Jos se luuri on pakko tunkea niihin tiukkoihin raakafarkkuihin, niin osta uusi 4S. Ei kävisi itsellä mielessä pusertaa seitsemänsadan kapulaa taskuun vääntyilemään. Uudemmat ovat niin ohuitakin.
4S on muuten ihan jees, mutta onhan puolen gigan muisti aika vähän käytössä ja mallista on tullut myös uusien IOS-versioiden myötä turhan hidas ja kankea. Muutenkin kaikki herkut kuten sormenjälktunnistin puuttuvat. Sitäpaitsi nykyisin myynnissä oleva 4S taitaa olla 8gb versio.
Ei pitäis olla mitään syytä paniikkiin. Toi taitaa olla suunnilleen samankokoinen kuin oma vanha piiska S3, joka menee kyllä ihan hyvin taskuun. Isompaan kokoon tottuu kyllä jossain viikossa.
riku_ kirjoitti:Onko iPhone ainoa vaihtoehto?


Ainakin itselleni. Ei tässä vaiheessa viitsi vaihtaa ekosysteemiä ja muutenkin iphonet ovat ulkoisesti nätimpiä.
Isompaa näyttöä olen kyllä itse odottanut mutta aavistuksen pienemmäksi jääminen ei olisi haitannut. Mutta 6,9mm paksuus sekä paino on kyllä itselle se isoin juttu. Irtotakin ja puvun povitasku kiittää! Mieluummin iso näyttö ja ohut puhelin.

Tänään saavat ensimmäiset yritysasiakkaat jättää tilauksen järjestelmään klo 8. Eilen yhteyshenkilö Elisalta soitteli ja jätettiin tilaus sisään. (edit. näköjään saa muutkin, mutta ilmeisesti joku kiintiö yritysasiakkaille olemassa)

Nimim. Vuosi Androidilla, koska iPhone jäi jälkeen... Muutoin ykkösestä saakka ollut taskussa.
Välimallin tyyppinä päädyin luonnollisesti keskinkertaiseen vaihtoehtoon. Jatkamalla saman operaattorin asiakkaana pari vuotta 5S lähti ihan hyvään hintaan. Vanhaan puhelimeeni verrattuna nopeus on todella jees, samoin kamera.
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.