oktopus kirjoitti:Toi on ns. Saksan malli


Ai saatana, todellakin - tästä on jo yli viis vuotta aikaa, mut tapaus vituttaa vieläkin. Asuttiin silloin Berliinissä ja reissulta palatessa lentoyhtiö kadotti meidän matkatavarat. No lupasivat selvitellä asiaa. Parin viikon päästä kyllästyttiin odottamaan ja alettiin kyselemään et onkohan laukkuja näkynyt. Kauheen setvimisen jälkeen jostain löytyi tyyppi, joka muisti jättäneensä kamat pari viikkoa sitten alakerran liiketilaan, koska ei oltu tuolloin kotona. Kukaan ei kuitenkaan ollut osannut kertoa tästä meille, vaikka vaimo oli ilmeisesti heti tapauksen jälkeenkin laukkujen perään soitellut.

No tällä välin liikkeen dorka omistaja oli tietenkin ehtinyt soittamaan tegelin pommiryhmän hakemaan kamat pois, koska omistajista ei ollut kuulunut mitään. Tyypille ei kuitenkaan noiden päivien aikana tullut kertaakaan mieleen rimpauttaa meidän ovikelloa, joka oli siinä samassa vitun konsolissa kuin sen oma summeri. Oli vielä mulle todella kyrpiintynyt hänelle aiheutuneesta vaivasta, kun kävin laukkuja kyselemässä!
oktopus kirjoitti:
kana kirjoitti:Taa oli enemmankin wtf-hetki. Asutaan siis 6. kerroksessa.

Kuriiri soittaa ovikelloa alhaalla. Avataan ovi, ja jaadaan odottamaan, mutta ketaan ei kuulu. Hetken odoteltua tulee kuriirilta tekstiviesti, jossa kuriiri kirjoittaa jattaneensa paketin 4. kerrokseen jollekin tyypille, koska meilla ei ollut ketaan kotona.


Toi on ns. Saksan malli


Jotenkin tassa kuitenkin hammentaa se, etta kuriiri ei jaksanut tulla hissilla 6. kerrokseen asti, vaikka viela soitti alakerrasta ovikelloa ja oltiin paikalla. Hyva, etta samaan taloon sai kuitenkin jatettya.
Jaahas. Seuraava paketti on nyt C. Harrisonilla. Nyt kun vielä tietäisi, että mikä se näistä 60:stä asunnosta on kun ei postiluukuissa eikö missään ole nimiä.

Huoh.
kana kirjoitti:Jaahas. Seuraava paketti on nyt C. Harrisonilla. Nyt kun vielä tietäisi, että mikä se näistä 60:stä asunnosta on kun ei postiluukuissa eikö missään ole nimiä.

Huoh.


Lisätään nyt vielä että kuriiri ei tietenkään ilmoittanut asiasta mitenkään. Satuin vaan katsomaan paketin seurantaa, ja huomasin, että paketti on toimitettu.
kana kirjoitti:
kana kirjoitti:Jaahas. Seuraava paketti on nyt C. Harrisonilla. Nyt kun vielä tietäisi, että mikä se näistä 60:stä asunnosta on kun ei postiluukuissa eikö missään ole nimiä.

Huoh.


Lisätään nyt vielä että kuriiri ei tietenkään ilmoittanut asiasta mitenkään. Satuin vaan katsomaan paketin seurantaa, ja huomasin, että paketti on toimitettu.


Taa nyt varmaan kiinnostaa kaikkia, mutta otin Fedexin aspaan yhteytta, ja kavi ilmi, etta paketti on onnellisesti naapurirapun kuulolaiteliikkeessa. Olishan se pitanyt arvata.
Mikä v*ttu siinä on että postin pitää edes olevinaan yrittää toimittaa mitään perille kun lopputulos on että vaikka kämpässä oltu 24/7 ja ovikello ei ole soinut niin seurannassa "Lähetystä on yritetty luovuttaa, mutta vastaanottajaa ei tavoitettu". Eikö olisi kaikille helpompaa että kantaisivat kaiken kaman suosiolla sinne lähipostiin heti aamusta ja tekstaria perään "tuu hakemaan ku ei me kuitenkaan saada soitettua ovikelloa". TTU!
Ei elama ole helppoa muuallakaan. Mun pitkan odotuksen jalkeen lahetetty Knockin grinderi on jumissa Australian tullissa, ollut jo toista viikkoa. Onneksi ostin jo viime viikolla papuja kun nain etta se oli saapunut kaupunkiin.
Hyvää tekstiä. Voi olla oikeassa noiden seurantasopimusten suhteen, mutta kyllä esim. USPS:n tai DHL:n seurantakin katkeaa rajalle, ja lähetys on seurantalimbossa, kunnes saapuu kohdemaahan, jossa taas toimii kohdemaan jakelijan seuranta.
Oli vielä yksi skenaario, jota ei ole tullut kokeiltua. Mitenkäs on kirjatun kirjeen kanssa joka on osoitettu firman osoitteeseen? Voiko sen kuitata respa, kuten kuriiripaketin vai jakaako ne sinne vain lapun että postista noutamaan? Vaikuttaneeko asiaan, että osoitteessa lukee nimen kohdalla Nimi/Firma?
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.