Stone Island on Massimo Ostin vuonna 1982 perustama Italialainen rättifirma. Brändin perustaminen oli luonnollinen jatkumo Massimon tiedemiesmäiselle vanhojen vaatteiden tutkimukselle ja uusien materiaalien kehittämiselle. Suunnittelijan sanotaan omistaneen jopa kymmeniä tuhansia vaatekappaleita, joita hän käytti loputtomana inspiraation lähteenä. Esimerkiksi Massimon ensimmäinen legendaarinen materiaali Tela Stella otti inspiraation rekkapressuista. Merkin nimi taas syntyi kirjailija Joseph Conradin tuotannossaan suosimista sanoista "stone" ja "island".

Kuva
45402 Tela Stella

Stone Islandista tuli hyvin nopeasti kulttimerkki Italiassa. Ostin luovat mallistot sopivat kiihkeälle kasarille kuin viivat nokkaan. 80-luvun loppupuolella alkoi myös SI:n asema fudishuligaanien suosikkimerkkinä. Lädit innostuivat merkin vaatteista vieraspelimatkoilla Italiaan. Pian Stone Islandin hihalätkä oli seisomakatsomojen halutuin symboli. Takkien tekniset ominaisuudet toimivat hyvin stadionilla seisoessa, mutta todellisuudessa haluttavuuteen vaikutti myös tavallisia urheilumerkkejä korkeamman hinnan luoma eksklusiivisuuden tunne. Vuosikymmenen vaihteessa syntyi yksi Stone Islandin eeppisimpiä materiaaleja, lämpötilan mukaan väriä vaihtava Ice Jacket.

Kuva
554008 PVC

Kuva
554710 Glazed Silk Light

Kuva
154NNN Ice Jacket

Ysärin alussa Stone Island lanseerasi markkinoille Reflective Jacketin, näyttävän rotsin, joka heijasteli pienimmätkin valonlähteet. Vuonna 1996 Osti siirtyi muiden projektien pariin, jolloin SI:n pääsuunnittelijan astui brittiläinen Paul Harvey. Engelsmanni luotsasi merkkiä estetiikan suhteen hieman rauhallisempaan suuntaan, mutta materaalien kehittelyssä hän jatkoi Ostin perintöä. Tänä päivänä Harvey luotsaa Ten C -merkkiä, jonka tuotannossa näkyy vahvasti miehen Stone Island kokemus.

Kuva
18154N02 Reflective Jacket

Kuva
25156L51 Water Resistant Quilting

Kuva
29154118 Nylana

2000-luvulla SI:n meiningit ovat jatkuneet materiaalien suhteen mielenkiintoisena. Merkki puskee markkinoille edelleen jatkuvalla syötöllä omaperäistä settiä. Muun muassa ultra light down on joidenkin lähteiden mukaan SI:n konsepti. Kasuaalipiireissä merkin uudempien kuteiden arvostus on käsittääkseni hieman laskenut, kenties johtuen firman toiminnan laajanemisesta ja eräänlaisesta kaupallistumisesta (lippulaiva myymälät yms.). Paul Harvey lähti Stone Islandilta 2006.

Kuva
31154T43 Pure Metal Shell Bronze

Kuva
4215M440 Nylon Metal

Kuva
44154335 David TC

Rättidiggarille Stone Islandin vaatteet ovat joka tapauksessa edelleen erittäin mielenkiintoista tavaraa. Vaikka SI:n kledjuja ei hankkisikaan, voi mielestäni jokainen vaateharrastaja fiilistellä merkkiin liittyvää luovuutta ja tarinaa. Mallistot ovat yli kolmenkymmenen vuoden iässäkin freesejä ja etenkin päällysvaatepuolelta löytyy aina "pakko saada" tuotteita.

Kuva
Stone Island Shadow Project 7ZZ4_Proof

Kuva
57154TTY2 30/30 Jacket

Kuva
57154T1Y1 Tela Stella 30th Anniversary
Jep, eeppinen aloituspost. That's how it's done.

Itse oon ollut todella pitkään kiinnostunut SI:stä, mut jotenkin brändin futiskytkennät on suolanneet lopulta joka kerta kun oon meinannu poistaa jonku rotsin. Yhteen aikaan tuli ebaysta metsästettyä jotain vanhaa Raso Gommato -parkaa, mut ostopäätöstä vaan ei saanu tehtyä. Oma futiksen katselu kun rajoittuu pääsääntöisesti EM- ja MM-kisoihin, niin jotenki ehkä SI-rotsin kantaminen on tuntunu vieraalta. Varmasti 90% lähinnä omaa nihkeyttä, mut onhan toi brändi poikkeuksellisen vahvasti assosioitunut futiskulttuuriin.

Toisaalta myös se vähä ahdistaisi, et SI:stä jengi tietää heti et nyt on kallista rotsia päällä. Joku Ten C jne olis stealthimpi vaihtoehto. Ainoastaan tietäjät tietää jne.
Todella kova postaus. Hienoja löytöjä kaivettu.

Itellä on SI-peacoat ja diggaan paljon ja jotkut tollaset teknisemmät kiinnostais paljon. Mutta noi terassikytkennät tosiaan tuntuu vähän vieraalta. Kerran baarissa joku hulin näköinen sälli antoi peukkua kun huomas logon rotsissa...
Loistava avaus tosiaan!

Vaikka nuo härskeimmät kiiltokamat ei mua oikein nappaa, niin kyllä SI:lta löytyy itseänikin kiinnostavaa kamaa. Kuinkas muuten SI:n sizing menee noin niinkun yleisellä tasolla? Onko sizeup, kuten olen ymmärtänyt?

Kuva

Kuva
Tyylikästä, esim. SI:n parka, kalastajahattu, viisnollaykköset, + trim trabbit tai vaikkapa NB:t toimii, mutta ei välttämättä itsellä. Kuulokkeista vielä Happy Mondays soimaan...

Kuva
Kiitos kaikille arvostuksesta!

wille kirjoitti:Loistava avaus tosiaan!
Vaikka nuo härskeimmät kiiltokamat ei mua oikein nappaa, niin kyllä SI:lta löytyy itseänikin kiinnostavaa kamaa. Kuinkas muuten SI:n sizing menee noin niinkun yleisellä tasolla? Onko sizeup, kuten olen ymmärtänyt?


Koot ovat melko "italialaisia", eli size-up saattaa monien vaatekappaleiden kohdalla oll paikallaan. Itse olen esimerkiksi M tai L kokoa riippuen aika paljon valmistusmaasta. kokeilin esimerkiksi viikonloppuna yhtä swetaria stockalla, jossa M-koko muistuttti lähinnä jotain Niken lihaspaitaa. XL ois ollut tuossa paidassa ihan jees.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.