Avataan oma ketju myös Alpalle. Kiitos ylläpidolle luvasta.

Merkki on muutaman vuoden vanha suomalainen vaatefirma, joka keskittyy alpakanvillasta valmistettuihin tuotteisiin

Naisten puolella meininki on ollut jo tovin hyvin urallaan ja uskollista asiakas- ja fanikuntaa on mukavasti. Miesten puolella homma on ollut tähän asti vähän pikkuveljen asemassa, ja lähdin keväällä remmiin auttamaan nettipuolen kanssa sekä kartoittamaan uudelleen miesten konseptia. Aktiivisesti kuvion parissa tekee töitä kolme yrittäjää ja oma osa-aikainen vaatesuunnittelija.

Konsepti lyhyesti
Miesten konsepti perustuu hyvin toteutettuihin vaatekaapin klassikoihin harvinaisemmasta laatumateriaalista. Variaatiota ja persoonallisuutta tuotteisiin tuodaan erilaisten neulepintojen ja tekstuurien muodossa.

Ensimmäinen uuden konseptin tuote on tällä viikolla myyntiin tullut satulahartiallinen Crew neck.
Seuraavaksi toteutetaan shaalineuletakki, jonka jälkeen tulee näillä näkymin turtleneck.

Valmistusmateriaali on lähtökohtaisesti aina täyttä alpakkaa ja neuleen hinta asettuu haarukkaan 150€-~200€. Tuotteen loppuhinnan määrittää pääasiallisesti materiaalin määrä. Valmistuskustannukset toki vaihtelevat malleittain, mutta materiaalin hinnan vuoksi ne ovat selvästi pienemmässä roolissa.

Tuotanto
Päätuote eli neuleet valmisetetaan Liettuassa perinteikkään perheyrityksen modernissa neuletehtaassa. Tehtaassa valmistetaan mm. taktisia kamppeita NATO-joukoille ja poliisille. Tehdas on voittanut monia palkintoja mm. työoloihin panostamisesta ja tuoteinnovaatioista. Tehtaan valinnassa on menty laatu edellä - suomessa teolliseen muotoonneulomiseen ei ole käytännössä kapasiteettia ja Liettuassa on pitkät perinteet.

Neuleet neulotaan muotoon, eli neuleen jokainen kappale neulotaan omana kappaleena, ja kappaleet liitetään toisiinsa ommellen. Systeemissä on kaksi hyötyä: neulos on reunoistaan purkautumaton, eikä materiaalia mene hukkaan.

Materiaali
Alpakka on Etelä-Amerikasta oleva puolivilli kamelieläin, jonka inkat ovat risteyttäneet vikunjasta ja laamasta.

Materiaali on pitkäkuituista, sileää ja hyvin kestävää. Alpakka nyppyyntyy hyvin vähän, koska kuidut ovat jopa 10 senttisiä, eikä villassa ole lampaanvillalle ominaista karheutta, joka takerruttaisi kuituja toisiinsa. Perusalpakka on kasmiria paksumpaa, mutta huomattavasti kestävämpää, eikä nyppyynny yhtä helposti. Alpakassa on luonnostaan kiilto, jonka takia neuleen väri elää valon mukaan.

Hinnaltaan käyttämämme korkealaatuinen perulainen perusalpakkalanka on noin 3-4 kertaa lampaanvillaa kalliimpaa.

Top-end -päästä löytyy sitten vielä hienompikuituinen baby alpaca, jota esim. Loro Piana käyttää, ja josta valmistetaan myös meidän kaulahuivit. Hyvin samanlainen tuntuma kuin kashmirvillassa, mutta kestävämpää, eikä nukkaannu samalla tavalla.

Alpakanvilla on kuitumateriaalina harvinainen: Alpakoita on maailmassa vain noin neljä miljoonaa - jo esimerkiksi pelkästään kashmirvuohia on yli 400 miljoonaa. Lankaa ei yleensä ole tukkureillakaan varastossa, vaan ne pitää tilata etukäteen. Tilaamme langat itse Perusta

Alpakanvillan tuotannosta on helppo olla fiiliksissä: Villatuotanto Perussa pyörii kotimaisen porotalouden tapaan. Eläimet laiduntavat puolivilleinä, ja ne kootaan vuosittain keritsemistä varten. Tuotanto on eettisessä ja ekologisessa mielessä hyvin reilassa: alpakat eivät kuluta laidunmaitaan kuten esimerkiksi kashmirvuohet, ja koko touhu pyörii mulesing-vapaasti.
Viimeksi muokannut Lauri, 03 Marras 2016, 21:01. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Crew neckit foorumihintaan

