Muuttui vain todella laiskaksi, vaikka edelleen nakuttaa, tosin pikkasen hiljempaa. Puhdistettu toki :D Mulla oli tätä ennen Wahl ja se oli kyllä selkeästi äkäsempi kuin Remington, mutta on välillä ruvennu sammuilemaan ja kuumenemaan pirusti, eikä sekään ollu vielä kahta vuotta. Enkä ees pyöritä mitään pimeetä parturia, vaan ehkä kerran-pari tulee käytettyä kuukaudessa.
Samalla tavalla lopulta kuoli tuo oma Nordica (joka toimi muuten vielä pitkään hyvin, kun teroitin terät). Juuttuili, vaikka oli öljytty ja puhdistettu. Tuli kevyt savun haju vielä lopulta, niin sitten oli lopullisesti siinä. Kai se moottori tai mikä lie täristin sitten lopulta vaan luovuttaa.

Muistelen, että joku olisi joskus kehunut koiratrimmereitä hiustenleikkuuseen, että olisivat jotenkin järeämpiä ja parempia.

Parin kk välein itse leikkaan kauttaaltaan melko lyhyeksi, sitten sivuilta ja takaa siistimistä parin kolmen viikon välein, niin aika kevyellä käytöllä. Sitten toki vielä kahden pojan tukkaa, mutta vähän harvemmin.

Edit. Paksusta tukasta ja hiustyyleistä tuli vielä mieleen tämä. : )

Jos halut kerralla hyvän kannattaa tsekata Panasonic ER-1611 tai ER-GP80. Mahdollisesti Moserilta löytyy myös jotain järkevää..
Stalker kirjoitti:Jos halut kerralla hyvän kannattaa tsekata Panasonic ER-1611 tai ER-GP80. Mahdollisesti Moserilta löytyy myös jotain järkevää..


Panasonic ER-GP80
Ääni tälle, saksan amazonista saa ilman postikuluja.
Kannattaa ehdottomasti ostaa akkukäyttöinen ja vähän parempi vehje heti alkuunsa jos uskoo, että käyttöä tulee jatkossa reilusti. Vuosien varrella maksaa käyttömukavuudessa itsensa takaisin. Mulla on joku Panasonicin halpismalli, mutta hyvin kestänyt 5+ vuotta viikoittaista käyttöä. Akusta lähtenyt ehkä 1/3 tuossa ajassa, mutta edelleen useamman viikon käytöt ilman latausta.
Arraa kirjoitti:Muuttui vain todella laiskaksi, vaikka edelleen nakuttaa, tosin pikkasen hiljempaa. Puhdistettu toki :D Mulla oli tätä ennen Wahl ja se oli kyllä selkeästi äkäsempi kuin Remington, mutta on välillä ruvennu sammuilemaan ja kuumenemaan pirusti, eikä sekään ollu vielä kahta vuotta. Enkä ees pyöritä mitään pimeetä parturia, vaan ehkä kerran-pari tulee käytettyä kuukaudessa.


Tuli näistä vielä mieleen, kun pojan tukkaa äsken leikkasin, niin olethan öljynnyt teriä? Itse öljyillyt aina parilla kolmella tipalla ompelukoneöljyä joka leikkauksen yhteydessä. Etenkin tuo vanha vehje vaati ehdottomasti riittävästi öljyä.

Nuo kalliimmat vehkeet eivät kaikki taida edes vaatia öljyä? Terät eri materiaalia?
Tukkaan kajoamattomuus alkaa tuottaa tulosta ja hiukset saa nyt takaa kiinni nutturalle sopivasti muutaman vuoden sykliä jäljessä. Tässä ajassa ohimoiden kuopakkeetkin ovat jo syventyneet.

Mutta asiaan: mistä minimaalisia, kestäviä ja hyvin pitäviä hiuslenkkejä? Jotain marketin kertakäyttöisiä silikonilenkkejä olen käyttänyt, mutta napsuvat välillä katki.

Toisekseen, onko suositusta aineesta, jolla hiuksista saa suihkun jälkeisen karkeuden pois (hoitoainetta käytän toki) ja joka ei tuoksuisi karkeilta kuten Tigin Small Talk? Joku keski-ikäistyvälle setämiehelle sopivampi hakusessa.
Ei hajua hyvistä hiuslenkeistä. Käytössä marketin kuminauhaiset ja kangaspäällysteiset... löytyy mustia, valkoisia ja eri ruskean sävyisiä. Eipä ne juuri erotu käytössä. Vielä ei oo tullu vastaan japanilaisia erikoisninjalenksuja :P
Ite laitan kuontaloon pesun jälkeen Redkenin öljyä (kuiviin hiuksiin).
Hiuslaatu kun on mallia hamppuinen jukolanjussi niin vähän rasvaisempikin tökötti toimii. Shampoo ja hoitoaine kans Redkenin All softia, joka on hyvin pehmentävää laatua.
^Ihmehomma. Kuvittelis, että japanilaisten runoilijoiden käsinpunomilla artesaanihiuslenkeillä olis isot markkinat.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.