Foorumin virkamiehet huomio! Kävi niin, että sain duunin ministeriöstä ja nyt pitäisi ehkä vähän skarpata työvaatetusta. Minkälainen pukeutumiskoodi ministeriöiden virkamiehistöllä on? Ymmärrän että nämä varmaan vaihtelevat ministeriöiden ja tehtävien välillä.
Vaihtelee paitsi ministeriön ja tehtävän myös tilaisuuden mukaan. Kun pitää edustaa tai hoitaa sidosryhmiä niin sitten sprigiä päälle. Back office hommissa ei niin väliksi. Nyt tosin taitaa olla vahvat etätyösuositukset vielä melkein joka paikassa, joten satsaisin collareihin.
Mulla on joskus ollut These Glory Daysin merino- ja lampaanvillaneuleet ja kauluspaita. Kai ne oli ihan ok, ihan peruskäyttövaatetta. Merino nukkaantui mutta niin on nukkaantuneet kyllä kaikki muutkin ja kauluspaita oli tosi slimmi, joten hiukan kun otin hintaa niin kiertoon meni.

Sen huomasin että jälleenmyyntiarvo on nolla. Opiskeluaikana meni, mutta nykyisin työukkona panostan hiukan laadukkaampaan tai ainakin ajatuksen tasolla laadukkaampaan (=oikeusvaltiossa tehtyyn, saa myytyä kun ei enää mahdu päälle). Noilla on kyllä kivannäköisiä vaatteita ja ennen kaikkea niiden vaatteissa on joskus jopa vähän väriä, mutta valtaosa tehdään Bangladeshissa tai Kiinassa. Kai sielläkin vaatteita osataan ommella, mutta menee jotenkin maku kun miettii millainen paikka vaikka se Kiinakin on. Tiättehän, uiguurit ja Hongkong ja Venäjän kaa kaveeraaminen ja kaikki. Välttelen aina kun voi.
Samo kirjoitti:Kokemuksia Voltin "omasta" merkistä these glory days?


On jotain niiden vaatteita kaapissa. Mun mielestä ihan hintansa väärtejä. Toki sama kuin kaikissa muissakin vastaavissa, että kaikki ei ole ihan yhtä kuratoitua kuin vaatefoorumi-merkeillä. Eli, toisin sanoen kannattaa hypistellä kankaat livenä.
Samaa pohdin nyt These Glory Daysista. Uuden tumman puvun tarve olisi kriittinen ja tasapainottelen tässä budjetin kanssa 300-600 € ja eri vaihtoehtojen kuten Tiger of Sweden ja Suitsupply välillä. Tämä https://voltfashion.com/fi/bundle/these ... VY-SUIT-RF myös pisti silmään ja näyttää ainakin perussiistiltä, mutta laatua en osaa kyllä arvioida. Osaako joku täältä arvioida tän ja esim. Suittarin välillä?
Hae suosiolla Suittarista, jos olet valitsemassa noiden välillä. Rakenne ja hyvinkin myös materiaalit ovat astetta parempia kuin ruotsalaisilla (Suittarilla irtoliinoitus rinnassa vs. liimatuenta) ja takin pituus on perinteisempi eli parempi.
alhazen kirjoitti:Hae suosiolla Suittarista, jos olet valitsemassa noiden välillä. Rakenne ja hyvinkin myös materiaalit ovat astetta parempia kuin ruotsalaisilla (Suittarilla irtoliinoitus rinnassa vs. liimatuenta) ja takin pituus on perinteisempi eli parempi.

Kiitos vinkistä. Tuo rinnan irtaliinoitus/liimatuena oli itselle uusi asia ja niihin tuli perehdyttyä nyt vähän enemmän.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.