Mun projekti "iskäkello" pääsi siihen vaiheeseen, että lähdin vähän rannettamaan haarukoituja malleja. Ekaks ranteeseen pääsi ehdoton ennakkosuosikki Tudor Black Bay 58:
Liikkeessä oli ainoastaan nahkarannekkeella oleva versio ja teräsrannekkeellista joutuu kauppiaan mukaan jonottamaan piiiitkään. Tämä oli siis ennakkosuosikkini koska pienet ranteet ja kellohistoriassani olen suosinut n. 39mm halkaisijalla olevia kelloja. Tämäkin istui ranteeseen todella miellyttävästi, kello on matala ja sopiva halkaisijaltaan... mutta koska tämä on samalla ensimmäinen diver mitä kokeilin ranteeseen, tajusin, ettei tuo pukukelloista tuttu 39mm halkaisija ehkä toimikaan diverissa omaan silmään vaan tämä vaikutti jotenkin heppoiselta ja bezelin sisään jäävä kellotaulu liian pieneltä. Lisäksi 60 klikin alumiininen bezel vaikutti ulkonäöltään jotenkin tylsältä ja persoonattomalta ja räikkämekanismi oli jäykkä ja epätyydyttävä kääntää.
Seuraavaksi tuon isoveli eli 41mm Tudor Black Bay:
Tämä oli kaikin puolin 58 isompi, paksuudessa ehkä huomattavin kasvu. Sama ankeus iski bezelin kanssa, sama fiilis ja sama pintakäsittely. Lisäksi oli vaikeaa koittaa rennosti fiilistellä tuota ranteeseen kun ranneke oli säädetty suurimmilleen ja ei pysynyt kädessä pitämättä siitä koko ajan kiinni. Kumminkin tuonkaan kellon kanssa fiilismittari ei noussut kovin korkealle.
Seuraavaksi Omega Seamaster 300 Master Co-Axial:
Liikkeessä ei ollut kuin tuo steel&gold versio kellosta mutta fiilikset oli kovat siitä huolimatta. Vaikka tämä on fyysisiltä mitoiltaan lähes samoissa kuin edellinen Black Bay, ranteessa istui jotenkin matalemman oloisesti. Bezel-action tarjosi kauan kaivattua tyydytystä ja keraaminen pinta oli täysin eri luokassa Tudoreihin nähden. Lisäksi tästä huokui sellaista "luksuskellon" fiilistä mikä Tudoreista vähän uupui. Ehkä olisi saanut olla hieman enemmän harjattuja pintoja kiiltävien sijaan, mutta joka tapauksessa tämä oli kello joka olisi voinut lähteä mukaan jos mielentilani olisi ollut yhtään heikompi..
ja sitten täysin puskista ykkössijasta alkoi kamppailla myös Tudor Pelagos LHD:
Koska näytti vitriinissä siistiltä pyysin läpällä myös tätä ranteeseen. Kello ei täytä kovin monia bokseja alkuperäisestä speksilistastani sillä se on suuri (42mm x 14,45mm), siinä on suora lasi, runko ja ranneke on titaania ja muotoilu on kaikin puolin modernia ja työkalumaista. Mutta silti tämä kello ranteessa ei pystynyt lopettamaan hymyilyä. Normaalista Pelagosista poiketen tässä on siis kruunu vasemmalla puolen, osoittimet ja merkinnät on luonnonvalkoiset vintage-henkisesti, "PELAGOS"-teksti on punaisella ja päivyrissä parilliset päivät on punaisella ja parittomat mustalla (jonkinlainen kunnianosoitus menneiden mallien "roulette"-datewheelille). Teki ehkä kaikkein lähtemättömimmän vaikutuksen, vaikka iso kello, niin se ei tuntunut isolta ehkä titaanin keveyden vuoksi ja vaikka moderni muotoilu, titaanin lämmin sävy ja vintage-henkinen värimaailma loi siihen jonkinlaista ajattomuuden tunnetta. Kruunun vasenkätisyys jakaa mielipiteitä mutta ensituntumalta tuntui vain positiiviselta ettei kruunu painanut ranteeseen missään asennossa. Lisäksi oon aina ollut jonkinlainen suorituskykynörtti ja tästä löytyy kaikki ammattilaisen työkalukellon ominaisuudet - vaikka en niitä tarvitse niin silti on mukava tietää että ne ovat olemassa ja "function over form" nostaa edelleen päätään mun estetiikassa.
Näin ne ennakkomielipiteet muuttuu kokeilun myötä. Etsintä jatkukoon..
