holipompeli kirjoitti:Eiköhän noi kommentit ole kuitenkin laskelmoituja. Ovat varmasti punninneet riskejä ja päättivät mennä kriisiviestinnässä toisenlaisella lähestymistavalla sen perinteisen sijaan. Aika näyttää, miten käy.

Tämä kommentti jäi parhaiten mieleen: ”Jos joku ei tämän takia tykkää Makiasta, niin sitten ei kuulukaan tykätä Makiasta."

Jos brändi ei herätä minkäänlaisia tunteita, se ei pärjää. Ehkä näille tuli mieleen yön pimeinä tunteina Nike ja Colin Kaepernick.

Yhdyn. Musta tuntuu, että oikein käännettynä nämä caset muuttuvat aika helposti positiiviseksi ja jotkut sitten yhtyvät tähän fiilistelylausuntoon ja jotkut vihastuvat siitä, kaikki on kotiin päin. Hyvä vaatebrändi on julkisuudessa ja aiheuttaa tunteita.

Omalla kohdalla Makia ei oikein jaksa napata, olisinkohan lukenut merkin historiasta, jonkun artikkelin ja pari vuotta sitten ja se oli ihan mielenkiintoinen. Muuten Makia ja sen vaatteet ovat sellaisia, ettei pahemmin jaksa herättää tunteita. HS -appista katsoin vertailukuvat nopeasti ja jatkoin oikeiden uutisten lukemista. Kunnes päätin vähän lukea noita tuoreita kommelluksia ja juonenkäänteitä, kun täällä oli keskustelua niistä.

Kävin nyt huvin ja urheilun vuoksi Makian kotisivuilla ja aika samanlaista skeidaa oli odotettavissa kuin muutama vuosi sitten. Muutamat klassikkovaatteet oli eksynyt vuosien varrella kokoelmaan, niisäkin näkyvä brändäys, joka ainakin neuleissa näyttää helposti irroitettavalta. Palaan varmaan ihmettelemään merkkiä uudestaan taas muutaman vuoden päästä ja toteamaan, ettei kiinnosta millään tasolla.

Onko merkin kohderyhmä sellaiset keski-ikäiset tai keski-ikäisten kropalla varustetut, jotka kävelevät vaatekauppaan ja haluavat mahdollisimman nopeasti ulos ja siinä samalla miettivät, että voisin ottaa tuollaisen, koska se on suomalainen merkki? Vaikken nyt ihan kauheasti kiinnitä huomiota toisten pukeutumiseen, niin Makian asiakkaiksi assosioin sellaisen hieman hieman sinne päin tyylin vaatteiden koordinaatioltaan, kenkävalinnoiltaan ja fitiltään.
MakkoMukko kirjoitti:
holipompeli kirjoitti:

Tämä on varmaan aika tarkka kuvaus.
Pikemminkin se nuorehko urbaani tyyppi, joka tietää merkin olevan joku juttu ja joka ei kuitenkaan ole geimeihin sen syvemmin tunkeutunut eikä todellakaan maksaisi hupparista 200-300€.

Suunnittelijoidensa näköiset tyypit ilman suurempaa kiinnostusta vaatehommiin.
Makia on merkkinä sellainen mitä vanhempi väestö ajattelee 20-30v miesten käyttävän. Kahdesti olen tyttöystävän vanhemmilta jostain kumman syystä lahjaksi saanut lafkan t-paidan ja käyttämättä ovat jääneet.
""Olemme sanoneet, että teimme virheen. Mokasimme, koska emme olleet yhteydessä Merenkävijöihin. Ja koska tällaista tapahtuu harvoin, olimme huonoja kriisiviestinnässä”, Nyberg sanoo."

Huonon kriisiviestinnän syy selvinnyt: mokia sattuu niin harvoin.

No joo, summa summarum: virhe tapahtui, ja se olisi ollut hoidettavissa helposti perustason viestinnällä ja pelisilmällä. Firman kriisiviestintäkommentit muotoilee vaan henkilö, jonka osaaminen/persoona ei toimi rooliin.

Mitä tulee laskelmointi-teoriaan, niin mielelläni kuulisin sen teorian tai ajatuskulun, jonka kautta tämä julkisuus saadaan kanavoitua kassavirraksi. Onnistuneita provokeissejä toki on olemassa, mutta missä on se henkilö, jonka innostus Makiaa kohtaan kasvoi tämän myötä? Tämä ei kuitenkaan mitenkään kovin raflaava veto ollut, vaan enemmänkin hätääntynyttä selittelyä.

Veikkaan, että potentiaalisessa kohderyhmässä heränneet tunteet on pääosin sääliä ja myötähäpeää. Suurin osa noita pukee päällensä töihin ja miettii aamulla, kuittaileeko kaveri plagiasta tms.

