walt kirjoitti:Mutuna heittäisin, että riittävä uni, terveet elämäntavat ja geenilotossa voittaminen ovat aika paljon olennaisempia kuin voiteet parikymppiselle.


Entäs me kyseisessä lotossa hävinneet?

Oon kovasti etsiskellyt sopivia tuotteita hyvin rasvaiselle sekaiholle. Hämmentävästi siis iho on sekä kuiva ja kiristävä että äärimmäisen öljyinen, tosin jälkimmäistä vain kaulan, kasvojen ja päänahan alueelta. Fuk. Tähän lisätään aknen kauttaaltaan appelsiiniksi arpeuttama kasvojen iho ja punoitus.

Kosteuttamalla voi jonkin verran hillitä ihon luonnollista öljyntuotantoa, toistaiseksi oon todennut parhaaksi pienessä sinisessä purkissa myytävän Body Shopin jotain merilevää sisältävän voiteen, joka maksaa 30€ / 30ml. sekä kesäkäyttöön apteekeista pienessä pullossa saatavan La Roche - Posay'n matte-aurinkolotionin. Näiden kanssa öljyä tarvitsee imeyttää tahmaiselta naamalta paperiin vain muutaman kerran päivässä.
Parempiakin tietty vois olla, ja erityisesti hiuksille etsin jotain ratkaisua jolla pysyisivät puhtaana enemmän kuin nykyiset n. 6 h pesusta.
Hiuksiin SIM System 4 -sarjan tai Bio+ shampoo. Kasvoille COSRX Advanced snail 92 -voide. Muutenkin korealaiset tuotteet kannattaa tarkistaa.

Jos ihan oikeasti haluat apua, suosittelen ihotautilääkäriä. Esim Hannu-Pekka Happonen osaa tuollaisiin ongelmiin antaa apua. Joku Roa-kuuri ja pieni ylläpitoannos ei kuvauksen perusteella kuulosta yhtään hullummalta idealta.
James kirjoitti:
Arraa kirjoitti:Tajusin tuossa juuri että täysi-ikäisyyttä alkaa olemaan kohta täynnä lähes puoli vuosikymmentä, joten silmänympärysvoiteet kiinnostelisi tulevaisuutta silmälläpitäen. Käyttääkö kukaan, huomaako mistään edes että käyttää? Myös suositukset tervetulleita.


Itse tulee nykyään käytettyä lähinnä Marketti tavaraa... en ole suurta eroa huomannut muutaman kuukauden otannalla esim. biothermiin tuotteisiin. Lähinnä tärkein et pesee kasvot ja heittää jotain kosteutusta päälle.

Parhaiten toimii kuitenkin hyvät yöunet ja loma :)...

Suosituksena siis silmäpussien välttämiseen on et älä ala yrittäjäksi, perheelliseksi tai suuntaudu myyntiin tai mihinkään muuhun tulosvastuulliseen duuniin.


Tähän viel se, että stressi on haitallista etenkin, jos sen ajattelee olevan huono asia. Kun stressi ei aiheuta voimattomuuden tunnetta ja ahdistusta, vaan puskee eteenpäin, ei se yleensä vaikuta terveyteen negatiivisesti. Olennaista lienee siis sopiva määrä kiirettä. Ruokavalio vaikuttaa kans ihonkin hyvinvointiin.

Jos oireet alkaa olla ketjussa kuvatun kaltasia moniongelmia, suosittelen kans ihan ihotautilääkäriä.
Pepe kirjoitti:Hiuksiin SIM System 4 -sarjan tai Bio+ shampoo. Kasvoille COSRX Advanced snail 92 -voide. Muutenkin korealaiset tuotteet kannattaa tarkistaa.

Jos ihan oikeasti haluat apua, suosittelen ihotautilääkäriä. Esim Hannu-Pekka Happonen osaa tuollaisiin ongelmiin antaa apua. Joku Roa-kuuri ja pieni ylläpitoannos ei kuvauksen perusteella kuulosta yhtään hullummalta idealta.
Happoselle suositus täältäkin.
vapahtaja kirjoitti:
James kirjoitti:
Arraa kirjoitti:Tajusin tuossa juuri että täysi-ikäisyyttä alkaa olemaan kohta täynnä lähes puoli vuosikymmentä, joten silmänympärysvoiteet kiinnostelisi tulevaisuutta silmälläpitäen. Käyttääkö kukaan, huomaako mistään edes että käyttää? Myös suositukset tervetulleita.


