Oon nuorena poikana ollut niin kova Lynch -fanipoika, että ton kuuleminen nyt vähän ahdistaa. Ei silloin ollut mun tavoitettavissa mitään oikeita yhteisöjä, jossa keskustella ja analysoida tarkemmin häiriöittä (myöhemmin Leffatykin kulta-aika neverforget joo, mutta reaaliaikaisuus totta kai puuttui sieltäkin). Kaveripiirissä ei kukaan ollut kuullutkaan Lynchistä tai muista suurista, ja minä olin mukamas se outo. Osin tästä johtuen koko sosiaalinen katsominen ja kokeminen on vähän vierasta. Tai sit mulla on jotain traumoja, joita tarttis availla. Iskin nyt joka tapauksessa liittymispyynnön, jos vaikka kasvaisin ihmisenä.
Pakko sanoa ääneen, koska #groupthink hengessä aloin katsomaan ensimmäistä kertaa Twin Peaksiä alusta läpi.

En ole viihdekriitikko ja hyvin harvoin tuskastun huonoimpiinkaan romanttisiin komedioihin. Mutta Twin Peaksin 9 ensimmäistä jaksoa ovat olleet puuduttavaa kärsimystä, jota yleensä koen vain tosi-tv:stä. Seassa myötähäpeää aiheuttavaa ylinäyttelyä sekä aidosti huonoa huumoria. Liekö ongelmana yksinkertaisesti välissä olevat vuosikymmenet.

No, koska #groupthink, niin katson sarjan läpi ja sillä selvä!
itse haluan myös tuoda omaa vastarannankiiskeyttäni esille ja sanoa, ettei lynch ole tehnyt mitään edes etäisesti siedettävää viihdettä twin peaksin 1. seasonin jälkeen.
Pasteur kirjoitti:Pakko sanoa ääneen, koska #groupthink hengessä aloin katsomaan ensimmäistä kertaa Twin Peaksiä alusta läpi.

En ole viihdekriitikko ja hyvin harvoin tuskastun huonoimpiinkaan romanttisiin komedioihin. Mutta Twin Peaksin 9 ensimmäistä jaksoa ovat olleet puuduttavaa kärsimystä, jota yleensä koen vain tosi-tv:stä. Seassa myötähäpeää aiheuttavaa ylinäyttelyä sekä aidosti huonoa huumoria. Liekö ongelmana yksinkertaisesti välissä olevat vuosikymmenet.

No, koska #groupthink, niin katson sarjan läpi ja sillä selvä!

Joo et oo ainut, onhan se vähän teatterillista näyttelemistä ärsyttävine taustamusiikkineen, mutta silti omasta mielestä ihan kelpo teeveetä. Jollain tavalla todella spykedeelinen olo tuli välillä (onko se ainainen väsymys vai sarjasta johtuvaa).

Narcosin 3. tuottari oli yllättävän kova btw.
En ymmärrä, miten joku ei voi pitää Twin Peaksin ekasta kaudesta. Ylinäytteleminen on tyylikeino, jolla sarjaan tuodaan saippuaisuutta. Lisäksi ihmisten reaktiot suruun ovat oikeassa elämässä outoja, joten TP:ssa esitetyt ovat sinänsä realistisia.

Badalamentin musiikkia ei saa kritisoida. Parasta!

Sarjaa katsoessa kannattaa muistaa, että murhamysteeri on todella toissijainen kaikkeen muuhuun tapahtuvaan nähden. Laura Palmerin murhaajan paljastamisen jälkeen sarja syöksyi alamäkeä Lynchin ja Frostin siirryttyä sivuun, kunnes toisen kauden lopussa he tulivat takaisin. Sen seurauksena saimme TV-sarjan lopun, joka jäi vaivaamaan - pahasti. Onneksi 25 vuotta myöhemmin siihen palattiin. Paluun loppu olikin sitten täysin omaa luokkaansa.

Lynch ja Frost loivat sarjallaan maailman, johon voi upota pohjattoman syvälle. Sarjan kanssa voi ylipäänsä miettiä, mikä on totta ja mitä siinä oikeasti tapahtuu. Ja kaikki alusta ensimmäistä kertaa katsovat muistakaa katsoa ennen uuteen tuottariin syöksymistä Fire Walk With Me ja ainakin osa missing pieces -kohtauksista. David Lynch itse kehotti nimenomaan katsomaan elokuvan, koska se on paljon lähempänä kolmatta kautta niin teemallisesti kuin tyylillisesti. Kolmannen tyyliä voisi lopulta verrata pikemminkin Lynchin tuoreempiin töihin, kuten Mulholland Driveen.
The Deuce – pilotin perusteella IVK.

Kuva

Ennakkopelot retrolämmittelystä hälveni samantien, konteksti tuntu täysin aidolta. Tupakansavu ja ahdistava tunkkaisuus tulee ruudusta sieraimiin.

Kerronnassa ja yleisfiiliksessä paljon The Wiresta tuttua meininkiä.
Pitänee katsoa vähän pidempään, mut ekan jakson ja Francon tuplaroolituksen perusteella kyl heittäisin romukoppaan. Mut koska oli niin paljon Wiren jengiä mukana ja David Simon, niin pitänee antaa muutama mahdollisuus lisää.
The Deuce todellakin vaikuttaa lupaavalta.
Sopivan hikinen meininki.

Snowfall on kanssa todella kova.
Eka kausi taisi just tulla päätökseensä.
Korealainen Salainen metsä on todella koukuttava. Aloitin katsomaan viikonloppuna ja yöunet ovat tuhoutuneet päätöksen myötä. Pääosassa siis eräänlaisen lobotomian kokenut syyttäjä, joka yrittää selvittää murhamysteeriä korruptoituneiden kolleegoiden keskellä. Lobotomiasta johtuen päähenkilöltä puuttuu kokonaan empatiankyky. Toisaalta persoonallissuushäiriöstä kärsivä tai muuten kylmästi käyttäytyvä päähenkilö ei ole järin omaperäinen ratkaisu. Tulee mieleen ainakin Silta-sarjan naispoliisi ja Gillian Andersonin hahmo The Fallissa. Tästä huolimatta sarjan päähenkilö jaksaa kiinnostaa.

Iso miinus kuitenkin siitä, että Samsungin puhelimia ja Hyundain autoja on tungettu jokaiseen otokseen.
mä katoin tota salaista metsää kymmenisen jaksoa, mut sit meni hermot vähän sellaseen yliyrittämiseen. 16 jaksoa taitaa olla tuossa ekassa kaudessa kokonaisuudessaan? tuntuu että se sarja on pelkkää twistiä twistin perään. samalla jännitettä rakennetaan kohtauksissa vähän liian järein asein. varsinkin joka jakson loppuhuipennus musiikkeineen alkaa lähennellä sellaista bruckheimer-elokuvan leveliä, huonolla tavalla. kai tuo silti pitää katsoa loppuun kun se kerran tuli aloitettuakin. uskon vaan, että siinä on hyvä potentiaali heitetty hukkaan. toimivamman kokonaisuuden olisi saanut aikaan ihan vaan ottamalla jalka pois kaasulta ja tiivistämällä tarina kymmenen jakson mittaiseksi.

the deuce kiinnostaa todella paljon. pitää vaan säästellä siihen asti että kaikki ekan kauden jaksot on ulkona.
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.