Laitoin tilaukseen harmaan crewneckin kahdessa koossa, S ja M, koska erityisesti neuleen pituus mietitytti. Palautusehdoissa lukee:

"Palautettavan tai vaihdettavan tuotteen tulee olla alkuperäisessä pakkauksessa sekä jälleenmyytävässä ja uutta vastaavassa kunnossa. "

Koska olen yksinkertainen, niin ilmeisesti saa kuitenkin neuleita sovittaa ylle? Ja alkuperäinen pakkaus on myös sellainen, johon neule on mahdollista pakata sovituksen jälkeen?
Kiitti tilauksesta. Tottakai saa ja kuuluu sovittaa.

Ja pakkaus sopii oikein hyvin myös palautukseen. Tuo on ehdoissa vaan sen takia, ettei jengi pääsääntöisesti heitä noita pakkauksia roskiin ja palauta missä sattuu - ilman pakkauksessa olevaa palautuskorttia palautus maksaa meille tuplat.

Joskus kuori toki menee hukkaan, mutta silloin käytetään pelisilmää ja palautetaan sitten jossain muussa järkevässä pakkauksessa.
Viimeksi muokannut Lauri, 02 Marras 2016, 12:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Helsingin Sokoksella on nyt noita Crewneckejä, eli siellä voi käydä myös ihmettelemässä.

Tulimme siis valituksi Sokoksen FIN POP-UPiin, jossa on kotimaisia muotoilijoita ja suunnittelijoita. Näillä näkymin tuo kestää joulukuun loppuun.
No niin elikkäs harmaa crewneck saapui. Otin M-koon, koska halusin varmistaa että fitti on mukavan löysä ja paita tarpeen pitkä, sillä muuten jää käyttämättä. Taktisten mittojen suhteen olen hyvin lähellä nimim. Lauria, joten S-kokoinenkin varmasti toimisi hyvin. Materiaali tuntuu mukavalta ja äkkiseltään laadukkaan olonen vehe. Täytyy varmaan kokeeksi ottaa S jossain toisessa värissä ens kuussa. Pidän.
Hyvältä kuulostaa! Neule vielä pehmenee käytössä.

Raudalla saa muuten nopeasti neuleeseen mittaa, jos haluaa S-fitin pitkänä. Pienellä skillillä saa todennäköisesti mittaa myös pois.

Itsellä on lyhytselkäsenä harmaasta käytössä M-koon proto, joka on 2cm tuotantomallia lyhyempi. S-fit on mulle myös hyvä, mutta päädyin pitkän arpomisen jälkeen tähän - etenkin kun noita kauluspaitoja tulee alla käytettyä paljon ja elintasoa on vatsan seudulla hieman toivottua enemmän.
haistelija kirjoitti:Täytyy varmaan kokeeksi ottaa S jossain toisessa värissä ens kuussa. Pidän.

Jos tuo vihreä värinä yhtään nappaa, niin suosittelen sitä niin värin kuin fitin puolesta, jos haettava optimi on jotain kokojen välistä. Väri vaikuttaa aina lankaan ja lopputuotteen fittiin, ja vihreä on näistä väreistä slimmein. Toisaalta sininen on sitten väljin, eli siitä S olisi just se koko.
Vihreä nappaa hyvinkin paljon ja lähellä oli ettei nyt jo tarttunu matkaan. Tuon kuvauksen perusteella kyllä vihreä on seuraavana listalla.

Oon kyllä erittäin tyytyväinen tähän kaula-aukkoon, teepaita pysyy piilossa vaikka ois tiukempikin kaulus.
Harmaa crewneck saapui ja on kyllä hieno neule. Mahtava materiaali ja itse pidän tuosta kuviosta. Olen Laurin kanssa suunnilleen samoissa mitoissa ja S-koko menee, mutta on kyllä aika nafti - yhtään pienempi ei menisi. Tässä on toisaalta pituus ja hihat kohdallaan. Heti rupesi mietityttämään toinen väri... ;)
^Sinisen kanssa olet selvillä vesillä, mutta vihreä voi olla S-koosta tuon mukaan jo liian tiukka. Hihojen kanssa voi neuleessa pelata aika helposti, varsinkin jos on valmis kääntämään. Voisin mitata tänään illalla vielä varmuudeksi tuon vihreän pituuden suhteessa muihin.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.