Omaan nenääni CdG:n Black on aika omalaatuinen ja tymäkkä tuoksu -- talvisin tulee käytettyä paljon, mut en tiedä voiko ihan varauksetta suositella kelle hyvänsä. Wonderwood on sitten sellainen "hyvällä tavalla helppo" tuoksu, jonka uskoisin miellyttävän about kaikkia, ja joka toimii hyvin ympäri vuoden.
Itselläni tuoksuja on ollut hyvin vähän vaikka niiden haistelu kiinnostaa kuten jotain ihmistä voi kiinnostaa vaikka taulut ja sinfoniat. Köyhänä monesti jäänyt hankkimatta ja käytelty vähän sitä mitä on lahjaksi saatu tai innostuksen jälkeen harvakseltaan ostanut.
Yhden tuoksun taktiikka ei oikein pelitä kun pulloa koittaa säästää kuluttamatta nopeasti loppuun ----> tuoksua tulee laitettua liian vähän ja toisinaan ei ollenkaan.

Käytössä viimeisen vuoden ollut Tom Ford Neroli Portofino. Se on selvästi kesäinen tuoksu joten oli hankittava joku toinen talvisempi, "tunkkaisempi". Foorumilta poistin ensihätään Burberryn Britin jollainen jo oli ~10 vuotta sitten. Tuskin tuo ainoaksi talvituoksuksi jää, sen verran pippurinen vai miten sitä kutsuisi, itse pidän kyllä siitä. Miehekäs, mutta eri tavalla kuin vaikka Terres.
Toista ääripäätä on Burberryn Touch joka on minusta kovin unisex-tyyppinen, mutta naisille on eri Touch. Voi olla, että Touch for Men menee toiseksi edulliseksi käyttötuoksuksi.

Yleisesti en pidä yhtään yhtään kevyistä tai pinnallisen sitruksisista tuoksuista (vissiin harva muukaan pitää niitä arvossa). Oikeastaan kaikki joissa lukee Sport, ovat minusta aika heikkoja. Saa haista vaikka oudolle, kunhan potkaisee. :D Vaikea selittää kuviota. Ja kestoa pitäisi löytyä, muuten tuote on vähän turha koska ei minulla ole käsilaukkua jossa tavaroita olisi mukana eikä vedestä kannata maksaa.

JPG Le Male on kyllä mestari sarjassaan. Siitä tulee mieleen, että nyt on sitten yritetty erottua ja kunnolla. Ja siinä on onnistuttu, assosiaatiot mopoauoihin ja mäkkärihengailuun on niin vahvat, että ei kiitos vaikka tuoksu onkin juuri sellainen minua kiehtova. Potkaisee helposti ja niin tunnistettava.

Jos olisin ikääntynyt tumma välimeren herrasmies niin varmasti joisinkin Kourosta. Siinä vasta hieno tuoksu, mutta vaatii oikean ihmisen ympärilleen. Terres d'hermes oli myös ihan OK, mutta kyllä se minulle ampuu yli sinne setäosastolle.

DLA:n mainitsema Clinique Happy on ihan hyvä sieltä "Uniqlo-hintatasolta". En ole haistanut vuosiin, mutta muistanen että se maksoi jotain 29-39€ takavuosina ja mukavan erilainen kuin markettidödö vaikka tuo hassulla tavalla mieleen halvimman Adidaksen edt:n ja makean naistuoksun yhdistelmän. Kestävyyskin taisi olla aika pitkä hintaisekseen. Pitää testata tuo uudestaan avoimesti kun keväällä uutta kesätuoksua haen, muut vaihtoehdot ainakin Acqua di Parman tuoksut, Colonia Assoluta ykkösvaihtoehtona. <--- edellämainitun siniset tuoksut pitää käydä kunnolla läpi!
Myös TF - Mandarino di Amalfi kiinnostaa.
Issey Miyaken (L'eau d'Issey juurikin) tuoksut tulee myös haisteltua joka kerta, sellainen naismainen kukkaisuus miesten osastolla kiinnostaa. :D

Hyvä urheilu-(/arki)tuoksuehdotus (kevät-syksy) kyllä kiinnostaa. Sellainen joka ei vedä mielikuvia eteläeurooppaan/rantalomille eikä yökerhoon. Ehkä AdP - Colonia Assoluta aika lähellä sitä. Mulle se tuo mieleen saippuan ja pesuaineen hyvällä tavalla olematta vain kevyt sitruspyyhkäisy.
Booztilla näköjään laajentunut hajustevalikoima tai sitten muistan väärin...

