^ no niinpä näytti olevan, olin vaa lukenu väärin... Eipä oo tullu oltua yhteydessä, pitänee kuitenkin käydä.

Sauman oman merkin puvut on alkaen siitä tonnin luokkaa, joten irtorotsit varmaa jotain alkaen 700e, riippuen sit toki kankaista.

Mabron ja Sartoria Rossin kohdalla uskoisin irtotakkien lähtevän siitä tonnin pinnasta, mutta huomenna tulee käytyä joka tapauksessa, ni jos vaan muistan kysellä, ni laitellaan ilmoille.
Mittapaidoista ei ollut omaa ketjua, joten se on nyt tässä. Kokemuksia eri valmistajista, vinkkejä huomioitavista yksityiskohdista, ja ehkä kysymyksiä mittatilauspaitojen maailmaan vasta tutustuvilta?

Olen muutamia eri paitavalmistajia käynyt läpi ja huomannut että istuvuus ei ole kaikki kaikessa vaan sen lisäksi kunkin valmistajan "house style" vaikuttaa aika paljon paidan yleisfiilikseen ja siihen miltä se tuntuu päällä. Itse olen päätynyt Luxireen, jonka kiistaton etu tällaiselle lievästi neuroottiselle ihmiselle on se, että kaikki on kustomoitavissa. Vaatii tietysti vähän enemmän duunia tilaajalta, mutta lopputuloksena on juuri sellainen paita kuin haluaa.

Varsinkin foorumin #streetwear-osastoa luulis kiinnostavan esim. paitatakkien tai work shirttien speksaaminen, vai onko niin että niissäkin brändi painaa enemmän?
Modern Tailor: Kauhea määrä kankaita - vaikea tietää mikä hyvää ja mikä ei, melko ylituettua meininkiä

Luxire: Oma testini oli ihan työnjäljeltään ja heitteleviltä mitoiltaan niin kuraa, että en toiste yritä. Tekivät kyllä tuettomana kaulukset jne pyydettäessä. Reklamaatioon vastaus oli tyyliä "2 bad".

Schoffa: Hyvää budjettikamaa. Vähän piloille tuettua mielestäni. Muista erikseen mainita, että haluat irroitettavat kaulusluut. Samoin kannattaa olla tarkka, ettei kalvosimiin tule molemmille puolille reikää, jos ihan arkipaitaa hankkimassa. Ensimmäinen paita heitti mitoiltaan aika paljon (itseasiassa ensimmäinen paita heitti hihoista yli 20cm - typo), mutta homma hoidettiin hienosti. Hyvää käyttökamaa! Oma kokemus Schoffasta täällä.

Huebscher: Ehdottomasti kovimpaan käyttööni päätynyt paita. Aivan huikean hyvä materiaali valkoinen pin point (?) - kestää varmaan isältä pojalle. En odottanut Huebscherilta kovin rentoa paitaa, mutta pehmeät kaulukset pyydettiin ja ne todella saatiin. Eleetön mutta todella laadukas. Ehkä hieman tylsä saksalainen insinöörimeininki leikkauksissa ja etenkin kauluksissa. Kaulukset eivät kaareudu, vaan kaikki linjat ovat suoria. Koko osui Saumassa kerralla kohdalleen! Oma kokemus Huebscheristä täällä.

Sonrisa: Siinä missä edellinen oli tylsä ja linjat suoria (kuten muuten MT:lla ja Schoffallakin), niin Sonrisassa on todella miellyttävät kaulusten muodot (Luxirella saa toki speksattua itselleen vastaavat, jos vaikka piirtää ja faksaa). Lisäksi huiman hienot paksut napit. Tuo vahvasti mieleen Borrellin paidat. Materiaaleissa löytyy todella upeita kankaita, mutta niin on sitten hintakin. Todella kevyet rakenteet. Ehdottomasti mieluisin merkeistä mutta ei ihan budjettihintainen. Kannattaa ehkä hankittaessa huomioida rintataskun korkeus. Itselle tuntui jotenkin jääneen hieman alas. Muutoin koko kerralla kohdalleen. Oma kokemus Sonrisasta täällä.

Herrainpukimo: Edelleen kokeilematta.

Nyt kun löytyy useampia todella hyviä ja istuvia paitoja niin Luxiren testaus niistä otetuilla mitoilla voisi toki olla mielenkiintoista. Jotenkin vain face 2 face asiointi ja kankaan kokeileminen omin sormin on hieno homma.

Yhteenvetona ehkä toteaisin merkittävimpien erojen mielestäni löytyvän tuennan kankeudesta sekä kaulusten linjoista. Parhaimmillaan sitten napeista, niiden ompeleista ja käsityön jäljestä.
SF:n Luxire-ketjua lukiessa huomaa, että niiden asiakaspalvelu on aika omaperäistä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Mulla on pari paitaa Hübscheriltakin, ja niitä tosiaan vaivaa tietty sieluttomuus. Ehkä juuri sen takia jääneet vähälle käytölle. Mutta Saumassa mullakin osui mitat heti kohdalleen, ja koko prosessi oli muutenkin miellyttävä, pisteet siitä.

Edit: ^ Fuck, en muistanut että oli mtm-ketju erikseen, eikä löytynyt mittatilauspaita-haulla. No, nyt löytyy.
Luxirea voin suositella. Olen tilannut sieltä kohta 10 paitaa (ja varmaan viidet housut) eivätkä ole tehneet mitään kardinaalimokia. Joskus on jokin monista erikoistoiveistani jäänyt toteuttamatta, mutta ei mitään isompaa.

Kankaista suosittelen tilaamaan näytteet tai kyselemään muiden kokemuksia ennen ostamista. Värit saattavat olla livenä täysin erilaisia kuin verkkosivujen kuvissa ja tuntumakin ihan erilainen kuin voisi olettaa. Tosin Luxirellakin on kyllä paha tapa myydä yhdellä nimellä erilaisia kankaita eli vuosi sitten tilattu näyte kankaasta X ei välttämättä enää vastaakaan täysin sitä, mitä kangas X:n nimellä nyt myydään.
alfa kirjoitti:Tosin Luxirellakin on kyllä paha tapa myydä yhdellä nimellä erilaisia kankaita eli vuosi sitten tilattu näyte kankaasta X ei välttämättä enää vastaakaan täysin sitä, mitä kangas X:n nimellä nyt myydään.


Muistaakseni Styleforumilla ovat luvanneet luopua tästä toimintatavasta, kunhan saavat uudet nettisivut toimintaan. Onkohan vanhojen kanssa liian vaikea päivittää kankaiden kuvauksia, jos eivät saa täysin samaa kangasta lisää.
Kohta pääsee arvioimaan ton Sauman sonrisan. Teetin sellasen sekasikiön valkosesta washed/lavato puuvillasta, sellanen melkeen oxfordimainen... Siihen sitte wide spredi collar ja tuplakalvosimet. Kesähäihin kaksrivisen puvun ja överien asusteiden kaveriksi.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.