Noniin, ketju pelastettu ja kirjoittajat kiikutettu "keikari"-leimapisteen kautta derppilankaan.

Ei nyt mitään korkeaa huumoria ollut, mutta ei niin kovin vaarallistakaan.

Uroksen meininki on sinällään jo tuttua, enkä nyt tästä jaksa kauheasti enää hätkähtää. Ennenkin on tapahtunut esim. ketjun erottamista ja otsikon muuttamista vähätteleväksi/lapselliseksi, eikä kyse ole ollut mistään aprillipiloista tai perseilystä.

Moderaattorina voisit mielestäni pitää antipatiat vähän paremmin piilossa ja keskittyä siihen nettikiusaamiseen muualla.
Mun mielestä kaikki nämä "admin from hell" sekoilut Tampere- / insinööri- jne läppineen sopii erinomaisesti juuri tähän lankaan.

EDIT: Aiempaan tähän aiheeseen liittyneeseen DLA:n vastaukseen liittyen jossain kohtaa olisi hyvä päättää haluaako ylläpitäjät käsittää tämän foorumin ihan julkisena avoimena foorumina mihin keskustelu on tervetullutta vai ainoastaan oman pikkuporukan inside-juttuna jolloin kaikki muut voitaisiin rauhassa bannata. Nyt tuntuu olevan pari eri linjaa ylläpidon kesken.
No myönnettäköön että kaikki tätä skeneä seuraavat tietävät varmasti esim. Laurin taipumuksen häiriökäyttäytymiseen. Plussaa muuten tosiaan tosta ylläpidon suvaitsevaisuudesta erilaisille ihmisille, se on oikeasti hieno arvo tällaisessa foorumissa!
Ai siis oliko "spurdoilu" toi Laurin rolex-kuvapostaus? :---D

Mä luulin että jotain on poistettu ketju(i)sta ja oon missannut jotain. Nyt vasta hoksasin että aprillipäivän "tyhjensin ASP-tilin, ostin Rolexin" olikin tätä spurdoilua.

Kovaa kamaa.
Voi olla montaa mieltä, että oliko ko. aprilliviestit hauskoja vai ei, mutta en kyllä ajatellut, että niistä kukaan mieltään pahoittaisi.

Urokselle:
En oikein ymmärrä. Oma fiilis on sellainen, että olet viime aikoina lähtenyt provoilemaan minulle täysin yksipuolisesti.

Spoiler:
Tän ketjun viimeisimmän lisäyksen lisäksi esimerkiksi:

viewtopic.php?p=52868#p52868

viewtopic.php?p=36963#p36963

viewtopic.php?p=50418#p50418

Tai tapaus "Instagram-keskustelu":
Mun ajatukset instagram-keskustelussa ärsyttää sua -> Jaat ketjun siten, että näyn sen aloittajana ja muokkaat otsikoksi ~"Lapsellista vänkäystä instagramista". En muista laittamaasi tarkkaa sanamuotoa, eikä sitä tuosta enää näe, koska muutin otsikon. Häpeäpaalu-idea kuitenkin tulee selväksi.


****************

Omat negatiiviset fiilikset sua kohtaan ei kuitenkaan perustu mihinkään muuhun kuin siihen ihmisten kiusaamiseen ja halventamiseen, jota aloit tehdä vuosia sitten ja jatkat yhä. Sulla on ollut alusta alkaen jotain mua (ja monia muita) vastaan - syy ei kuitenkaan ole koskaan selvinnyt. Toivoisin näkeväni nettipersoonan takana sen sävyisämmän tyypin, mutta mahdottomalta tuntuu.

Parin vuoden ajan oon jättänyt ajoittaisesta ärsyyntymisestä tai kuittailupaikosta huolimatta sivaltelut pois ja ajattelin jatkaa samalla linjalla. Toivoisin, että siirtyisit vähättelyn, kuittailun ja likaisten modetemppujen sijaan vähintään tähän samaan metodiin?

Parasta olisi lopettaa koko kyräily ja jatkaa puhtaalta pöydältä. Kun lopetat ihmisten kiusaamisen ja vastavuoroisuutta löytyy, voin luopua omasta vihanpidosta heti ja lyödä kättä päälle.

Luulisin, että löytyisi muitakin.

Jos täältä kuitenkin löytyy useampi vakiokasvo, joiden mielestä aiheutan täällä esim. Urosta enemmän ongelmia, niin voin siirtyä oma-aloitteisesti lukijapuolelle.
Viimeksi muokannut Lauri, 04 Huhti 2016, 20:33. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
^ Hyvin kirjoitettu. Näin enimmäkseen sivusta seuraajana uroksen touhu on lapsellista ja muistuttaa lähinnä koulukiusaamista. Moderaattorin tulee harjoittaa myös itsesensuuria. Netissä ihmiset saattavat olla hyvin erilaisia verrattuna ns. oikeaan elämään, mutta ei se oikeuta käyttäytymään huonosti missään.

Laurin juttuja luen poikkeuksetta mielelläni.
Joo, kaikenlainen kiusaaminen ja kuittaillu on ulkopuolisen silmin ikävää seurattavaa. En tiedä tai ota kantaa siihen, onko se just tälle foorumille kuuluvaa kulttuuria. En tunne teidän keikarihistoriaa tms.
Tässähän täyttyy periaatteessa ihan klassisen kiusaamisen/kiusaajan tunnusmerkit.

Riittää, että toinen "on väärässä". Tämä oikeuttaa kiusaamiseen. Sitten me muut olemme lampaita ja hymistelemme asian hiljaa kuoliaaksi, kun emme halua omaa osaamme kurasta niskaan. Itsekin haudoin tätä postausta pari päivää. Sitten kun puolustavia puheenvuoroja alkaa ilmetä, keskitytään niissä enemmän siihen, miten kiusaaja on oikeasti ihan hyvä tyyppi.

Jos tästä asiasta on eri mieltä, kehotetaan kiusattua vaihtamaan maisemaa (kenen hiekkalaatikko, sen leikkejä leikit). Näin se menee koulumaailmassa ja aika usein työelämässäkin, kun paha olo pitää jotenkin purkaa toisiin ihmisiin. Ja se ei ole sarkasmia, eikä sitä saa kätkeä sarkasmin verhon alle.

Sorry avautuminen, yritin pitää kieleni kurissa niin paljon kuin mahdollista.
Ylläpito on keskustellut aiheesta uroksen kanssa, ja jatkossa uros pidättäytyy moderoinnista.

Ketju lukkoon kunnes savu on hälvennyt.

Jos jäi huolia, yv.
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.