Itse tulee nykyään käytettyä lähinnä Marketti tavaraa... en ole suurta eroa huomannut muutaman kuukauden otannalla esim. biothermiin tuotteisiin. Lähinnä tärkein et pesee kasvot ja heittää jotain kosteutusta päälle.

Parhaiten toimii kuitenkin hyvät yöunet ja loma :)...

Suosituksena siis silmäpussien välttämiseen on et älä ala yrittäjäksi, perheelliseksi tai suuntaudu myyntiin tai mihinkään muuhun tulosvastuulliseen duuniin.


Tähän viel se, että stressi on haitallista etenkin, jos sen ajattelee olevan huono asia. Kun stressi ei aiheuta voimattomuuden tunnetta ja ahdistusta, vaan puskee eteenpäin, ei se yleensä vaikuta terveyteen negatiivisesti. Olennaista lienee siis sopiva määrä kiirettä. Ruokavalio vaikuttaa kans ihonkin hyvinvointiin.

Jos oireet alkaa olla ketjussa kuvatun kaltasia moniongelmia, suosittelen kans ihan ihotautilääkäriä.


Ehkä lisäisin, että vaikka draivi olisikin hyvä niin kroonisena kiire kuitenkin tekee hallaa jos välissä ei ole palauttavia jaksoja. Sellainen se taitaa ihmisen umpieritys olla.
Kirjoitin lyhyen oppaan heitä varten, jotka haluaisivat pitää ihostaan parempaa huolta, mutta eivät tiedä, että mistä aloittaisivat. Ihoni ei ole huikea, mutta se on parantunut vuosien mittaan huomattavasti. Olen päässyt aknesta eroon, ja ihoni voi paremmin kuin koskaan.

Kasvojenhoidon pikaopas ja esimerkkirutiini

1) Puhdistaminen

Kasvot kannattaa puhdistaa ihotyypistä riippuen kerran tai kaksi päivässä. Kasvoilla ei kuulu tuntua kuumotusta, kireyttä, pistelyä tai ärtyneisyyttä pesun jälkeen. Oireet viittaavat liian voimakkaaseen tai huonosti formuloituun pesuaineeseen.

Kerran päivässä riittää kuivemmalle iholle, mielellään illalla. Kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla, sopii rasvaisemalle iholle. Liika peseminen voi kuivattaa ihoa, mikä voi johtaa kuivalla iholla sen ärsyyntymiseen ja rasvaisella iholla lisääntyvään talin erittymiseen. Toisaalta, rasvaisen ihon liian vähäinen peseminen johtaa ihohuokosten tukkiutumiseen, mikä myös voi lisätä talin erittymistä.

Pesuaineet voi jakaa karkeasti ottaen kolmeen luokkaan. Niitä ovat:

a) vaahtoavat pesuaineet, mitkä usein sopivat rasvaiselle tai akneen taipuvaiselle iholle,
b) vaahtoamattomat pesuaineet, mitkä usein sopivat kuivalle tai herkälle iholle, ja
c) öljyt. Nämä puhdistavat tehokkaasti ja hellävaraisesti jokaisen ihotyypin, mutta oikean öljyn löytäminen voi olla työlästä. Pähkinänkuoressa, öljy liuottaa öljyn, puhdistaen talin ja muut liat kasvoilta, mutta samalla kosteuttaen kasvot.

2) (Mahdolliset) kuorinnat ja muut hoidot

Kuorinnat voi jakaa karkeasti ah- ja bh-happoihin:

Alfahydroksihappoja ovat esimerkiksi maito-, glykoli-, ja mantelihapot. Nämä usein sopivat kuivemmalle tai herkemmällä iholle. Nopeuttavat ihon pintakerroksen uusiutumista, parantaen tekstuuria. Lisäävät ihon valoherkkyyttä, eli palat pahemmin ja nopeammin, ellet käytä aurinkovoidetta. Kannattaa käyttää iltaisin.

Betahydroksihapoista tunnetuimpia on salisyylihappo. Kuorii syvemmältä kuin ah-hapot, puhdistaen ihohuokoset talista ja muusta paskasta. Sopii usein rasvaiselle, akneen taipuvaiselle iholle. Ei lisää valoherkkyyttä, mutta voi kuivattaa ihoa.

Alfa- ja beta-jaottelun lisäksi mainitsemisen arvoisia aineita ovat:

Benzoyyliperoksidi hoitaa aknea tehokkaasti. Lisää valoherkkyyttä. Mainittakoon, että 2,5%-vahvuus on todettu aknen hoitoon yhtä tehokkaaksi kuin korkeammat pitoisuudet, mutta se on iholle hellävaraisempi.