Ensimmäinen uudistuneen konseptin mallistomme tuote on etukappaleeltaan kuvioitu crew neck satulahartialla. Kaulus on tehty tuplana, ja siitä tuli erittäin hyvä. Hihanpituus on mitoitettu käytettäväksi pääosin kääntämättömänä. Vihreä väri on eläväisin ja henkilökohtainen suosikki: perusväri on pullonvihreä, jossa on kultaisia ja turkooseja vivahteita. Väri on vaikea kuvata, mutta tuotekuva antaa suuntaa. Livenä todella hyvä. Väri vaihtelee alpakan lievän kiillon vuoksi valon mukaan - lämpimässä valossa enemmän oliivi, luonnonvalossa tuotekuvan mukainen.

Sininen malli on väljin ja vihreä slimmein. Käytössä on täysin sama lanka, mutta värjäyksen takia lopputuloksissa on aina pieniä eroja. Lankana on 100% 3-ply Alpaca.

Käytön myötä tuote pehmenee, ja ulkopinnasta tulee sopivalla tavalla pörröinen, mutta ei nyppyä rumasti. Etukappaleen tekstuuri muuttuu hieman pehmeämmäksi. Materiaalin tuntumasta kertoo se, että itse tykkään käyttää ihan ilman aluspaitaa paljaalla iholla, vaikka kyseessä on tämäntyyppinen neule.

Fitti on TTS, neule joustaa.
Kokonaispituus:
S: 65 cm M: 68 cm , L: 72 cm
hihan pituus (kainalosta):
S: 46 cm M: 47,5 cm , L: 50 cm
Leveys (kainalo-kainalo):
S: 48 cm M: 50 cm , L: 53 cm (Vihreä noin 1,5cm kapeampi)

Spoiler:
Kuva
Kuva
Kuva


Alekoodilla tyylitfi Crewneck irtoaa verkkokaupasta hintaan 140€. Palautus on ilmainen.
Viimeksi muokannut Lauri, 24 Marras 2016, 09:59. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
Shaalineuleprojekti

Seuraava malli, eli shaalineule, on ollut hetken aikaa jäissä uuden malliston ja uusien verkkosivujen takia, mutta nyt homma on taas tulilla.

Tavoitteena on tehdä hinta/laatusuhteeltaan täydellinen shawl collar, ja inspiraationa on Drake's:n legendaarinen malli. Projektia edistetään avoimeen tyyliin ja keskustelu on toivottua - näitä ei kuitenkaan tehdä pelkästään itselle.

Speksit:
-Retail hinta <210€, piireihin halvemmalla
-Patent-knit
-Keskipaksu, eli sisäkäyttöön soveltuva
-100% alpaca (mahdollisesti pieni määrä esim. laadukasta polyamidia tuomaan joustoa)
-Nappiloop kaulukseen
-Väreistä varmoina navy ja tummanharmaa, tämän lisäksi 1-2 muuta väriä riippuen kysynnästä.
-Muhkea, hyvännäköinen kaulus (kaksinkertaisena, reunasaumalla, kuten mm. Drake's)
-Perinteiset viiltotaskut
-Poikittaiset napinlävet
-Hihan pituus mitoitetaan käännettäväksi (kestävin tapa toteuttaa hihansuu)
-Satulahiha (kokeillaan protossa)
-5 nappia

Vielä avointa:
Napit
Lanka (testataan protossa näillä näkymin 3(ply)/10 ja 2x2(ply)/16)

Lopputuotteen aikataulu menee 2017 puolelle ja elää lankojen saatavuuden ja tuotantoikkunan mukaan. Ensimmäisessä vaiheessa otetaan heti useampi proto eri langoilla, että saadaan oikea paksuus ja tuntuma.
Viimeksi muokannut Lauri, 02 Marras 2016, 00:35. Yhteensä muokattu 9 kertaa.
Kaikkea hyvää tälle proggikselle!

Rollneck ja shaalikaulusneuletakki kiinnostavat mahdollisesti, riippuen paljon fitistä ja kuinka hyvin toteutus lopulta osuu omiin preferensseihin.
Viimeksi muokannut joona, 28 Loka 2016, 09:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Lauri kirjoitti:
Ace Face kirjoitti:Crewneck on nätti, joskin mitoitus on vähän outo mielestäni.

Mitä mittaa/mittoja tarkoitat?


Pituuden ja levyden suhde on jotenkin kummallinen. S-koon p2p on mielestäni XS-luokkaa ja pituus taas suunnillleen TTS. Eli itse joutuisin leveyden puolesta ottamaan M-koon, mutta se on sitten taas liian pitkä.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.