Kuinkas paljon nuo Diemmet venyvät käytössä? Tilasin kahta kokoa, joista pienempi on tyköistuvampi. Isommat olisivat muuten hyvät, mutta puristavat akilleen kohdalta epämukavasti. Tuttu vaiva turvakengistä.
juha kirjoitti:Lähtökohtaisesti on mielestäni virhe laskea sen varaan, että kengät venyvät käytössä sopiviksi.

Sama huomio. Venyminen on tosi vähäistä. On kokemuksia siitäkin, että aluksi on tuntunut vähän pieneltä, mutta käytössä muuttunut sopivaksi. Jos kenkä tuntuu selkeästi kapealta tai pieneltä, ei se siitä käytössä ikinä hyvin istuvaksi muutu. Parempi palauttaa tai etsiä paremmin istuva lesti. Vähän voi saada anteeksi ja joskus se vähän on tarpeeksi.
Postatkaa mustia hiking bootseja.

Tajusin että mulla ei ole oikein kunnollisia talvikenkiä. Käyttö pääosin kaupungissa mutta joskus umpihangessakin. Mustien farkkujen kanssa (ihan kuin jalassa olisi ollut mitään muuta viimeiseen puoleen vuoteen).

Avoriazit liian keikarit ja jotkut salomonit liian järkevät. Nää ROAt vähän kiinnostelee:
Kuva
Kiitti vinkeistä! Kyllä niissä sais vahän teknoa olla, noi Diemmet on tosi siistit. Hokan tarjonta täytyy myös tarkastaa ja Kuomat epäironisesti todella kovat.

Tässä vielä muutamia mitä oon katellut.

Diemme Balbi:
Kuva

Suicoke Bower:
Kuva

Yeezy 950, saatavuus heikohko:
Kuva
Paraboot Yosemite on omaan silmään tylyn upea.
Kuva

Odotin aika paljon Tarvaksen korkeammalta mallilta, mutta jäi jotenkin näpyksi. Eikä tätä taida edes olla kokonaan mustana. Itsellä on kyllä ne matalammat ja diggaan 10/10
Kuva
Tuo Tarvaksen korkea malli näyttää siltä, että se on Makian mallistosta. Harmi, koska brändi on muuten niin mielenkiintoinen.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.