Kunnollisten tullimiesten seula on aika satunnainen enkä ole itse havainnut mitään kuviota siinä, jääkö paketti haaviin vai ei. Okayama Denim tuntuu olevan ainoa lafka jonka ulkomaanpaketit eivät koskaan kiinnosta tullia, ja tavara on pakattu ruskeisiin paperipusseihin päällä japanilaisen tarkat hinta- ja tullaustiedot. Esim. Kamakura taas sitten kiinnostaa, kun pakkaus on pahvilaatikko.
En kannusta mihinkään luikerteluun jos paketti seulaan jää mutta se tosiaan vaikuttaisi olevan erittäin satunnaista. Merkinnät paketin päällä tai paketin koko ei tuntuisi vaikuttavan suuntaan eikä toiseen.

Noin perstuntumalla isot "kovat paketit" vaikuttaisi olevan useammin jääneet kiinni kuin tuollaiset yllä kuvatut voimapaperipussit. Sisältö tuntuisi olevan poikkeuksetta merkitty pyytämättä lähes arvottomaksi ja kuvauksena joku "sample" tai "second hand clothes".
Euroopan ulkopuolelta vaatteiden ostaminen on aika järjetöntä. Postikulut, alv ja tullit nostaa hintatasoa merkittävästi. Kuitenkaan hinnat eivät ole juurikaan sen halvempia.

Moneen vuoteen ei ole tarvinnut asioida tullin kanssa. Kiltisti aina maksanut sen lisäkustannuksen- Saa nähdä, muuttaako brexit tilannetta.
Kannelmäessä kauppakeskus Kaaressa on New Balancen popup vuoden loppuun asti. Muutama eri MiUSA ja MiUK malli tarjolla.

Itse ostin tän vuoden M1530SE "Spice Pack"in hintaan 60e eli hinnat on ihan kohdallaan.
Kaivarin kanuunassa oli jokunen pari mintin oloisia berwichin irtohousuja koossa 54/L 30 € kpl. Oli siellä Isaiat ja Incotexitkin, mutta ne keräsin jo pois.
lawry kirjoitti:Kannelmäessä kauppakeskus Kaaressa on New Balancen popup vuoden loppuun asti. Muutama eri MiUSA ja MiUK malli tarjolla.

Itse ostin tän vuoden M1530SE "Spice Pack"in hintaan 60e eli hinnat on ihan kohdallaan.


Edelleen oli muutama pseudo-sivistysmaassa tehty malli myynnissä. Kuulemma kerran viikossa tulee uusia tuotteita varastolta myymälään.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.