Canardo kirjoitti:Kysytään nyt kun on Japaniaiheinen lanka. Kuinka paljon aikaa varaisitte Tokiolle jos ideana olisi olla kolmisen viikkoa Japanissa? Mitä kohteita kannattaisi mahduttaa tuohon aikatauluun? Haluaisin kiertää maata jonkin verran, mutta mielummin karsin kohteiden määrää sillä en ole koskaan pitänyt turhan tiiviistä tahdista matkustaessani.


Hankin junapassin, jota voi käyttää myös Tokion kehäradalla, ja sillä pääsee sukkelasti paikasta toiseen.
Tokiossa voi laskea kaupunginosan per päivä, mutta ei siellä kuitenkaan tuhottomasti aikaa mene. Osaka, Kioto ja Nara ovat lähellä toisiaan Kansain alueella (sama joukkoliikenteen älykortti muuten käy Kansain alueella ja Tokiossa) ja ovat ehdottomia. Kiotossa on hyvä muistaa, että kaupunki on laaja ja liikenne hidasta, joten nähtävyyksistä näkee yhden aamupäivällä ja toisen iltapäivällä. Noista Nara on kaikista sympaattisin ja kompaktein kaupunki. Muuten sitten voi miettiä kohteita Kansain alueella tai kauempana vaikka Hiroshimaa, luotijunat kulkevat nopeasti.

Kolmessa viikossa toki ehtii päästä päähän, mutta tietysti voi lueskella onko enemmän nähtävää Kyushulla, Shikokulla vai käyttääkö ajan Honshun läpikäymiseen, kaikkeen ei riitä ja sitten on vielä Hokkaido. Etäisimmät saaret kuten Okinawa ja kumppanit syövät myös aikaa.
Lähdemme kolmen viikon päästä vaimon kanssa reiluksi viikoksi Tokioon, ja mielellämme kuulisimme vinkkejä oikeastaan mistä tahansa:

- Ruokailu (lounas, illallinen, pikaruoka, izakayat, sushimestat jne)
- Nähtävyydet (museot, puistot, suunnitelmissamme on myös päivämatka Kiotoon)
- Yöelämä (karaokekoppi pitää varmaan ainakin kokea)
- Vaate- ja muut kaupat

Matkabudjetti on erittäin keskiluokkainen.
puffe kirjoitti:Lähdemme kolmen viikon päästä vaimon kanssa reiluksi viikoksi Tokioon, ja mielellämme kuulisimme vinkkejä oikeastaan mistä tahansa:

- Ruokailu (lounas, illallinen, pikaruoka, izakayat, sushimestat jne)
- Nähtävyydet (museot, puistot, suunnitelmissamme on myös päivämatka Kiotoon)
- Yöelämä (karaokekoppi pitää varmaan ainakin kokea)
- Vaate- ja muut kaupat

Matkabudjetti on erittäin keskiluokkainen.

ruokapuolesta en liiemmin jännittäisi. shinjukussa ja shibuyassa löytyy joka korttelista hyvää paikallista ruokaa. sama pätee oikeastaan valtaosaan tokion kaupunginosista. huonoa ruokaa tuolla ei juuri sen kummemmin ole reissuilla vastaan tullut. sushit, tempurat ja yakitorit ovat lähtökohtaisesti melko edullisia.

karaokekoppia en ole koskaan kokenut, mutta juomapuolella suosituksena on etsiä paikka, jonka kyltissä lukee nomihoudai. niiden yhteydessä on usein myös all you can eat. maksaa vähän enemmän, mutta kokemuksena hauska. ei tosin sovellu kovin hyvin kasvissyöjille. shinjukun golden gai on symppis paikka. alue on täynnä pelkkiä max 10 asiakaspaikan kuppiloita, mutta siellä kannattaa kysellä juomien hintoja ennen kuin istuu alas. osassa paikoista on todella kovat hinnat ihan perus oluesta/viskistä.

rättipuolella suosittelen tutustumaan tokiossa harajukun ja shibuyan 2nd hand ja vintagepuoteihin. paikoin naurettavan kovaa tarjontaa. rag tagistä on helppo aloittaa. niiden lähimaastosta usein löytyy muut hyvät käytettyjen vaatteiden puljut. harajukusta löydät muutenkin mielenkiintoisimmat vaatekaupat.

päivämatka kiotoon taitaa tokiosta vaatia shinkaisenmatkat edes takaisin. se ei sitten olekaan enää ihan halpaa lystiä.

yoyogin puistolle myös lämmin suositus.
Japan rail pass kandee hommata jos meinaa käväistä eestaas Kiotossa, menopaluu sinne maksaa suunnilleen samanverran ja voi sitten käyttää Tokiossa JR-linesin sisäisiä maksutta 7pv.
Suosittelen lämpimästi Uenon alueella hortoilua iltana tai kahtena.
Huomattavasti maanläheisempi alue kuin Shinjuku, Shibuya tai Ginza.
Hyvää katuruokaa puoli-ilmaiseksi jne...
Kioto päivässä voi kyllä olla liian kunnianhimoinen tavoite, ja shinkansen maksaa tosiaankin sen reilun satkun per suunta per nokka eli suosittelen lämpimästi kahden päivän reissua yöpymisineen (ja Rail Passin hankkimista) että saa rahalle/ajalle edes jotain vastinetta. Varsinkin jos tarkoituksena on nähdä temppeleitä niin niiden kiertämiseen saa käytettyä todella paljon aikaa - osittain siksi että ne ovat aika laajalla alueella ympäri kaupunkia ja matkustamiseen niihin menee aikaa, ja osittain siksi ettei ole mielekästä juosta niitä läpi.

