Terve!

Kappas, tällaistakin keskustelua löytyy - sepä hyvä! Harvemmin tullut myyntipalstan ulkopuolisia juttuja seurailtua, mutta asia sattuu olemaan sen verran lähellä sydäntä, että here's my two cents. Helsingistä tosiaan ei oikein löydy asiantuntevaa tuoksukauppaa, mikä on mielestäni sääli. Ylipäätään tuntuu, että suomalainen tuoksuskene on liki olematon ja tarjolla on lähinnä isojen muotitalojen valikoima (kuten Stockalla ja Sokoksella). Designer tuoksuissa ei sinällään mitään vikaa, mutta niiltä puuttuu mielestäni usein identiteetti. Lahden Petit st. louisille pisteet minultakin. Heidi on ehdottomasti pätevin tuoksukauppias mihin tässä maassa olen törmännyt.

Oma tapani nauttia tuoksuista on enemmänkin erilaisten tunnelmien ja mielikuvien luojana, puhumattakaan muistijäljistä ja assosiaatioista. Eli kokea niitä eräänlaisina taideteoksina. Onkohan foorumilla muitakin, joita tuoksut itsessään kiinnostavat muutenkin kuin hajusteina? Esimerkiksi olisi siistiä, jos jostain löytyisi raaka-aineita tuoksuteltavaksi niin saisi paremmin kopin siitä, että miltä asia X luonnossa tuoksuu ja kuinka se on kiedottu osaksi parfyymia.

Onko kellään kokemusta dekantterien tilaamisesta tai löytyykö foorumilta kiinnostuneita dekantoijia (ts. jakamaan pulloja)? Lompakko kiittäisi kuin ei tarvitsisi aina ostella isoja pulloja - vaikkakin niiden estetiikka on osa kokemusta. Itse usein tuoksuttelen useita kertoja ja vaikka todella monesta pidän, lopulta vain osa on sellaisia joita haluan itselleni kokonaisen pullon.

Vinkkinä myös uusi (ja ainoa?) kotimainen tuoksubrändi Nakuna Helsinki: [https://nakunahelsinki.com/](https://nakunahelsinki.com/)

Viimeisin ostos itselleni oli Heeley Agarwoud
Tuoksut ovat mielenkiintoinen ja tärkeäkin osa "pukeutumista" ainakin minulla. Fyysisinä esineinä pullot ovat siistejä, siksi en itse oikein innostu testereistä ja kaikki omat tuoksut ovatkin nykyään 100ml pulloja koska ne ovat hienomman kokoisia kuin pienet. Kokoelmani oli hetki sitten suurempi, mutta päätin myydä rönsyjä pois jotta parhaat saa enemmän käyttöä.
Kaikki jäljelle jääneet ovat aika "peruskamaa" ja helppokäyttöisiä painaa aamuulla niskaan vaikka rankallakin kädellä. Mikään ei ole kammottava erikoistuoksu.

Bleu de Chanel - EDT
Armani Acqua di Gio EDT
Givenchy Gentlemen Only EDT
Issey Miyake Super Majeure
Hermes - Terre de Hermes EDT
Hermes - Terre de Hermes, eau tres fraiche
Hermes - Terre de Hermes, Intense Vetiver
Rasasi Egra (Creeg GIT alike)
Välillä tulee kausia kun tuoksut kiinnostaa enemmän. Nyt hakusessa olisi jokin vihreä, kesäisempi tuoksu. Nykyiset ovat hieman samantyylisiä vaniljaisia:

Hugo Boss Bottled Intense
Zara Warm Black (muistuttaa Tobacco Vanillea, ei valitettavasti enää myydä)
MM By the Fireplace

Sampleista mitä olen testannut erityismaininnan ansaitsee CdG se original, ihan järkyttävä katku :D. Kouros on tähänverrattuna miellyttävä, ja itseasiassa pidän siitä sen verran että pikkupullo kelpaisi. Perus sokkarivalikoimasta taas kiinnostaa YSL L’homme, joka vaikuttaa erittäin miellyttävältä perustuoksulta.
Arraa kirjoitti:Välillä tulee kausia kun tuoksut kiinnostaa enemmän. Nyt hakusessa olisi jokin vihreä, kesäisempi tuoksu. Nykyiset ovat hieman samantyylisiä vaniljaisia:

Hugo Boss Bottled Intense
Zara Warm Black (muistuttaa Tobacco Vanillea, ei valitettavasti enää myydä)
MM By the Fireplace

Sampleista mitä olen testannut erityismaininnan ansaitsee CdG se original, ihan järkyttävä katku :D. Kouros on tähänverrattuna miellyttävä, ja itseasiassa pidän siitä sen verran että pikkupullo kelpaisi. Perus sokkarivalikoimasta taas kiinnostaa YSL L’homme, joka vaikuttaa erittäin miellyttävältä perustuoksulta.


Oma maku on lievästi retroon kallellaan joten vihreitä suosikkeja ovat
CK Eternity edt
Tom Ford Beau de jour
Creed Green Irish tweed ja sen kloonini Rasasi Egra.
Hieman erilainen vihreä on Bottega Venetan Pour Homme
CdG Hinoki on se peruslähtökohta. Pari vuotta oon kesäsin käyttänyt Bon Parfumeuria laajan valikoiman ja mukavan hinnan johdosta. Näistä 902 eli Armangac-Kaneli-Tobacco blonde on suodattautunut suosikiksi mutta ehkä kohta voisi kokeilla taas muita.
Kuva
Suomessa ainakin beamhill taitaa näitä myydä.
Uusimpina lisäyksinä:

Kuva

Parfums de Marlyn Pegasus - tämä on loistava. Aivan timanttinen.


Kuva

Acqua di Parman Vaniglia - unisex-tuoksu perheen molempien osapuolten käyttöön.
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.