Menin pizzamixiin vuosi sitten suosituksen perusteella. Otin mukaan, ja tuli mieleen pakastepizza. Pitäisi varmaan syödä paikanpäällä ja muita kuin yhtä pizzaa niin olisi reilu arvio. Tiramisu myös kuulemma hyvä, ja olikin käydessäni loppu.

Haluaisin tykätä, ja pitäisi varmaan antaa uus mahdollisuus.
Teen juonnissa siirrytty näihin S-ryhmän Tesco Finest -tuotteisiin. Etenkin tuo oikeanpuoleinen on erittäin maukasta.

Kuva
Earl Grey musta tee myös ok, mutta on kyllä jäänyt lähinnä kaappiin itsellä kun menin ostamaan Veiströmiltä Japanilasta luomu Sencha teetä. Maksaakin kyllä näämmä 10 kertaa enemmän per kg. Toisaalta pusseja harvemmin jaksaa käyttää montaa kertaa, mutta paremman teen jaksaa laittaa kannun sihdissä jääkaappiin ja käyttää muutaman kerran, joka vähän tasaa hintaeroa.
^^ Tescon Earl Grey otettu myös käyttöön. Hyvää ja mukavaa vaihtelua. Melko kauan ollut juomatta Earl Greytä, koska aikoinaan kotona lapsena/nuorena oli sitä aina, ja tuli ikään kuin kiintiö täyteen. Omassa käytössä nykyisin vaan kätevintä nämä pussiteet. Joskus kauan sitten tullut kyllä hauduteltuakin.

Tällaisia espanjalaisia paahdettuja ja suolattuja maissinjyviä en ole onnistunut löytämään vielä muualta kuin Puhoksen Alanya Marketista. Kohtalaisen eksoottinen kokemus käydä aina tuolla. Muuten ei tule kyllä näitä erilaisia etnisiä myymälöitä juuri hyödynnettyä, vaikka melkoiset valikoimat kaikenlaista.

Kuva
Olikohan tällaista jossain muuallakin Suomessa? Mutta ihan hauska kokemus, kun ei ole tullut aiemmin tällaisessa käytyä. Kauppakeskus Eastonin liukuhihnasushipaikka.

Ylähihnalla aasialaistyyppistä lämmintä ruokaa, jättikatkarapuja, lihaa ja myös mm. simpukoita. Alhaalla erityyppisiä susheja. Lisäksi bonuksena satunnaisia jälkiruokia. Itse söin friteeratut banaanit alkupalaksi, kun luulin kanaksi ja jäätelön sitten jälkiruoaksi.

Kuva
Spoiler:
Kuva
Kuva
^ebay + ko. tuotteiden googletus.
Aikaisemmin piti ostaa labravehkeitä ja muuta skeidaa.
Nykyään saa satasella perhekäyttöön toimivan yksikön posteineen.

Ihan kiva tekniikka, mutta itse aina vierastanut jostain syystä.
Erinomaisen hyvä apu suurtalouskeittiöille toki.
Anova on toiminut hyvin itsellä (aikoinaan jo Kickstarterista hankittu), mutta suoraan sanoen jäänyt alkuinnostuksen jälkeen suht vähälle käytölle. Tähän tosin vaikuttaa nykykämpän vaatimattomat tilat, nihkeä pitää ruokapöydällä porisemassa pitkään ja ihan pikkukokkailuun tuo on epäkäytännöllinen (vaikka esim tosi hyvän munakkaanhan tuolla saa aikaiseksi).

Ruokavaliosta on kotioloissa kans aika tehokkaasti hävinnyt lihansyönti, joten senkin takia ei ihan kauhee tarve ollut tuolle. Suurien lihakimpaleiden kokkailussa hyödyt ehkä selkeimmät. Toisaalta vois olla kyl hyvä testaa, että miten sous videssä kasvissafkat toimii.
Anova on toiminut kyllä hyvin, ei oo pahan hintainen ja plussaa siitä että ei tartte käyttää puhelinta sen säätämiseen (vrt Joule, joka on snadisti tehokkaampi mutta käyttö on appin välityksellä). Alennuskoodilla saa yleensä vielä pikkuisen hinnasta pois.

Itse käytän anovaa pääasiassa 10 l kattilan kanssa. Muovilaatikot on kanssa ok, mutta kattilalle löytyy myös muuta käyttöä. Lisäksi kantsii ehdottomasti hankkia suoraan vakuumipakkauslaite.

Omasta mielestäni sous vide ei itsessään ole mikään autuaaksi tekevä valmistustekniikka, vaan yksi vaihe ruuan valmistuksessa. Jos lihasta puhutaan, niin sous vide-barbeque yhdistelmä on erittäin toimiva ja helpottaa hyvin onnistuneenlopputuloksen saavuttamista. Pelkän pihvin paistamisessa sv ei oo hyvä, reverse sear tuottaa paremman lopputuloksen. Kasvisten kanssa säätämisessä sv:llä on ehdottomasti paikkansa, esim. kasvisliemen tekeminen on varsin ässä temppu. Hämmentävästi myös varsin yksinkertainen juttu kuten perunoiden valmistaminen saa ihan uusia piirteitä sv:n kanssa.

https://www.seriouseats.com/2016/07/foo ... ulder.html

https://www.seriouseats.com/2016/08/the ... almon.html

https://www.seriouseats.com/2017/03/how ... steak.html
Lue lisää alueelta Kulttuuri & lifestyle tai katso uusimmat viestit.