Helposti hyvistä diileistä innostuva työkaveri osti jo joskus vuonna 2000 kaksi Armanin "nahkatakkia" samanlaiselta kauppiaalta, joka oli myös lentämässä takaisin Italiaan, eikä olisi viitsinyt viedä mallikappaleita takaisin.

Kaveri yritti niitä sitten aikansa diilata töissä eteenpäin. Tekonahkatakit haisi niin pahalle, että piti kuulemma säilyttää parvekkeella.

Aina aika ajoin ollut vuosien varrella samalla kuviolla huijanneista juttua lehdissä. Osalla kai myös koruja ja jotain muuta tavaraa.

Huvittavaa kyllä että ihan samalla tarinalla ja kuviolla mennään edelleen, 18 vuotta myöhemmin. Kai se sen verran täytyy kuitenkin kannattaa, että voi ajella vuokra-autolla ja asua hotelleissa maata kierrellen.
Joo, toisaalta tuossa artikkelissa unohdettiin mainita, että jokainen miesten lookki tulee olemaan saatavilla myös naisten ko'oissa. DH-aikana teki jo vaatteita naisille. Lisäksi tuossa taidettiin mainita, että se oli tismalleen samaa estetiikkaa kuin DH:n ja SLP:n kanssa, mikä ei oikein pidä paikkaansa. Jättimenestys ainakin markkinoinnin osalta, vaikka kriitikot tippuivatkin tuoleiltaan.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.