A-vitamiinipohjaiset valmisteet, retinoidit, toimivat kuten ah-hapot, nopeuttaen ihon pintakerroksien uusiutumista. Tästä syystä yleisiä erilaisissa anti-aging tuotteissa.

Atselaiinihappo hoitaa aknea erittäin tehokkaasti, ja hellävaraisemmin kuin benzoyyliperoksidi. Auttaa myös ihon punaisuuteen.

Erilaisia seerumeita on aivan vitusti joka tarkoitukseen.

3) Kosteutus

Kosteuttaminen on erittäin tärkeää ihon hyvinvoinnin kannalta, sillä se palauttaa pesemisen poistamat rasvat iholle. Geelit sopivat usein rasvaiselle iholle, paksummat rasvat kuivalle iholle. Jos ihosi näyttää hirveän rasvaiselta voiteen imeydyttyä, etsi kevyempi voide. Jos iho tuntuu kuivuvan päivän mittaan, etsi paksumpi voide.

4) Aurinkosuoja

Hidastaa ihon ikääntymistä merkittävästi. Tärkeää, jos käytät valoherkkyyttä lisääviä aineita. Monet englanninkieliset sivut suosittelevat käytettäväksi ympäri vuoden, Suomen uv-asteikot huomioiden riittänee, että käyttää kesäisin. Vältä palamista ja ruskettumista, sillä ne vanhentavat ihoa voimakkaasti ja kohottavat ihosyövän riskiä.

Esimerkiksi näin

Aamulla peset kasvot vedellä, laitat kosteusvoidetta ja kesäpäivinä aurinkorasvaa.

Illalla peset kasvot pesuaineellasi, käytät valitsemaasi hoitavaa tai kuorivaa tuotetta, ja laitat kosteusvoidetta.

Muita muistiinpanoja

Kasvojenhoitorutiinin tarkoitus on tuottaa miellyttävän tuntuinen iho. Tämän lisäksi hyvin hoidettu iho ikääntyy huomattavasti hitaammin kuin tilanteessa, jossa sen hoito on laiminlyöty.

Älä anna rasvainen-kuiva-akselin rajoittaa ajatteluasi liikaa. Monien iho on jonkinlainen alueellinen yhdistelmä näitä, ja ihon herkkyys vaihtelee yksilöittäin. Oma ihoni rasvoittuu otsalta ja nenältä, kuivuu muualta, saan helposti finnejä leukaan. Ihoni on poskilla paljon herkempi kuin muualla kasvoilla.

Skincareaddiction- ja Asianbeauty-redditit tarjoavat paljon luettavaa.

The Ordinary on tyylikäs ja edullinen merkki. Sivuilla paljon tietoa ihonhoitotuotteista. Deciemin omistuksessa myös kalliimpia linjoja, joissa käytetään mitä siisteimpiä aineita.

Jos kärsit aknesta, pidä kaikki kasvoihisi koskeva mahdollisimman puhtaana. Koskee tyynyliinoja, Asketin kaulahuivia, kännykkää, laseja, kypärää, ja muuta.

Sivusin asiaa jo kohdassa 1, mutta minkään ihonhoitotuotteesi ei lähtökohtaisesti kuulu aiheuttaa poltetta, kuumotusta tai muutakaan poikkeavaa tuntemusta. Esimerkiksi useat kasvovedet sisältävät paljon alkoholia, joka voi kirvellä tai polttaa. Monet tuotteet sisältävät esimerkiksi mentolia, antaen viileyden tunteen. Nämä ovat ihosi tapoja kertoa sinulle, että sitä ärsyttää. Poistu mentaliteetista, että polte kertoo tuotteen toimivan. Tämä näkemys on peräisin aasialaisen ihonhoitoperinteen tutkinnasta. Minusta tuntuu, että tämä on sen isoin yksittäinen ero verrattuna länsimaalaiseen ihonhoitoperinteeseen.

Ja tärkein - your mileage may vary. Ehkä jokin foorumisuosikkituote ei toimi kasvoillesi, ehkä hiekkapaperi on paras tapa ihosi kuorimiseen.
^No nyt on hyvää kontribuutiota. Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa. Laiskana miehenä kysyisin mistä noita The Ordinaryn linimenttejä kannattaisi katsella? Ihan tavan kosteusvoide hakusessa.
Niiden oma verkkokauppa, en ole nähnyt Suomessa missään kivijalassa. Ruotissa Sephora taitaa myydä.

Mainitaan myös, että iHerb-lafkalla laajat valikoimat ihonhoitotuotteita yleensä (tosin eivät myy Ordinarya), tullimaksujen ja verojenkin jälkeen usein halvempaa kuin Suomessa.
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.