Ehkä olen paska markkinoija, mutta vaikea nähdä millainen on se ostajapersoona, jonka silmissä Makian brand asset tässä nyt nostaa osakkeitaan (ottamatta nyt edes huomioon sitä porukkaa, joita Makia kiinnostaa ainakin tovin selkeästi aiempaa vähemmän)
Viimeksi muokannut Lauri, 11 Loka 2019, 12:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tadu kirjoitti:
MakkoMukko kirjoitti:
holipompeli kirjoitti:
Onko merkin kohderyhmä sellaiset keski-ikäiset tai keski-ikäisten kropalla varustetut, jotka kävelevät vaatekauppaan ja haluavat mahdollisimman nopeasti ulos ja siinä samalla miettivät, että voisin ottaa tuollaisen, koska se on suomalainen merkki? Vaikken nyt ihan kauheasti kiinnitä huomiota toisten pukeutumiseen, niin Makian asiakkaiksi assosioin sellaisen hieman hieman sinne päin tyylin vaatteiden koordinaatioltaan, kenkävalinnoiltaan ja fitiltään.

Tämä on varmaan aika tarkka kuvaus.

Minulle Makia esittäytyy sellaisena nuoren aikuisen ja/tai uraputkensa alussa olevan 32v inssin/ekonomistin merkkinä joka haluaa erottua Gant ja Canada Gooseja käyttävistä Audifaijoista vähän nuorekkaampana ja Billebeino-pojista vakavammin otettavana miehenä. :D Ei halua "tavispaskaa" Selectediltä, H&Mlta tai Brothersilta vaan jotain vähän muuta. Putoaa niille joille logo on tärkeää, mutta samalla ehkä nähdään jollain tapaa klassisen menswearin jutut. Ei missään nimessä keski-ikäisten merkki.
Lauri kirjoitti:""Olemme sanoneet, että teimme virheen.
Ehkä olen paska markkinoija, mutta vaikea nähdä millainen on se ostajapersoona, jonka silmissä Makian brand asset tässä nyt nostaa osakkeitaan (ottamatta nyt edes huomioon sitä porukkaa, joita Makia kiinnostaa ainakin tovin selkeästi aiempaa vähemmän)

Itse en ole markkinoinnin enkä kriisiviestinnän (tämä kuuluu kyllä osittain työnkuvaan) asiantuntija, mutta paistaahan tästä kommentista itsevarmuus: ”Jos joku ei tämän takia tykkää Makiasta, niin sitten ei kuulukaan tykätä Makiasta."

Toinen puoli kokee kommentin ylimieliseksi, toiselle se taas edustaa suoraselkäisyyttä ja uskoa omaan tekemiseen. Siitä on puhuttu ja kirjoitettu paljon, että kansa on väsynyt poliittiseen korrektiuteen.

Toisaalta kommentti on ristiriidassa aikaisemman viestinnän kanssa. Käsi oli jo ylhäällä virheen merkiksi, mutta linja muuttui yhtäkkiä.

Mulle tulee Makiasta mieleen todella köyhän miehen Norse Projects.

Toi siteerattu nyt on aika pieni paha verrattuna siihen koko ulostulon henkeen, joka suorastaan huutaa, että tällaista tää meno on isossa maailmassa kunnon katumuodissa ja te ette siitä ymmärrä mitään typerät pöndet.
terve

^nimenomaan tämä. Lisäksi vertailukohdat hitusen jätkillä ontuu, kun haetaan maailmalta oman näkemyksen tueksi Supreme-Vuitton-otatusta, kun tässä kohun lähtöpisteenä oli hemmetin yks paikallinen _pursiseura_. Siinä saa rakentaa aika pitkää aasinsiltaa että saa Vuittonin ja purjehdusjampat samalle viivalle.

Kriisinhallinnan näkökulmastahan tässä on tehty vaan uunoilu toisensa perään, kun ensin annettiin koko sopan kiehua niin että se päätyi hesarin ym sivuille asti ja vielä senkin jälkeen on pitänyt kiukutella päivätolkulla. Kun koko roskan ois voinut hoitaa muutamalla tonnilla kaikessa hiljaisuudessa.

Koska nyttemmin tässä on käynyt kuin Marimekolla taannoin: joka skribentti alkaa otsa hiessä etsiä, josko löytyisi uusi "kohu" jostain, ja löytyyhän niitä sitte.

O
Makian kavereitten olis ehkä pitänyt viitata Mark McNairyyn koska Supreme ja kumppanithan tekevät kollaboraatiot sanan varsinaisessa merkityksessä ;)
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.