen että kun kelloja ensimmäistä kertaa vakavammin aloin katsella, Subi taisi olla joku 3800€ uutena ellen ihan väärin muista ja näyteikkunasta olisi voinut valita. Silloin saattoi ajatella saavansa käytetyn IWC:n samaan hintaan kuin mitä joutuisi maksamaan uudesta Rolexista kun nyt saa kaksi uutta IWC:tä käytetyn Rolexin hinnalla ;)


Jeps, ostin oman keraamisen Subin liikkeen ikkunasta viitosella alkavalla summalla.

Aitoustodistuksista pyydetään varmaan reilu satanen.
Spectator kirjoitti:
Eturaivo kirjoitti:Lindroosille voi kellon viedä tarkastettavaksi rahaa vastaan. Jos on vanhempi tapaus, niin rahalla saa edelleen aitoustodistuksen.


Hyvä tietää. Mikäs nykyisin muuten mahtaa olla kulttuuri kellokaupoilla uusia ostaessa hintojen tiukkuuden suhteen? Silloin kun hommat viimeksi on kiinnostaneet, oli käteishinta -10% - -30% ihan yleinen juttu mutta mahtaakohan nykyisin hinnat olla tiukkoja tuollaisten vähemmän massojen suosiossa olevien luksusmerkkien kohdalla joiden tavara ehtii kai vanheta myymälässäkin? IWC, UN ja vastaavat merkit lähinnä mielessä.


IWC:stä saa kyllä alennusta, kannattaa kysellä vanhaa varastoa, koska sitäkin löytyy. Etenkin piloteissa vanha kama on hyvää, koska ovat pienempiä kuin nykymallit. Toki riippuu siitäkin, onko ranteessa ns. presenssiä.

Speedyjen hinnat ovat lähteneet laukalle, olisi kannattanut muutama vuosi sitten ostaa uutena. UN:sta ei ole kokemuksia, niin en osaa sanoa.

Kellomaailma on siinä mielessä hassu just nyt, kun Rolexin kohdalla voit ehkä periyttää jonotusvuorosi jälkeläisillesi ja Tudorillakin on jo useampi jonotusmalli.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.