Rehellisyyden nimissä keskittyisin Tokioon jos olisi vain viikko aikaa. Viikossa ehtii just ja just raapaista pintaa eikä varmastikaan ehdi jokaiseen kaupunginosaan edes käymään. Itse olen aina majoittunut Shinjukuun koska sieltä pääsee iisisti liikkumaan muualle ja sieltä löytyy illallakin paljon tekemistä ja hämmästeltävää. Yoyogi-puiston itäpuolella, Harajuku/Omotesando-alueelta löytyy melkeinpä kaikki mitä voi kuvitella mutta on viikonloppuisin aivan tukossa. Shibuya nyt on Shibuya ja se pitää kokea ainakin kerran. Shibuyan viereinen Daikanayama oli mielestäni vähän rauhallisempi mesta ja sieltäkin löytyi vaikka mitä. Ueno on myös tosi jees ja jos sielläpäin on niin Asakusan temppelialue kandee käydä tsekkaamassa.

Suosittelen myös käymistä Akihabaran jossain maid-caféssa, aivan absurdi kokemus vaikka ei tajuaisi mitään mitä siellä tapahtuu.

Kun ensimmäisen kerran kävin Tokiossa niin mulla oli apuna Superfuturen Tokyo City Guide mistä oli hyötyä siinä mielessä että näki hyvin esim rättikauppa-keskittymät. Toki paljon on myös sellaista joka on enemmän ug ja jemmassa mutta ainakin saa jonkunlaisen kuvan siitä mitä on missäkin. Joitain ihan jees ravintolatärppejäkin sieltä silloin löytyi.
Olisiko Nagoyaan tai Fukuokaan vinkkejä? Parin viikon kuluttua olisi lähtö muksujen kanssa, edellisellä reissulla tuli vedettyä Kyoto-Osaka-Tokio menestyksekkäästi läpi, tämän ketjun myötävaikuttamana. Fukuokassa ruokapuolen pitäisi olla ainakin kunnossa?
Edellisellä reissulla tuli asuttua Tokiossa Daikanaymassa ja alue saa kyllä vahvan suosituksen. Miellyttävän rauhallinen, hyvät yhteydet ympäriinsä ja periaatteessa pystyy kävelemään vaikka Harajukuun jos kiinnostaa. Tokiossa asuinpaikka kannattaa tosiaan valita hyvien liikenneyhteyksien varrelta, koska joka tapauksessa metroissa tulee vietettyä joka päivä kohtuullinen hetki. Lisäksi kannattaa pitää huolta, että saa asuinpaikasta datamokkulan lainaan tai vaihtoehtoisesti vuokraa sellaisen itse. Tämä helpottaa metrojen kanssa säätämistä kun voi katsoa google mapsista yksityiskohtaiset ohjeet lennosta ja seurata niitä.

Lasten kanssa Japani on varsin kiitollinen kohde. Kaikki toimii hyvin (automaatit, hyvää safkaa käytännössä jatkuvasti käden ulottuvilla), kulttuurishokkia on sopivasti ja junamatkailu toimii hyvin. Edellisellä reissulla rampattiin Kyotossa jonkin verran temppeleitä läpi, käytiin Adachi Museum of Artissa, pelihalleissa yms sivistävissä paikoissa ja 4 v tytön kiinnostus pysyi sopivalla tasolla kaikkialla. Lisäksi etenkin paikalliset juomat (persikkavissy!) herättävät vieläkin lämpimiä tunteitaJapan Rail Pass on hyvä hankinta liikkumiseen, mutta alle 6 v lapsille (jotka ei omaa passia tarvitse) ei saa varattua omaa paikkaa junasta etukäteen. Usein kuitenkin vapaita paikkoja löytyy vaunusta niin ettei tarvitse koko reissua pitää lasta sylissä.
Kesällä taas Japaniin. Kolmisen viikkoa Kiotossa ja Osakassa pääosin, onko jotain kovaa uutta sisäpiiritietoa siisteistä jutuista? Suunnitelmissa käydä myös tsekkaamassa Naoshima-saaren kulttuuri- ja arkkitehtuuritarjonta.
Edellinen Osakan reissu meni sen verta kuumeessa hotellihuoneessa ettei paljon ehtiny kerätä suosituksia... dotonborin lähettyvillä paljon hyvää ruokaa, mm kobe-härkää monessa mestassa. mulla tänä kesänä ekaa kertaa Fukuoka.
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.