Ainakin Tom Fordin Neroli-sarjassa 30ml suhteellisesti edullisempi kuin 50ml. Muistaakseni laivalla tax free- 30% oli paljon kalliimpi kun ostin kuin tuolla ja päälle -20% Green Monday tänään. 30ml pullot näyttäisi olevan koodilla 94,40€

https://www.boozt.com/fi/fi/miehet/beau ... /hajuvedet

Edit: Mulla olikin 50ml joka maksoi muistaakseni noin 130€, vajaa 200€ normi ja -30%.
Joku parikymmentä pulloa löytyy kaapista, kun tuli joskus noita keräiltyä.. Tällä hetkellä käytössä:

- Tom Ford Tobacco Vanille
- Tom Ford Oud Fleur
- Acqua di Santa Maria Novella
- Acqua di Parma Colonia Intensa

Harvemmin:

- Chanel Allure Edition Blanche
- Chanel Allure Sport Cologne
- Dior Homme (alkuperäinen formula, uudesta en niin välitä)
- Dior Homme Intense
- Tom Ford Oud Wood

Aloin joskus pari kuukautta sitten ihmettelemään aihetta ja päädyin Dioriin kun olin kokeillut joku parikymmentä tuoksua Sokoksella. Tom Fordin nappasin viikonloppuna lentokentältä, koitin samalla Neroli Portofinoa, mutta en kovasti tykännyt, meni liian saippuamaiseksi, ja Tobacco Vanille, joka oli aivan överi voimakas omaan makuun (tai käyttöön).

Inchistä myös Laboratory Perfumesin testerisetti. Amber ja Tonka siitä OK, mutta kesto heikko verrattuna Dioriin ja TF. Atlas tuoksui paperilla hyvältä, mutta minun iholla muuttui aivan kauheaksi.

Pitää ketjun perusteella vielä CdG laittaa kiinnostavien listalle.
Olen itse aika lailla tykästynyt "vihreisiin" hajuihin, erityisesti sellaisiin jossa on vetiveriä mukana. Tällä hetkellä on rotaatiossa, niinä päivinä kun tulee hajustettua, aiemmin mainittu Mugler Cologne (pitäisi joskus tsekata Neroli Portofino luonnossa, on kuulemma lähellä tätä) ja Guerlain Vetiver. Vetiverin kohdalla tuli vastaan sellainen mielenkiintoinen havainto, että yhden pullon pohjalle muutamaksi vuodeksi jäänyt jämä muuttui selvästi kellertävämmäksi ja hajultaan savuisemmaksi, jos valmiiksi tällaista saisi jostain ostaisin heti. Suihkusaippuana menee myös L'Occitanen Vetiveriä. Perinteisistä setätuoksuista kiinnostaa Diorin Eau Sauvage jota isoisäkin aikoinaan käytti, siihen alkaisi vähitellen olla riittävästi ikää.

Kuten ilmeisesti kaikilla muillakin, Terre d'Hermes oli pari vuotta kierrossa mutta siihen tuntuu kyllästyvän ajan mittaan. Osasyy varmaan on, että "buusteriyhdiste" Iso E Superin (josta tulee mm. Terreen se tietynlainen "kihelmöivä" seetrimäinen haju) on siinä aika iso.
Viimeksi muokannut alhazen, 15 Joulu 2017, 10:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hinoki on todella hieno mitä sitä on tullut Monocle-kaupassa joskus haisteltua, mutta haihtuu omalla iholla alta aikayksikön. Hinta taidettiin myös tuplata jossain vaiheessa diskreetisti.
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.