Kyllä taitaa monella harrastajalla Santanderit paukkua.

Mitä tuota skeneä on tässä muutama vuosi tullut seurattua niin aikamoista peliähän tuo on. Vaikea kuvitella että pahemmin plussan puolella monikaan on. Toisaalta pari kallista kelloa pohjalle mahdollistaa flippailun jo aika pitkälle.
Vähän on innostuksen laannuttua tultu oltua kelloskenestä poissa. Nyt olen kuitenkin lukenut globaalista interwebistä sporttiteräsrolexien vaikeasta saatavuudesta ja tiskin alta myymisestä vippi-asiakkaille. En sit tiedä onko tämä Suomen ongelma. Tosin eipä ainakaan tuossa Lindroosin ikkunassa ole kuin muutama hassu teräskultadatejust, vaikka ikkunatilaa ko. merkille näyttäisi olevan varattu melko paljonkin.

...aihetta sivuten kiinnostaisi tietää, onko Suomessa vielä kolme virallista jälleenmyyjää ja kun ajattelen yhtä Rollea lähiaikoina huollattaa kahdeksan yhteisen vuoden kunniaksi, niin missäköhän se merkkihuolto halvimmalla tulisi tehtyä vai onko se jokin kiinteä sama hinta kaikissa paikoissa?
Kolme AD:ta on, eli Lindroos Helsingissä, Hovisepät Vaasassa ja Kellokeskus Lahdessa. Hinnoissa ei pitäisi olla isoja eroja, kuitenkin olen havainnut pientä suosiota Hoviseppien suuntaan tässä asiassa, jossa lienee tällä hetkellä maan meritoitunein Rolex-kelloseppä (Kari Jyrinki).
Aiemmin taisin suositella Kellokeskusta huolloissa, mutta olen sittemmin kuullut hieman kauhutarinaa joten enää en suosittele. For the record :)
Onko ihmisillä täällä kokemusta Chrono24:n kautta ostamisesta?

Itseäni kuumottelee vähän kvartsi/spring drive Grand Seikon hankinta, ja Chronossa näyttäisi olevan aika hyvä tarjonta, mutta ummikkona ei viitsi ihan mistä tahansa tilailla... Ja Suomessa näköjään vain Kultakello myy GS:ää, en ole käynyt siellä katsomassa, mutta oletan hintojen olevan siellä melko muikeat.
Kultakellossa suolaiset hinnat ja hyvin rajattu valikoima. Ei kokemuksia chronosta mutta ymmärtääkseni perusnettimarkkinasännöt pätee; jos myyjä on trusted ja palautteet kunnossa ni ostohousut jalkaan.

Itellä sama polte mut ratkaisin homman silleen et kesällä Japaniin.
Kaff kirjoitti:Itellä sama polte mut ratkaisin homman silleen et kesällä Japaniin.

Tästä hyvä aasinsilta: onko kellään hyviä vinkkejä Japanin/Tokyon kellomarkkinoille? Lähinnä käytetty Seiko-tarjonta kiinnostaa, jos saisi vihdoin hankittua (halvalla) pukukellon. High-end ökymestat ei siis niinkään haussa.
Käytetyistä en tiedä, mutta kannattaa käydä Japanissa paikallisissa viihde-elektroniikkakaupoissa. Niissä on yleensä kokonainen kerros varattu kelloille ja valikoima on mieletön. Seikojen hinnatkin ovat muistaakseni erittäin kilpailukykyiset. Harmittaa, että en omalla reissullani ostanut.
Kaff kirjoitti:Kultakellossa suolaiset hinnat ja hyvin rajattu valikoima. Ei kokemuksia chronosta mutta ymmärtääkseni perusnettimarkkinasännöt pätee; jos myyjä on trusted ja palautteet kunnossa ni ostohousut jalkaan.

Itellä sama polte mut ratkaisin homman silleen et kesällä Japaniin.

Kiitos tiedosta Kultakellon suhteen - säästää multa vaivan käydä siellä.

Mutta valitettavasti tää "kesällä Japaniin" ei ole itselleni juuri tällä hetkellä mahdollinen ratkaisu. Sitä varten pitäs saada vähän lisää rahaa ja ennen kaikkea jotain matkaseuraa.

Mieluusti tilaisin paikasta, josta jollakulla on kokemusta, koska näin isojen ostosten tapauksessa mieluusti hoitaisi hommat niin, että on mielenrauhaa eikä tarvitse kaivella netin syövereistä palautteita jne. Mutta toki voi olla, että tähän se vääjäämättä menee...
Onko pakko olla uusi? Olen ostanut useita Grand Seikoja käytettynä klocksnackista, uhrforumista ja TZ-UK:sta. Koskaan ei ole ollut mitään valittamista, ja hinnat ovat yleensä kohdillaan. Esim. 9F-peruskvartsit GS:ltä ovat normaalisti hintaluokassa 1000-1300€, Ruotsissa ehkä vähän näissä lähtenyt inflaatio laukkaamaan.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.