Joo, uusin jakso oli kyl taas sellaista kamaa että oksat pois ja runko ja juuret ja maa ympäriltä.

Nautin suunnattomasti, ja oon ihan helvetin pihalla.

Jos yhdessä spekulointi kiinnostaa, tsek Facebookista ryhmä: TUPLA HUIPPUJEN SALAISUUDET.
Vähän hypen ja muutenkin nostojen jälkeen tuli tsekkailtua The Handmaid's Talen eka kausi lävitse. Oli erittäin väkevä, pitkästä aikaa sarja jonka jaksoihin oli helppo uppoutua sisään. Kelailin vielä lukaista kirjan pois alta niin voi sitten kehua onnistuneesti fanipojaksi itseään.
Pojat, 9 ja 12, katsovat televisiosta Bond-leffaa Octopussy (16). Vanhemmat eivät jaksa katsoa loppuun, vaan menevät nukkumaan, mutta sanovat vanhemmalle lapselle, että älä anna nuoremman nukahtaa sohvalle, vaan katso, että menee omaan sänkyynsä nukkumaan.

Vartin päästä, juuri kun vanhemmat ovat nukahtanert, kuuluu huutoa: "Älä nukahda!!!" ja toinen huutaa yhtä kovaa takaisin "En mä nukahdakaan". Tätä jatkuu viisi, kuusi kierrosta muutaman minuutin välein, kunnes leffa loppuu, ja lapset menevät nukkumaan. Seuraavana päivänä ei enää katsota Bondia. Nice story, true story.
Twin Peaks (uusi) on edelleen parhautta. Jakso jaksolta olen enemmän pihalla, mutta ei haittaa. Annan vain sarjan viedä.
Pepe kirjoitti:Twin Peaks (uusi) on edelleen parhautta. Jakso jaksolta olen enemmän pihalla, mutta ei haittaa. Annan vain sarjan viedä.


Sama. Itse laitoin (vihdoin) tilaten Laura Palmerin päiväkirjan, Cooperin elämänkerran ja Salaisen Historian.
Lowri kirjoitti:
Pepe kirjoitti:Twin Peaks (uusi) on edelleen parhautta. Jakso jaksolta olen enemmän pihalla, mutta ei haittaa. Annan vain sarjan viedä.


Sama. Itse laitoin (vihdoin) tilaten Laura Palmerin päiväkirjan, Cooperin elämänkerran ja Salaisen Historian.


Salainen historia on hyvää lisälukemista ja siitä saa ehkä jotain tähän uuteen. Nuo kaksi muuta ovat mitä ovat, mutta ihan kivaa lukemistoa.
Twin Peaksin loppu oli aika huh huh -osastoa. Sarja oli about parasta tv:tä koskaan. Tai en tiedä voiko sitä edes verrata näihin normaaleihin prestiisisarjoihin. Huikeaa tykittelyä alusta loppuun. Jos jollakin on sarja katsomatta, niin korjatkaa virhe pikaisesti.
^ Komp kaikkeen! Kunnon spektaakkeli, hemmetti! Kaksi viimeistä jaksoa tuli katsottua yövuoron jälkeen aamulla ilman välinokosia ja oli kyllä kunnon olot, kun valvominen vielä veti aika herkäksi. Ensin tuntu että perävaunurekallinen tuntemuksia vyöry yli tokavikan jakson aikana ja sama saatanan rekka peruutti vielä yli viimesen jakson aikana. HUHHUH!
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.