orSlow on jälleen yksi kova merkki Japanista. Merkin takana on Ichiro Nakatsu niminen herra, joka hankki osaamisensa alunperin Okayaman denimkuvioissa. Merkin nimi tulee ilmeisesti sanoista "originality" ja "slow". Sanalla slow viitataan lafkan nettisaitin mukaan laadukkaisiin valmistustapoihin, aikaa kestävään tyyliin (vastapaino fast fashionille) sekä rauhalliseen elämäntapaan.

Vaikka orSlow:n juuret ovat vahvasti workwear-, military- ja ihan yleisesti USA-klassikoissa, on Nakatsun visiona tuoda nämä vaatekappaleet nykypäivään erittäin harkittujen yksityiskohtien avulla. Toisaalta valmistustekniikat ovat usein perinteitä kunnioittavia ja orSlow:n ateljee Hyogossa Japanissa onkin ilmeisesti aikamoinen ompelukonemuseo. Esimerkiksi postauksen lopun lookbook-kuvissa (Gentry NYC) näkyy hienosti orSlow:n rättien leikkaus - aidoimpien reprojen laatikkomaisuus loistaa poissaolollaan, mutta toisaalta klassikoista tuttu rentous on säilytetty.

Tarvitaanko tähän maailmaan vielä yksi perusvaatteita tekevä lafka? Moni pitänee orSlow:n rättejä tylsinä ja tavallisen näköisinä. Luulen kuitenkin monen foorumilaisen diggailevan merkin panostusta yksityiskohtiin ja laatuun. Itse olen ollut hyvin vaikuttunut merkin cargoista, jotka vähän aikaa sitten poistin. Erityisen loistava on housujen leikkaus, joka tuntuu täysin loppuun asti suunnitellulta ja jollain tapaa järkevältä.

Oman kokemuksen ja fitpicien lisäksi vaatteiden mitoitukset ovat mielestäni erittäin hyvin suunniteltuja. Lisäksi värit ja tekstuurit ovat aivan huippuluokkaa (vahva osoitus Nakatsun tekstiilituntemuksesta), kannattaa käydä ihmettelemässä jos tulee reissussa vastaan.

Itsellä ainakin farkkurotsi, chambray ja 105-fitin farkut (ehkä pestynä) listalla.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva



Euroopassa orSlow:ta myyvät mm. OiPolloi, Bureau ja Superdenim

Kuvia ja tietoja pöllitty Beamsin stoorista.
Hieno ketjunavaus taas!

OrSlow on mahtava, itsellä on lafkan fatiguet ja nuo 105 standard fit denimit, molemmat ihan ehdottomasti suosikkihousuja.

Tässä joitain omia kenkiintuijotteluorslowfittejä, instan puolelta toki jo tuttuja:

Kuva
Kuva
Kuva

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

tästä näkyy vähän tota standard fittiä
Kuva

#lahjepropaganda
Kuva

@rusettipasta
^^Kiitos! Hyvät setit, fatiguet ja Parabootit aivan mahtava yhdistelmä. Michaelit rupes kuumottaa yhä enemmän kun poistin noi cargot... Noi tie dye sukat ja bostonit kanssa kova. Pitää kattoa jos nappais jostain alesta noi sukat :D
Noissa OrSlowin housuissa on mun mielestä fitti todella kohdallaan. Noi fatiguetkin on vähän EG:n vastaavia kapeammat ja ainakin itselle snadi taper toimii noissa todella hyvin. Pitäisi joku päivä ompelimoon kiikuttaa noi EG:n sammarifatiguet ja pyytää kopioimaan OrSlowin lahkeiden leikkaus, veikkaan et sais paremmin käyttöä nekin.
orSlow kiinnostelee merkkinä kyllä. Oheisessa paskassa kuvassa kaadan teetä fatiguet jalassa. Nää keltaiset saa vaan odotella kirkkaita keväthankia tai kesää.

Kuva

Fitti on mulle vähän ongelmallinen. Nämä on kokoa 2 ja istuvat vyötäröltä täydellisesti, mutta lahkeet meinaa jäädä vähän lyhyiksi. En tiedä olisiko pitänyt ottaa kokoa isompi, mutta vähän tympii jos kovasti tuulee nilkkoihin. Toisaalta jos toi käyttö painottuu kesälle, niin paskaaks väliä.

Matsku ja leikkaus kyllä kuitenkin aivan hyvä, myös näin normaalisti slimmimmästä kamasta enemmän pitävälle.

...ja voin muuten lainailla, jos jotakuta stadissa kiinnostaa toi Inventoryn numero, jossa on Ichiro Nakatsu/orSlow -juttu.
Itselläni myös kiikarissa fatiguet, mutta kun en ole keskiverto japanilaisen mitoissa, niin hieman arveluttaa. Ovatko nuo tts vai vanity sized? Olen nähnyt reilun parin tuuman heittoja esim. ilmoitetuissa vyötärömitoissa, miten on? Entä EG Workaday, senkin mitat tuntuvat heittelevän melkoisesti...

Esim. näissä Bureaun ja BlueButtonShopin vyötärömitoissa on iso heitto:
https://www.thebureaubelfast.com/shop/3160/green-us-army-fatigue-pant
https://www.bluebuttonshop.com/imagedepot/S34/products/100347-m.pdf
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.